340 likes | 761 Views
Vuorovaikutus työssä & Työssä jaksaminen. Henna Huusko 3.12.2012. Tunnin aiheet:. Perustietoa ryhmistä ja työyhteisöistä Vuorovaikutus työssä Työhyvinvointi , työssä jaksaminen, työuupumus Harjoituksia. Pienenevä ala -ryhmäharjoitus.
E N D
Vuorovaikutus työssä &Työssä jaksaminen Henna Huusko 3.12.2012
Tunnin aiheet: • Perustietoa ryhmistä ja työyhteisöistä • Vuorovaikutus työssä • Työhyvinvointi, työssä jaksaminen, työuupumus • Harjoituksia
Pienenevä ala -ryhmäharjoitus • Ryhmä asettuu pienelle rajatulle alueelle, johon kaikkien tulee mahtua • Aluetta pienennetään koko ajan • Alustana voi olla lakana, sanomalehtiä tai maahan piirretty suorakulmio • Tehtävässä voidaan myös kisailla pienryhmien kesken • Ryhmän jäsenet ratkaisevat, miten kaikki mahtuvat jatkuvasti pienenevän alustan päälle
Ryhmän kehittymisen vaiheet(pätee myös uudessa työyhteisössä) • Muodostumisvaihe • Kuohuntavaihe • Yhdenmukaisuusvaihe • Toimivan työskentelyn vaihe • Lopettamisvaihe (ryhmä liikkeelle, 24-26)
Ryhmä voimavarana • Toimivassa ryhmässä yksilöt kokevat kiinteyttä ja lojaalisuutta ryhmää kohtaan • Yksilöt pystyvät erottamaan omat ja yhteiset tarpeet ja laittamaan yhteiset omien edelle • Jäsenet pystyvät myötävaikuttamaan ryhmän toimintaan omien vahvuuksiensa kautta ja hyödyntämään toistensa osaamista riippuvaisuus toisista • Toimivassa ryhmässä vaihdetaan paljon ajatuksia ja vuorovaikutus on avointa • Toimivaa ryhmää kuvastaa myönteinen riippuvaisuus toisista, vuorovaikutteinen viestintä, yksilöllinen sitoutuminen, sosiaalinen yhdessä tekeminen sekä pohdinnan pohtiminen ja reflektointi • Ryhmät elävät näistä voimavaroista • Jonain hetkenä ryhmillä on enemmän voimavaroja kuin toisena hetkenä (Ryhmä liikkeelle, 22)
Mitkä seikat voivat vähentää työyhteisön voimavaroja? • Pohtikaa pareittain / ryhmissä…
Vuorovaikutus • Vuorovaikutteinen viestintä on mahdollista toteutua ainoastaan sellaisessa psykologisessa ympäristössä, jossa toteutuu keskinäinen luottamus, arvostus ja avoimuus • Toiminnalliset menetelmät mainio ilmapiirin kehittämiskeino harjoitukset mahdollistavat tasapuolisen kommunikoinnin jäsenten välillä • Helppo toteuttaa, koska jokaisesta voidaan löytää arvostamisen kohteita ja elementtejä (Ryhmä liikkeelle, 22)
Vuorovaikutus työssä • Ihmisten välinen aito vuorovaikutus ei synny itsestään • Työ ei saa olla niin kiireistä ja aikataulut niin tiukkoja, ettei ehdi tutustua työtovereihin ja vaihtaa muutamaa sanaa tilaisuuden tullen • Esimiehet ovat avainasemassa työhyvinvoinninkehittämisessä… • Työtehtävät tulee määritellä siten, että todellinen vastuu ja tavoitteiden seuranta ovat mahdollisia. • Uusi työntekijä tulee ottaa reilusti ja avoimesti vastaan • Työhyvinvointiatuetaan antamalla palautetta, toimimalla vuorovaikutteisesti, hyväksymällä ja arvostamalla erilaisuutta, kuuntelemalla ja luomalla toivoa
Vuorovaikutustaitoja • Keskustelutaidot • Neuvottelutaidot • Esiintymistaito • Yhteistyö- ja yhteistoimintataidot • Viestintätaidot • Ryhmä- ja tiimityötaidot • Empatiataito Pohdi: • Mieti, mitä vuorovaikutuksen osa-aluetta tai osa-alueita haluaisit itsessäsi kehittää? • Mitä vuorovaikutuksen taitoa pidät tärkeänä tulevan ammattisi kannalta?
