1 / 17

IK NTYMISEN TEOREETTISET L HT KOHDAT

Ikntyminen sosiaalisena ongelmana (1) . Ikntymist sosiaalisena ongelmana voidaan lhesty subjektiivisesta tai yhteiskunnan objektiivisesta nkemyksest ksin. Thanen (1983) mukaan ikntyminen sosiaalisena ongelmana liittyy keskeisesti: lisntyneeseen tietoisuuteen ikntymiseen liittyvst

amberly
Download Presentation

IK NTYMISEN TEOREETTISET L HT KOHDAT

An Image/Link below is provided (as is) to download presentation Download Policy: Content on the Website is provided to you AS IS for your information and personal use and may not be sold / licensed / shared on other websites without getting consent from its author. Content is provided to you AS IS for your information and personal use only. Download presentation by click this link. While downloading, if for some reason you are not able to download a presentation, the publisher may have deleted the file from their server. During download, if you can't get a presentation, the file might be deleted by the publisher.

E N D

Presentation Transcript

    1. IKÄÄNTYMISEN TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT

    2. Ikääntyminen sosiaalisena ongelmana (1) Ikääntymistä sosiaalisena ongelmana voidaan lähestyä subjektiivisesta tai yhteiskunnan objektiivisesta näkemyksestä käsin. Thanen (1983) mukaan ikääntyminen sosiaalisena ongelmana liittyy keskeisesti: lisääntyneeseen tietoisuuteen ikääntymiseen liittyvästä taloudellisista ongelmista ikääntyneiden vaikeuteen sijoittua työmarkkinoilla (ikäsaneeraukset) ikääntyneiden keskittymiseen tietyille maantieteellisille alueille (eläköityvä maaseutu)

    3. Ikääntyminen sosiaalisena ongelmana (2) Ikääntyminen sosiaalisena ongelmana ja palvelut McIntyre (1977) lähestyy ikääntymistä sosiaalisena ongelmana sekä humanitaarisesta että organisatorisesta perspektiivistä. Humanitaarinen näkemys on kiinnostunut yksilöstä itsestään ja pyrkii tarjoamaan palveluja yksilön tarpeet huomioiden. Keskeisiä tutkimuskohteina ovat mm. sairastavuuteen, elämänlaatuun, ihmissuhteisiin, palvelujen käyttöön, eläkkeisiin ja työttömyyteen liittyvät tutkimukset. Organisatorinen lähestymistapa on puolestaan kiinnostunut ikääntymisen ongelmasta koko populaation näkökulmasta ja pyrkii löytämään siihen ratkaisun koko yhteiskuntaa koskevana ongelmana.

    4. Irtaantumisteoria (1) Irtaantumisteoria on yksi varhaisimmista gerontologisista teorioista. Irtaantumisteoriassa vanheneminen nähdään kuolemaan valmistautumisena, yhteisöstä ja ystävistä irtautumisena. Cummingin ja Henryn (1961) mukaan irtaantumisteoria merkitsee kolmea yksilökohtaista menetystä: roolien menetys, esim. työroolin tai perheroolin menetys sosiaalisten kontaktien ja ihmissuhteiden rajoittuneisuus sosiaalisten arvojen ja yhteenkuuluvuuden supistuminen Elämänkaaren rajallisuus tekee irtaantumisen väistämättömäksi. Kuolema merkitsee lopullista irtaantumista elämästä. Irtaantuminen ei kuitenkaan liity vain elämän loppuvaiheeseen, vaan irtaantumista tapahtuu läpi elämän. Irtaantuminen voi merkitä yksilötasolla vapautumista, esimerkiksi työelämän tuomien paineiden väheneminen antaa ikääntyneelle mahdollisuuden uusiin rooleihin. Irtaantumisen kautta voi siis syntyä myös uutta, esimerkiksi uusi harrastus tai viiteryhmä.

