Kansalaisvaikuttaminen Mitä se on?

1. KansalaisvaikuttaminenMitä se on? Kalle Michelsen Lappeenrannan teknillinen yliopisto Etelä-Karjala-instituutti 13.10.2007

2. Kansalaisvaikuttamisen lyhyt historia • Kansalaisvaikuttamisen perinne Suomessa: • 1. Alamaisten kirjeet kuninkaalle: Rahvaan valitus, valitusoikeus valtiopäivillä • 2. Alamaisten anomukset keisarille • 3. Säädyttömien asema säätyvaltiopäivillä. Säätyjen ohi kulkeva puoluepoliittinen vaikuttaminen • 4. Julkisuus: Lehdistö, kustannustoiminta, seurat ja yhdistykset. (Kansa liikkeessä) • 5. Eduskuntauudistus, puolueet ja ’punainen viiva’ – parlamentaarinen vaikuttaminen puolueiden kautta. • 6. Radikaali vaikuttaminen – vallankumouksellisuus. • 7. Ulkoparlamentaarinen vaikuttaminen: painostusryhmät. • 8. Verkostot, lobbaus, aivoriihet, ajatushautomot, yhden asian liikkeet mediavaikuttaminen, hakkerointi, blogit.

3. Mitä kansalaisvaikuttaminen on? • Kansalaisten oma-aloitteista toimintaa yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseksi. • Kansalaisten henkilökohtaista ’politiikkaa’, joka tapahtuu virallisen organisaatioyhteiskunnan sisällä, rinnalla tai ulkopuolella. • Kollektiivista politiikkaa, joka kohdistuu yhteen asiaan tai asiakokonaisuuteen. • Vastuullisten kansalaisten ’huolta’ yhteisön tai yhteiskunnan tilasta. • Vaikuttajahenkilöiden keino vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen ’kulissien takana’, ’harmaana eminenssinä’ tai ’poliittisena ajattelijana’. • Radikaalien ja yhteiskunnan järjestystä muuttavien ajatusten levittäminen kansalaisyhteiskunnan järjestelmien kautta. • Demokratian ilmenemismuoto, jossa organisaatioyhteiskunta ja kansalaisyhteiskunta keskustelevat toistensa kanssa monilla eri tasoilla.

4. Voiko kansalainen vaikuttaa? • Historian esimerkkejä: Historian ehkä merkittävin kansalaisvaikuttaja oli raamatullisen ajan Jeesus. • Historiallisella ajalla merkittäviä kansalaisvaikuttajia ovat olleet pyhimykset, marttyyrit, toisinajattelijat ja vallankumoukselliset. • Kansalaisvaikuttamisen mikrotaso: Kyläpäälliköt, ’viisaat miehet ja naiset’, ’havukka-ahon ajattelijat’, ’huutavan äänet erämaassa’ • Organisaatioyhteiskunnan vaikuttajat: Toimittajat (Anna Politkovskaja), kolumnistit (Erno Paasilinna), yhden asian ajajat (Ville Komsi), aktivistit (Desmond Tutu), harmaat eminenssit (Dalai Lama), • Kansalaisen vaikutus yhteiskuntaan tapahtuu aina KRITIIKKINÄ vallitsevaa järjestelmää vastaan. Kritiikin muodot vaihtelevat, mutta sanoman sisältö on vakio: ANALYYSI – MUUTOS - VAIHTOEHTO

5. Miksi kansallisvaikuttamista tarvitaan? • Organisaatioyhteiskunta pyrkii konsensukseen, poliittiseen järjestelmään, joka on ennakoitava, suunnitelmallinen ja ohjelmallinen. • Organisaatioyhteiskunta on järjestelmä, joka pyrkii sopeuttamaan järjestelmän osat (instituutiot, kansalaiset) saumattomasti toimivaksi verkostoksi. • Organisaatioyhteiskunta pyrkii välttämään ’heikkoja lenkkejä’ ja ’kriittisiä pisteitä’, jotka hidastavat ja vaikeuttavat järjestelmän kehitystä. • Järjestelmän kasvaessa luovuus ja innovatiivisuus vähenevät. Järjestelmä suosii konservatiivisia innovaatioita, jotka vahvistavat jo olemassa olevaa järjestelmää. • Kansalaisvaikuttaminen havainnoi ja i järjestelmää, kritisoi sen suuntaa ja esittää VAIHTOEHTOISIA kehityspolkuja. • Kriittinen keskustelu estää konsensuksen, pitää yllä luovuutta ja yhteiskunnan positiivista energiaa.