Viestintä • Vuorovaikutus rakentuu sanallisesta tai sanattomasta viestinnästä • Viestinnällä luodaan toimiva suhde toiseen ihmiseen • Ihmisten välinen viestintä edellyttää, että ihmiset avaavat omat viestintäkanavansa • Palauteviestintä on ihmisten jatkuvalle kehitykselle olennaista
10 ideaa viestinnän onnistumiseksi 1 Selvitä itsellesi, mitä viestität ennen viestimistä 2 Mieti viestin tavoitetta, siis mihin pyrit 3 Ota huomioon tilanne ja häiriötekijät 4 Tarkkaile omaa esitystäsi 5 Näe esittämäsi asiat vastaanottajan näkökulmasta 6 Varmista, ovatko ajatukset ja teot sopusoinnussa keskenään 7 Käytä vertauksia ja kielikuvia 8 Tee itsesi ymmärrettäväksi 9 Konkretisoi viestintääsi 10 Tarkkaile palautetta ja kuuntele muita
Viestinnän vääristymisiä • Osa ihmisten välisistä ongelmista syntyy viestinnän ongelmista • Tästä syystä tulisikin kehittää viestintä- eli kommunikaatiotaitoja, että ihmiset välttyisivät viestien virhetulkinnoilta ja epäselvyyksiltä, jotka ovat aina mahdollisia • Viestinnässä voi olla tahallisia tai tahattomia vääristymiä • Viestinnässä on tietoisia ja tiedostamattomia puolustusmekanismeja
Viestinnän puolustusmekanismit • Kieltäminen • Älyllistäminen (rationalisoituminen) • Arvon kieltäminen • Kohteensiirto • Reaktionmuodostus • Tunteiden liioittelu • Vähättely • Verukkeiden esittäminen • Kilpailutilanteet • Minäkuvan ja itsetunnon häiriöt • Huumori
Pohdintaa • Miten itse toimit konfliktitilanteissa? Oletko aktiivinen osallistuja, sovittelija, ratkaisija vai vetäydytkö tilanteesta? • Miten kollega voisi tukea kiusatuksi tullutta työtoveria? • Miten johtajan ja koko työyhteisön tulisi ennaltaehkäistä konflikteja?
Erilaisia viestinnän tasoja • Sanallinen viestintä • Tunteiden viestinnän taso • Intuitiivinen tunteiden viestinnän taso • Fyysisen viestinnän taso • Voimien viestintä
Rakentavassa viestinnässä tarvittavia taitoja: • Kuuntelu ja havaitseminen • Tulee ymmärtää puhujan tarkoitus ja hallita palautteen antamisen taito • Osallistumisen taito • tulee kannustaa ja innostaa sekä olla itse innostunut ja panostaa ryhmään • Vastaanottamisen taito • Tulee kuulla toisten mielipiteitä ja ottaa ne vastaan oman roolinsa mukaisesti Joo! -harjoitus • Rakentamisen taito • Tulee olla taito ottaa puheenvuoro ja pitää siitä kiinni, taito keskeyttää puhuja tavoitteen häiriytymättä sekä kyky antaa tilaa muiden puheenvuoroille • Suhteiden hoitamisen taito • Tulee osata ilmaista tunteitaan ja tunnistaa mielipide-eroja (Ryhmä liikkeelle, 29)
Toivon sinun –kortit(Intohimosalaatti s.50, liite 3) • Kokeillaan pareittain toivon sinun –korttien käyttöä (huom. Kortit tarkoitettu lapselle ja vanhemmalle, osa toiveista voi tuntua hieman kummalliselta) • Jokainen valitsee kolme korttia, jotka kuvaavat parille kohdistettuja toiveita • Vertaillaan, onko yhteisiä • Vertaillaan koko ryhmän kanssa, mitä kortteja ei valittu kertaakaan nämä asiat ryhmässä jo toimivat • Korttipohjat skannattuna, jokainen voi kopioida ja askarrella itselleen pakan!