    5. Irtaantumisteoria (2) Yksilön elämänhistoria ja –tilanne sekä fysiologia ja persoonallisuus vaikuttavat siihen, miten yksilö suhtautuu irtaantumiseen. Irtaantumista tapahtuu sekä yksilön että yhteiskunnan tasoilla. Yksilön ja yhteiskunnan vetäytyminen toisistaan eroon on väistämätöntä ja onnistuneen vanhenemisen kannalta välttämätöntä. Irtaantuminen hyödyntää sekä yksilöä että yhteiskuntaa: yksilö vapautuu kilpailusta, tuottavuudesta ja erilaisista yhteiskunnan aiheuttamista paineista yhteiskunta saa uutta ja energistä voimaa yhteiskunnan rattaisiin Irtaantumisteoria hyväksyy ikääntyneiden ihmisten passivoitumisen ja otteen kirpoamisen luonnollisena tapahtumana. Vanhuus nähdään olotilana, jota leimaa avuttomuus, riippuvuus ja autonomian menetys.

    6. Irtaantumisteoria (3) Irtaantumisteoria ja palvelut, ks. Rintala (1999) Ikääntyneiden osalta terveydenhuollon palvelut painottuvat akuuttien sairauksien hoitoon. Koska vanhuutta ei voida parantaa, laajojen sairaanhoidollisten palvelujen tarjoaminen vanhuksille ei ole kannattavaa. Irtaantumisteoria vahvistaa hoitomalleja, jotka edistävät passiivista mukautumista ja alistumista toisten autettavaksi. Vanhukset ’eristetään’ piiloon yhteiskunnasta. vanhuksille rakennetut instituutiot eristävät monesti ikääntyneet yhteiskunnan toiminnasta eläkejärjestelmä erottelee ikääntyneet muista ikäryhmistä Irtaantumisteoria ei luo perustaa ehkäisevälle ja yksilön elämäntilannetta tukeville palveluille.

    7. Aktiivisuusteoria (1) Aktiivisuusteoriaa voidaan pitää vastakohtana irtaantumisteorialle (Havighurst 1963; Longono & Kart 1982). Normaali ja edistyksellinen elämä tulee säilyttää mahdollisimman pitkään keski-iän kaltaisena ja ikääntyneiden elämän tulisi poiketa mahdollisimman vähän työikävaiheen elämästä. Positiivinen käsitys ikääntymisestä: ikääntynyt henkilö nähdään kokonaisvaltaisena, omatoimisena yhteiskunnan jäseninä. Lemonin, Bengtsonin ja Petersonin (1972) tulosten mukaan moraali/taistelumieli ja elämäntyytyväisyys ovat yhteydessä sosiaaliseen integraatioon ja korkeaan osallisuuteen sosiaalisissa verkostoissa. Toisaalta roolin menettämisellä (esim. leskeys tai eläkkeelle jääminen) on negatiivinen vaikutus elämäntyytyväisyyteen. Aktiivisuusteorian etuna on, että se mahdollistaa hyvinvoinnin jakamisen tunnistettavissa oleviin osiin ja erilaisiin ikääntymistä kuvaaviin ominaisuuksiin. Ei leimaa vanhuutta kuten irtaantumisteoria.

    8. Aktiivisuusteoria (2) Aktiivisuusteoria ja palvelut, ks. Rintala (1999) Mahdollistaa avohuollon palvelujen käyttöä kotona asumisen edistäjänä. Yksilön yhteiskuntaan osallistuminen nähdään yhtä tärkeänä niin avo- kuin laitoshoidossakin. Ikääntyneitä ei integroida välttämättä toimimaan muiden ikäryhmien kanssa, vaan korostaa aktiivisuutta oman ikäryhmän tai sukupolven keskuudessa.

    9. Jatkuvuusteoria (1) Sosiologit kehittivät jatkuvuusteorian (ks. Atcley 1971, Moody 1976, Victor 1987), jota voidaan pitää irtaantumis- ja aktiivisuusteorian synteesinä. Lähtökohtana on, että elämänkaaren aikana ihminen omaksuu ja oppii uusia käyttäytymistapoja. Yksilön kokemuksilla on tärkeä rooli ja tehtävä seuraavassa uudessa kehitysvaiheessa. Vanhuus nähdään mahdollisuuksia tuovana elinvaiheena (esim. ’isopappana’ päiväkodissa, vierailijana koulussa) ja ikääntynyt integroituu yhteiskuntaan päättäen itse rooleistaan. Väestöryhmänä vanhukset ovat hyvin heterogeeninen ryhmä. Jatkuvuusteorian mukaan vanhenemista voidaan hahmottaa tutkimalla biologisten, sosiaalisten ja psykologisten muutosten yhteyttä yksilön elämäntapaan ja käyttäytymiseen.

