200 likes | 339 Views
ISOYAKE. eli Suurten ruskolevien laajamittainen katoaminen FM Niko Nappu 2005. Laminaria sp. 4-16 kg / m2 1200 – 1900 g C / m2 / vuosi. Aleutit. Norja. Nova Scotia. 64 (26). 11-18 (5). California. 10-12 (4). Laminariales levät lajia (sukua).
E N D
ISOYAKE eli Suurten ruskolevien laajamittainen katoaminen FM Niko Nappu 2005
Laminaria sp. • 4-16 kg / m2 • 1200 – 1900 g C / m2 / vuosi
Aleutit Norja Nova Scotia 64 (26) 11-18 (5) California 10-12 (4) Laminariales levät lajia (sukua)
Läntinen Pohjois-AtlanttiNova Scotia • Ensimmäiset havainnot 1968 (St. Margaret lahti) • Vesikirput ja muut tuholaiset syynä (Nimetön lähde (1887) Millerin 1985 mukaan). • Vihreän merisiilin (Strongylocentrotus droebachiensis) räjähdysmäinen lisääntyminen hyvin dokumentoitu. • 1973 S. droebachiensis dominoi St. Margaretin lahdella n. 60 % siitä alueesta, joka oli aikaisemmin ollut Laminaria metsien peitossa, luku noussut 90 %:iin vuoteen 1978 mennessä (Breen ja Mann 1976, Chapman 1981). • Levät katosivat aluksi pieninä laikkuina, kunnes eläimet alkoivat vyöryä rintamina (> 15 kg / m2 WW).
1979 kuusi erillään olevaa paljaaksi syötyä aluetta (Wharton ja Mann 1981). • 1977 havaittiin ensimmäiset nuoret sporofyytit • eivät kestäneet laidunnuspainetta (250 g / M2 WW). • Eläinten kokeellinen hävittäminen palautti kelpit. • rekolonisaatio mahdotonta > 150 g / m2 WW. • Vapautuminen hummerin (Homarus americanus) saalistuspaineesta (Mann ja Breen 1972)? • Hummeri avainasemassa 1972-1985 (Miller 1985). • Hummeri ei juurikaan syö lajia S. droebachiensis (Elner ja Cambell 1987).
Tutkimuksen kehitys, ja tutkijoiden ehdottama kovien sublitoraalipohjien ekosysteemien toimintamalli Nova Scotiassa vuosina 1970-75; Observation (havainnointi), inference (päättely), mix (havainnointi+päättely) (Elner ja Vadas 1990).
Tutkimuksen kehitys, ja tutkijoiden ehdottama kovien sublitoraalipohjien ekosysteemien toimintamalli Nova Scotiassa vuosina 1975-78; Observation (havainnointi), inference (päättely), mix (havainnointi+päättely) (Elner ja Vadas 1990).
Tutkimuksen kehitys, ja tutkijoiden ehdottama kovien sublitoraalipohjien ekosysteemien toimintamalli Nova Scotiassa vuosina 1978-83; Observation (havainnointi), inference (päättely), mix (havainnointi+päättely) (Elner ja Vadas 1990).
Tutkimuksen kehitys, ja tutkijoiden ehdottama kovien sublitoraalipohjien ekosysteemien toimintamalli Nova Scotiassa vuosina 1984-; Observation (havainnointi), inference (päättely), mix (havainnointi+päättely) (Elner ja Vadas 1990).
1980-83 laajamittaiset merisiilien massakuolemat, syynä alkueläininfektio. • Kelppimetsien nopea palautuminen (biomassa * 6). • Syklisyys luonteenomaista? (Miller 1985, Scheibling 1986). • Mistä kaikki saa alkunsa? Echinus esculentus Ophiocomina nigra
Alaska • Merisaukko (Enhydra lutris) metsästettiin sukupuuttoon 1700-1800 –luvuilla (>100 000 yks.). • 1900-luvun alussa vain 12 pop. Ja 1000 yks. Kuriileilta Kaliforniaan. • Saarilta, joilta merisaukko puuttui puuttuivat myös kelpit (esim. Estes ja Palmisano, Estes ja Duggins 1995). Kartta pohjoisesta Tyynestämerestä (Estes ja Duggins 1995).