Työssä jaksaminen • Jaksaminen on oleellinen osa ihmisen työkykyisyyttä • Työkyvyn säilyttäminen ja edistäminen liittyvät enenemässä määrin koko työpaikan ja sen työyhteisön kehittämiseen • Työntekijän työkykyä ylläpidetään henkistä ja sosiaalista työkykyä tukevalla toiminnalla • Toiminta suuntautuu työntekijän ammattitaidon ja pätevyyden kehittämiseen • Motivaatio ja työhalukkuus vaikuttavat eniten työkykyyn • Oikeanlainen sitoutuminen työhön lisää jaksamisen tunnetta: uskoo menestykseen, toimii aktiivisesti ja saa paljon aikaiseksi • Organisaation tuottavuus ja toimintakyky • Hyvät ihmissuhteet työpaikalla kohottavat työtyytyväisyyttä • Työhön liittyvät ongelmat helpottavat, mikäli työyhteisö kykenee jakamaan myös vaikeita asioita Toisten ihmisten tuki, apu, neuvot ja myötätunto
Työhyvinvointi • Työ on perheen ja terveyden ohella yksi aikuisen ihmisen elämän keskeisimmistä asioista • Työ tuottaa tyydytystä ja kokemusta elämän mielekkyydestä, mutta se voi myös kuormittaa tekijäänsä • Negatiiviset työkokemukset ovat yhteydessä työn aiheuttamaan stressiin ja työuupumukseen
Työhyvinvointi • Stressin käsite on laaja: • Kuormittavia tekijöitä • Yksilön stressireaktiot • Epätasapaino yksilön ja ympäristön vuorovaikutuksessa • Työelämän stressitekijät • Fyysiset olosuhteet • Työtehtävien vaatimukset • Roolien epäselvyys • Työhön liittyvät ihmissuhteet • Työaika • Mahdollisuudet edetä työuralla • Työtapaturmat • Organisaatiomuutoksista aiheutuva työn epävarmuus
Työn vaatimusten ja hallinnan malli (Karasek 1979) • Työn hallinta = työntekijän mahdollisuudet vaikuttaa työn sisältöön • Työn vaatimukset = työn ylikuormitus, aikapaineet ja ristiriidat • Työ voi olla • Aktiivista • Suuret työn vaatimukset ja hallintamahdollisuudet • Työ stressaavaa, mutta stressi ns. hyvää stressiä • Passiivista • Työntekijään kohdistuu vähän vaatimuksia, mutta myös hallintamahdollisuudet ovat vähäiset • Passivoituminen ja työmotivaation heikkeneminen • Kuormitusta syntyy silloin, kun työssä on korkea vaatimustaso mutta vähäiset hallintamahdollisuudet
Työuupumus (burn out) = työelämässä ilmeneviä jaksamisongelmia • Vaatimukset ja yksilön voimavarat eivät ole tasapainoisessa suhteessa toisiinsa Erilaiset määritelmät: • Pitkäkestoinen väsymys, masennus ja turhautuminen, kun työhön sitoutunut henkilö ei onnistu saavuttamaan tavoitteitaan • Tunneperäinen reaktio työhön liittyviin stressitekijöihin • Epätasapaino työn vaatimusten ja omien voimavarojen välillä aiheuttaa ahdistusta, jännitystä ja uupumusta, mikä voi näkyä esim. kyynisenä suhtautumisena asiakkaisiin • Fyysinen, tunneperäinen ja henkinen uupumus on seurausta pitkäaikaisesta sitoutumisesta vaativiin tilanteisiin • Avuttomuuden ja toivottomuuden tunteet • Käsitys itsestä, työstä ja muista ihmisistä voi muuttua kielteiseksi • Uupumukselle alttiita ovat esim. hoitotehtävissä työskentelevät henkilöt, jotka haluaisivat auttaa muita ihmisiä, mutta joiden voimavarat eivät siihen riitä
Mistä toimintaenergiaa? • Tavoitteisiin pyrkiminen • Tasapaino ympäristön kanssa • Tekee sitä, mistä nauttii ja mikä on hyödyllistä • Saa tekemästään arvostustaja taloudellista korvausta • Mikäli ihminen kokee elämänsä mielekkääksi, hän on energinen
Pohdittavaa • Annetaanko sinun työyhteisössäsi kiitosta tehdystä työstä? • Onko esimiehen kiitos tärkeämpi kuin kollegan, oppilaan tai oppilaan vanhemman kiitos? • Miksi kiittäminen on monelle vaikeaa? Osaatko itse kiittää työkaveriasi? (Kiittämisen harjoitteleminen…) • Miten kiittämisen kulttuuria voidaan edistää työyhteisössä?