6. Kansalaisvaikuttajan muotokuva • Tahto: Kansalaisvaikuttajalta vaaditaan ennen kaikkea tahtoa, päättäväisyyttä ja energiaa viedä eteenpäin omaa ajatustaan. • Karisma: Vaikuttaminen edellyttää karismaa, kykyä vangita ihmisten huomio ja saada epäilevät mielet uskomaan sanomaan. • Rohkeus: Kansalaisvaikuttajan on oltava rohkea, uskallettava kohdata kritiikkiä, vastusta ja painostusta. • Energia: Kansalaisvaikuttajan on pystyttävä välittämään omalla persoonallaan ja sanomallaan uutta energiaa yhteisöön. • Viisaus: Kansalaisvaikuttaminen vaatii tilannetajua, nokkeluutta ja kykyä assosioida nopeasti erilaisia havaintoja. • Tunne: Kansalaisvaikuttajan on pystyttävä välittämään omaa vahvaa tunnetta vaikutettaviin. Pelkkä älykkyys ei riitä, vaan äly ja tunne on sitouduttava toisiinsa. • Uskottavuus: Kansalaisvaikuttajan on elettävä sanomansa mukaan, uskottava itse omaan sanomaansa ja pystyttävä viestimään sitä kokonaisvaltaisesti kuulijoille.

7. Kansalaisvaikuttajan elämänkaari • 1. Kiinnostus: Yhteiskunnallisen kiinnostumisen synty: Koti, koulu, sanomalehdet, tapaamiset ja kohtaamiset. • 2. Oman minän kehitys: Vuorovaikutus, keskustelukulttuuri, mentorit, esikuvat. • 3. Opiskelu: Tietoa, tietoa ja tietoa. Kokemuksia, tiedon testaamista, kritiikkiä ja itsekritiikkiä. Onnistumisia ja epäonnistumisia. • 4. Oman ohjelman rakentuminen: Julkisuus, verkostot, osallistuminen. • 5. Vaikuttaminen: Oman suunnan valitseminen, järkähtämätön kiinnostus ja halu viedä ohjelmaa eteenpäin. • 6. Vaikuttamisen monet muodot: Yhdestä formaatista moniin formaatteihin, järjestelmän oppimista ja menettelytapojen kehittämistä. • 7. Viisas vanhuus: Sisäpiirit, aivoriihet, ajatuspajat, oppilaat, jatkuvuus, luopuminen

8. Kansalaisvaikuttamisen monet muodot • Kansalaisvaikuttamisen muodon ratkaisee vaikuttajan oma persoona: Uskottavuus, sanoman teho ja terävyys. • Erikoistuminen ja moniosaaminen: Tämän päivän kansalaisvaikuttajalta vaaditaan yhtä korkeatasoista osaamisaluetta (esim. kirjoittaminen), mutta myös moniosaamista (esim. puhetaito, esiintyminen, mediaosaaminen) • Vaikutuksen teho muodostuu eri vaikutuskanavien yhdistämisestä. • Ajoitus; Kansalaisvaikuttajan on oltava ajastaan hieman etuajassa, rakennettava siltä nykyhetken ja tulevaisuuden väliin. • Visio: Kansalaisvaikuttajalla pitää olla ’jotain sanottavaa’. Vaikuttaminen edellyttää perusteltua argumentaatiota. • Kritiikki: Kansalaisvaikuttajan on oltava yhteiskunnan kriitikko, mutta samalla myös itse-kriitikko. • Vaihtoehto: Kritiikki ilman vaihtoehtoa on halpaa ja hyödytöntä kritiikkiä.