    10. Jatkuvuusteoria (2) Jatkuvuusteoria ja palvelut, ks. Rintala 1999 Korostetaan avohuollonpalveluja. Jatkuvuusteoria suosii erilaisia hoito- ja palvelumalleja, joissa vanhusten tarpeet ovat suunnittelun ja kohdentamisen lähtökohtina. Palveluilla pyritään turvaamaan ikääntyneen yhteiskunnallinen osallistuminen. Keskeisiä työmuotoja ovat ennaltaehkäisy, kuntoutus ja erilaiset toimintakykyä edistävät menetelmät. Esimerkiksi liikuntakyvytön vanhus voidaan nähdä monen muun kuin fyysisen aktiviteetin suhteen kykenevänä toimijana ja yhteiskuntaan integroitavana osallistujana. Viimeaikoina jopa vanhusten fyysinen aktiviteetti on nähty uudessa valossa, vrt. ikääntyneiden voimailuohjelmat.

    11. Kehitysteoria Kehitysteorian lähtökohtana ovat psykologiset intressit (Freud, Bühler, Jung & Erikson). Erik. H. Erikson (1959, 1962, 1982, 1986) on jakanut elämän kahdeksaan jaksoon. Elämän alkuvaiheessa keskeistä on perusluottamuksen kehitys, keskivaiheessa eheyden etsintä ja generatiivisuus eli seuraavan sukupolven kasvuedellytysten turvaaminen. Vanhuus puolestaan on kääntymistä jo elettyyn elämään päin. Tiedostamalla oman elämän rajallisuuden ja kuoleman, vanhuus tarjoaa mahdollisuuden persoonallisuuden eheyteen tai päinvastaisesti tietoisuus voi sysätä ihmisen epätoivoon ja kuoleman pelkoon. Kehitysteorioiden perusteella ikääntyminen voidaan nähdä: 1) summaamisen aikana 2) sopeutumisen aikana 3) luopumisen aikana Ikääntyminen on haaste, joka antaa uusia mahdollisuuksia.

    12. Symbolinen interaktionismi Yksilön toimintaa aktivoivat sekä symboliset että aineelliset/fyysiset stimulantit (Mead 1934). Bergerin & Luckmanin (1967) mukaan yksilöt kokevat yhteiskunnan sekä objektiivisena että subjektiivisena todellisuutena. Sosiaalisessa vuorovaikutuksessa on mukana sekä toimijoita (actor) että reaktoreita (reactor). Kommunikoinnin symbolit opitaan mm. kulttuuriarvojen ja käyttäytymismallit muiden ihmisten kautta. Yksilön realiteetti muodostuu vuorovaikutuksessa muiden kanssa eli ns. sosiaalisessa maailmassa. Ikääntyminen nähdään yksilön ja hänen sosiaalisen ympäristönsä välisen suhteen/luonteen kautta. Ikääntyneet itse muodostavat oman sosiaalisen todellisuutensa - ikääntyminen on yksilötason ilmiö. Ikääntyminen on dynaaminen prosessi, joka on avoin sekä rakenteellisille että normatiivisille asiayhteyksille, mutta myös yksilön kyvyille (capacities and perceptions). Ikääntyminen ”neuvotellaan” yhä uudelleen vuorovaikutustilanteessa valikoituja valintoja tehden.

    13. Sosiaalisen vaihdon teoria Vastaa siihen, miksi ihmiset käyttäytyvät kussakin tilanteessa niin kuin käyttäytyvät. Käyttäytymiseen vaikuttaa se, miten he kokevat arvostusta, kunnioitusta, hyödyllisyyttä, jne. (esim. Mauss 1954; Homans 1961; Blau 1964). Simmonsin (1964) mukaan ikääntyneiden mahdollisuudet vastavuoroisiin ihmissuhteisiin on avain vanhuuden statukseen. Dowdin (1975) mukaan yhteiskunta muodostuu sosiaalisten toimijoiden päämääristä ja tavoitteista toimijoiden tavoitteita ’peilataan’ sosiaalisissa suhteissa toisiin toimijoihin (hintana ovat aika ja vaivannäkö) saavuttaakseen tavoitteensa toimijat ovat valmiita maksamaan siitä toimijat pyrkivät minimoimaan kulut ja maksimoimaan hyödyt vain toiminta, joka on taloudellista voi säilyä Vanhusten arvostus riippuu yhteiskunnallisista vaihtosuhteista: arvostus on alhainen silloin, kun ikääntyneillä uskotaan olevan vähän annettavaa muille.