Terveen itsetunnon merkitys työlle • Terve itsetunto tukee ihmistä vaikeissa tilanteissa, myös vaikeissa työtilanteissa • Terveen itsetunnon omaava ihminen kykenee tulkitsemaan oikein omaa minäänsä ja arvioimaan vallitsevia tosiasioita • Kykenee tekemään valintoja sekä toimimaan tehokkaasti ja luovasti kovankin stressin aikana • Työstä ei synny taakkaa • Vaikeista tilanteista selviäminen lisää oman elämän kontrollin tunnetta ja tunnetta siitä, että pystyy tarvittaessa vaikuttamaan stressinaiheuttajiin
Jaksava työntekijä • Toiveikas • Luova • Osaava • Riittävät resurssit • Hienotunteinen ja mahdollistava yhteisö • Riittävä riippumattomuuden tarve • Kohtuullinen auttamisen tarve • Riittävä autetuksi tulemisen tarve
Juoruilun hyödyt ja haitat(Lastentarhanopettaja 5/2012) + Itsesäätelykeino + Sosiaalista liimaa + Kokemusten jakamista + Ongelmiin tarttumista • Epäsuoraa aggressiota • Kiusaamista • Klikkiytymistä • Marinaa
Hyvän työyhteisön toimintaperiaatteita (Cantell 2011) • Ammatillisuus • Avoimuus • Epätäydellisyyden hyväksyminen • Erilaisuuden kunnioittaminen • Luottamus • Oikeudenmukainen johtaminen • Ratkaisukeskeisyys • Rohkeus • Tasa-arvoisuus • Tulevaisuushakuisuus • Vuorovaikutustaidot • Ystävällisyys ja hyväntuulisuus
Kodin ja päiväkodin yhteistyön periaatteita (Cantell 2011) • Yhteistyön periaatteista sopiminen yhdessä esim. hoitosopimusta tehtäessä ja vasu-keskusteluissa • Tiedotus • Ongelmatilanteiden ratkaiseminen • Työntekijöiden ja vanhempien hyvän vuorovaikutuksen mahdollisuudet
Väittely • Kaksi mielipidettä, joista väitellään ja perustellaan mielipiteitä • Ei kiistellä, vaan esitetään argumentteja
Palaverissa -harjoitus • Päiväkodissa on palaveri, jossa on tarkoitus neuvotella jostain asiasta: esim. virkistysrahan käytöstä… • Koko päiväkodin henkilökunta kokoontuu saman pöydän ääreen • Jokaisella on oma rooli, joita ovat: • Puheenjohtaja • keskustelun ja asioiden eteenpäin viejä, kuuntelee ja pyrkii ottamaan kaikkien mielipiteet huomioon. Tarvittaessa hyvä vetäjä nostaa, kantaa, työntää ja tönii palaveria eteenpäin. • Tarkkailija • Tarkkailijat tarkkailevat ihmisten erilaisia rooleja palaverissa • Erilaiset osallistumisen roolit • Paljastetaan harjoituksen jälkeen
Kirjallisuutta • Cantell, H. 2011. Vaikeat vanhemmat, kurjat kollegat. Ratkaiseva vuorovaikutus aikuisten kesken. Jyväskylä: PS-kustannus. • Cantell, H. 2010. Ratkaiseva vuorovaikutus. Kasvatuksellisia kohtaamisia lasten kanssa. Jyväskylä: PS-kustannus. • Kataja, J., Jaakkola, T. & Liukkonen, J. 2011. Ryhmä liikkeelle! Toiminnallisia harjoituksia ryhmän kehittämiseksi. Jyväskylä: PS-kustannus. • Kauppila, R.A. 2006. Vuorovaikutus ja sosiaaliset taidot. Jyväskylä: PS-kustannus. • Lastentarha –lehti 5/2012 • Nurmi ym. 2008. Ihmisen psykologinen kehitys. Helsinki: WSOY.
Kevään ohjelma • Tammikuussa vielä • 1 taide ja kulttuuri tunti: vierailukäynti? Ritvan kanssa • 2 psykologian tuntia