Aleuteilla ja Kaakkois-Alaskassa ekosysteemit joko tiheitä kelppimetsiä, joissa vähän herbivoreja, tai merisiilien (S. polyacanthus) paljaaksi syömiä alueita. • Vaihettumisaika näiden ääripäiden välillä lyhyt. Aleutit; tiheydet (yks. / 0,25 m2), biomassa (g / 0,25 m2) Kaakkois-Alaska; tiheydet (yks. / 0,25 m2), biomassa (g / 0,25 m2)
Merisaukon rooli merisiilien avainsaalistajana on pienentynyt, tai mahdollisesti kokonaan loppunut (Estes ym. 1998). • Stellerin merileijonan (Eumetobias jubata), kirjohylkeen (Phoca vitulina) ja kalakantojen romahdus 1970 –luvulta. • Miekkavalaat (Orcinus orca) vaihtaneet ruokavaliota. Muutokset merisaukkojen yleisyydessä ajan suhteen useilla Aleuttien saarilla. Paksut nuolet ilmaisevat vahvaa vaikutusta trofiatasolta toiselle, ohuet nuolet heikkoa (Estes ym. 1998).
Norja • Kelppimetsien häviäminen alkoi luultavasti vuonna 1974 • S. droebachiensis pääsyyllinen • Sivertsen (1997) kartoitti koko Norjan rannikon 1981-1992 • Paljaaksi syödyt alueet pääosin Pohjois-Norjassa • Rekolonisaatiota tapahtunut etelässä, pohjoisessa paljaat alueet säilyneet paikoin jopa 23 vuotta • Merisiiliä infektoi sukkulamato Echinomermella matsi
Nuoriin kelppeihin kohdistuva laidunnus tärkeässä roolissa. • Kelppimetsän ja paljaaksi syödyn alueen vaihettumisvyöhykkeessä myös runsaasti punaista merisiiliä (Echinus esculentus). • Paljaaksi syödyillä alueilla siileillä alentunut kasvunopeus, korkeampi ikä, sukukypsyys saavutetaan myöh., pienemmät gonadit. • Sukkulamatoinfektio alentaa gonadien kasvunopeutta, ei kuitenkaan suoraa yhteyttä kelppien rekolonisaatioon.
Yhtäkkinen populaation kasvu ylilaidunnus kituuttaminen populaation vähittäinen taantuminen (jopa 23 vuotta) kelppien palautuminen. • Merisiilin strategiana ehkä lisääntyminen satunnaisten lisääntymispulssien (= onnistunut lisääntymistapahtuma) turvin. • Kituuttaminen vailla ruokaa lyö lopulta leville • pitkä ikä, aikuisten matala kuolleisuus, alhainen vuosittainen lisääntymistehokkuus kenties sopeumia alhaiseen ja vaihtelevaan nuorten yksilöiden selviytymiseen. Bet-hedging life history
Yhteenveto • Merisiilipopulaatioiden runsastumisen seurauksena kelppimetsät ovat vähentyneet ja jopa kadonneet monilta alueilta. • Paljaaksi syödyt alueet (Isoyake, barren ground, barren) ovat matalatuottoisia ja eliöyhteisöiltään köyhempiä kuin kelppimetsät. • Ilmiö havaittu monelta maantieteelliseltä alueelta (30-40 v.). • Vapautuminen saalistuspaineesta vai onnistuneet lisääntymispulssit? • Monella Isoyake –alueella syklisyyttä • Tutkittu enimmäkseen makroskooppisia elikierron vaiheita.
Muut alueet • Kalifornia • Japani • Chuchinmeri • Barentsinmeri • Etelä-Afrikka • Chile ja Argentiina • Uusi-Seelanti ja Australia • Sub antarktiset saaret • Huippuvuoret