    14. Luhistumisteoria/sosiaalisen luhistumisen malli Taustalla sosiaalinen interaktionismi (vrt. Berger & Berger 1976) Stigmatisoi vanhuuden. Zusmanin (1966) sosiaalisen taustan syndroomat: yksilön pitäminen epäpätevänä tai riittämättömänä alakulttuurin käyttäytymisen oppiminen yksilön identifiointi tiettyyn rooliin Tätä jakoa käyttäessään Kuypers ja Bengton (1973) päätyivät seuraaviin johtopäätöksiin: ikääntyneet ovat herkkiä sosiaaliselle luokittelulle leimaaminen luo haavoittuvuutta ja riippuvuutta sekä itsensä leimaamista hyödyttömäksi, riippuvaiseksi ja marginaalikeksi yksilöt, jotka hyväksyvät negatiivisen leiman, käyttäytyvät myös sen mukaisesti ja tulevat riippuvaiseksi tästä positiosta, menettäen riippumattomuutensa lopulta yksilö hyväksyy itsensä riittämättömänä (a vicious circle).

    15. Vanhukset vähemmistönä ja alakulttuuriteoria Ikääntyneiden tarkastelu vähemmistöryhmänä viittaa ikääntyneiden marginaaliin asemaan, ei niinkään heidän määräänsä. Breen (1960) näki alakulttuuriteorian ilmentävän vanhuuteen yhdistettäviä tekijöitä, kuten alhaista toimeentuloa, epätasa-arvoisia mahdollisuuksia ja heikompaa statusta. Rose & Peterson (1965) mukaan vanhukset muodostavat keskenään muusta yhteiskunnasta erillisen alakulttuurin, jota ilmentää keskinäiset yhtenäiset ongelma-alueet, yhtenevät kiinnostuksen kohteet, huolenaiheet sekä eksklusiivinen asema niin formaalisesti kuin informaalisesti. Palmore & Whittington (1971) mukaan tämä teoria indikoi ikääntymistä negatiivisena ja diskriminoivana stereotypiana. Alakulttuuriteoria on saanut osakseen paljon vasta-argumentointia, esim. kaikki ikääntyneet eivät ole köyhiä (Walker 1980) ja lisäksi ikääntyneiden joukko on varsin heterogeeninen.

    16. Ikäkerrostumateoria Ikäkerrostumateoria on kiinnostunut kronologisesta ikääntymisestä (Riley 1971; Riley ym. 1972). Peruskysymyksiä ovat: iän merkitys ja ikäryhmien asema sosiaalisissa konteksteissa yksilön kokemusten muutos elämänkulun aikana yksilöiden rooleja määrittävät/allokoivat tekijät Ikäkerrostumateorian elementtejä ovat rakenne ja prosessi. Ikäkerrostumateoria ilmentää ehdottomuutta, universaalisuutta ja kumoutumattomuutta. Ikä on vain yksi muuttuja yksilön toimiessa osana yhteiskuntaa. Se tarjoaa mahdollisuuden ikääntymisen makrotarkasteluun. Ikääntyneen sosiaaliset roolit vaihtelevat 1) laadultaan (tehtävä- ja emootioroolit) 2) tarjonnaltaan (esim. raha, emotionaalinen tuki tai muu tyydytys) 3) yhteiskunnallisen arvon perusteella (kotiäidin tai uranaisen roolit)

    17. Yhteenveto (1) Lähde: Christina, R. Viktor (1987) Approaches to the study of ageing. Oldage in Modern Sosiety: a textbook of Social Gerontology.

    18. Yhteenveto (2)

More Related