Johan Huizinga ja Walter Benjamin: kulttuurihistorian klassikkoja 1920- ja 1930-luvulta

1. Johan Huizinga ja Walter Benjamin: kulttuurihistorian klassikkoja 1920- ja 1930-luvulta 20. Vuosisadan yhteiskuntahistoria Marraskuussa 2013 luento 4 Matti Peltonen

2. Historiantutkimuksen asemasta 1900-luvun alkupuolella • Poliittisesti ja sosiaalisesti kapeaa ja elitististä; näkyviä naistutkijoita vain vähän; • Akateemisessa kentässä historistinen teoria (Historismus) ja Leopold von Ranken palvonta levisi kansainvälisesti laajalle; tulkittiin historian ”tieteellistämisenä”tai ”lähdepositivismina”; • Historiantutkimuksessa kolme suurta virtausta; valtiolliseen tapahtumahistoriaan keskittyvä ”kansallinen historiankirjoitus”, talous- (ja sosiaalihistoria) sekä kulttuurihistoria (joka tänään keskeisenä aiheena).

3. 1920- ja 1930-lukujen ristiriitainen erikoisuus: Volksgeschichte • Populistis-romanttinen kansanhistorian virtaus erityisesti Saksassa; • Keskeinen käsite kansansielu (Volksseele) (muista Karl Lamprecht!); • Huomio talonpoikiin ja kaupunkien käsityöläisiin; agraariromantiikka, ja –populismi; • Antoi Saksan hyytävässä ilmapiirissä hyväksyttävän toimintakentän myös eräille vasemmistolaisille historiantutkijoille.

4. Hollantilainen kulttuurihistorian tienraivaaja Johan Huizinga (1872-1945) • Tärkeä esikuva: Jacob Burckhardt (1818-1897) ja hänen tutkimuksensa Italian renessanssin sivistys (1860); • Klassikoksi muodostunut pääteos: Keskiajan syksy: Elämän- ja hengenmuotoja Ranskassa ja Alankomaissa 14. ja 5. vuosisadalla (1919); • Muuta laajalti arvostettua: Leikkivä ihminen (1938), useita metodologisia artikkeleita ja esseitä myös suomeksi.

5. Kulttuurihistoriallinen tutkimusote Burckhardtin ja Huizingan mukaan: • Asenne A: sekä historismin että taloushistorian kapeutta vastaan, myös asenteet tai mielikuvitus pitää ottaa historian tutkimuskohteeksi vakavasti; • Asenne B: historismia vastaan, pitää nousta tapahtumien yläpuolelle ja pyrkiä yleistyksiin ja mallinrakentamiseen; ”analyyttinen” ote mieluummin kuin ”narratiivinen”; • Asenne C: Huizinga esitti käsityksiä myös lähdepositivismia vastaan (esim. artikkelissa ”The Idea of History”. Vrt. seuraava slide) ja Burckhardt vierasti Rankea (jopa henkilönä!).

6. Huizingan essee ”The Idea of History” (1934) • Historian tutkija ei koskaan kohtaa paljasta ja yksinkertaista tosiasiaa ilman suhdetta laajempaan kontekstiin. Pienimmälläkin yksityiskohdalla on hänelle merkitystä vain koska se sopii tavalla tai toisella hänen jo omaksumaan ajatusjärjestelmään. • ”Historiaa ei voi ajatella ilman teoriaa”.

7. Klassisen kulttuurihistorian ”panoraama-malli”: Johan Huizinga:

8. Klassisen kulttuurihistorian ”panoraama-malli”: Jacob Burckhardt: Italian renessanssin kulttuuri (1860)

9. Huizingan malli ”kypsän keskiajan” mentaliteetista (maailmankuvasta) • 1. Symbolisen ajattelun hallitsevuus • 2. Yksityiskohtien ”hillittömyys” • 3. Kokonaisuuksien järjestäminen hierarkioiksi (”palikoilla leikkiminen”) • Huizingan ajattelu verrattavissa ajankohdan käsityksiin mentaliteeteista, mutta hän ei ollut niin suoraviivainen…kuin esim. Pentti Renvall 1500-luvun ihmisessä

10. Kriittisiä ajatuksia Keskiajan syksystä: • Esim. Annales-patriarkat Bloch ja Febvre arvostelivat Huizingaa yhtenäiskulttuuri-oletuksesta, mutta arvostivat muuten erittäin paljon! • Noitavainojen selittäminen 1400- ja 1500-luvulla problemaattista Huizingalle; humanismi ja protestanttisuus ei parantanutkaan läntistä ihmistä; • rahvaan kuvauksen ontuvuus (vrt. Heikki Wariksen ”pimeä puoli”!).

11. Walter Benjamin (1892-1940) • Eräs kiinnostavimmista 1970-luvulla ”ylösnousseista” lähes unohdetuista klassikoista (muita esim. Norbert Elias tai Mihail Bahtin); • Filosofit ja kirjallisuudentutkijat omineet, mutta Benjamin oli myös historiantutkija ja omasi kiinnostavia ajatuksia historiantut-kimuksen metodologiasta; • Cultural & media studies-teollisuuden raaka-ainetta etenkin 1990-luvulla.

12. Benjaminin keskeneräinen pääteos Pariisista 1800-luvun pääkaupunkina: • Pariisi, 1800-luvun pääkaupunki (Das Passagen Werk, käsikirjoitus, ilmestyi postuumisti vasta 1982); • Omaperäinen käsitys kulttuurihistoriasta; • Benjaminin ”totaalihistoria” ja • Benjaminin ”mikrohistoria”.

13. Klassisen kulttuurihistorian ”panoraama-malli”: Walter Benjamin

14. Walter Benjaminin mikro-ote • Oli ”sairaanloisen” kiinnostunut kaikesta miniatyyrisen pienestä koko elämänsä ajan; • Tuotantoa läpäisee ajatus monadista (Leipniz), maailmasta pienoiskoossa, miniatyyristä joka heijastelee koko ympäröivää maailmaa relevantisti; • Tutkimusotteen rinnastaminen valokuvaukseen tai elokuvaan.

15. Suomeksi on ilmestynyt: • Huizingan Keskiajan syksy, Leikkivä ihminen ja pieni valikoima esseitä (ja tietysti myös Burckhardtin Renessanssin sivistys Italiassa [tosin nimi väärin käännettynä!]). • Benjaminin keskeisiä artikkeleita ja esseitä nimellä Messiaanisen sirpaleita (julk. Tutkijaliitto) sekä essee Silmä väkijoukossa [katkelma hänen kuuluisasta Baudelaire-tutkielmastaan] (julk. Odessa).