9. PAHAT KUVAT Iltapäivälehti julkaisee dramaattisen kuvasarjan, jossa ensihoitajat siirtävät Anna Lindhin NK -tavaratalosta ambulanssiin. Kuvaaja on päässyt aivan lähietäisyydelle, joten tuhannet uteliaat lukijat saavat nähdä tuskasta lamaantuneen naisen viimeiset elonhetket. Edellisenä päivänä iltapäivälehdet julkaisivat kuvasarjan gladiaattorinaisesta ja hänen rikoskumppanistaan, jotka yhteistuumin tappoivat tuntemattoman miehen, pilkkoivat hänet ja dumppasivat ruumiinosat roskalaatikoihin. Jos lehtikuvaajat olisivat päässeet rikospaikalle, lukijat olisivat epäilemättä päässeet katselemaan kehosta irrotettua päätä, jalkoja ja käsivarsia. Iltauutiset näyttävät itsemurhapommittajan työn tuloksia. Täysin tuhoutuneen linja-auton ympärillä juoksee pelastushenkilökuntaa ja kauhusta kirkuvia ihmisiä. Näkymä on inhorealistinen ja kuin suora lainaus ilmestyskirjan painajaista. Pahat kuvat täyttävät päivittäin television kuvaruudun ja lehtien sivut. Kuolema, kauhu ja väkivalta ovat ainakin yhtä suosittuja kuin Pahat Pojat – elokuva, joka kuvaa ihmisluonteen pimeää puolta. Post-modernin hyvinvointiyhteiskunnan kansalaiset ovat valmiita maksamaan väkivallasta ja, kuten vanha sanonta kuuluu; ’sitä saa mitä tilaa’. Väkivallan vastustajat korottavat aina välillä ääntään, mutta huuto hukkuu median pauhuun. Vaikka psykologit ovat varoittaneet väkivaltavideoista ja murhaelokuvista, suurin osa mediatuotannosta keskittyy kuvaamaan kuolemaa ja kauhua. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa ja elokuvan ja videopelien kertotaulu on eksponentiaalinen. Ennen päivälehtien uutiskuvaajat kunnioittivat uhrin koskemattomuutta. Legendaarinen uutiskuvaaja Kalle Kultala kertoi herrasmiessopimuksesta, joka kielsi kuvaajia tallentamasta filmille uhrin kasvoja tai surun musertamia omaisia. Kalle Kultala on kuollut ja hautaan ovat vajonneet myös kuvaajien herrasmiessopimukset. Nyt kilpaillaan päivän ’rankimmasta’ kuvasta, josta saa suurimmat taloudelliset korvaukset. Tiedotusvälineet välttelevät arvokeskustelua. Avoimen tiedonvälityksen aikakaudella jo pelkkä ajatus kuvakulmien rajoittamisesta yhdistyy pahamaineiseen sensuuriin. Viranomaiset ovat myös voimattomia, koska tiedonvälitys on globaalia ja kuvat kulkevat valokaapeleissa valtakunnan rajoista välittämättä. Kuvien sensuroinnista tuskin edes olisi apua arvokeskusteluun, koska kiellot vain lisäisivät kuvien kiehtovuutta. Hitlerin Saksan propagandakoneistoon tutustunut kirjailija Olavi Paavolainen ennusti jo kuusi vuosikymmentä sitten kirjan ja kirjoitetun tekstin kuolemaa. Paavolainen oli oikeassa. Vaikka Harry Potter näytti tuovan kirjan takaisin nuorten maailmaan, se todennäköisesti on kuitenkin poikkeus, joka vahvistaa jo olemassa olevaa sääntöä. Kirjat kiehtovat ihmisten mielikuvitusta, mutta kuvat ja erityisesti ’elävät kuvat’ piirtävät ihmisille uusia mielenmaisemia. Ne ovat huikean kiehtovia, mutta samalla vaarallisia, sillä mielenmaisemaa voidaan kollektiivisesti manipuloida. Tähän saakka kuvamaailma on ollut suhteellisen hyvin lehdistön ja tiedotusvälineiden hallussa. Tulevaisuudessa tilanne voi olla toinen. Kuvapuhelimet, internet ja valvontakamerat luovat uuden kuvausympäristön, jota on vaikea tai mahdoton hallita. Jo nyt Yhdysvalloissa käynnistyy ympärivuorokautinen real-TV, joka perustuu ihmisten loputtomaan tirkistelyviettiin. Meistä jokainen voi löytää pian itsensä esiintymässä puolialastomana TV-ohjelmassa tai sähköpostilistalla, jonka ylläpitäjä on tuntematon henkilö. Vaikka kuvamaailmaa ei kannata sensuroida, kuvien sisällöstä voidaan käydä arvokeskustelua. Ihmisen elämässä on alueita, joita ei ole tarpeen näyttää kaikelle kansalle. Rajat on mahdollista vetää vapaaehtoisesti ja herrasmiessopimuksella. Raha ei ratkaise kaikkea, ei varsinkaan yksilön arvoa ja kunnioitusta. Kalle Michelsen Etelä-Karjala-instituutin johtaja Ajan ongelmia

10. HERRA ULKOMINISTERI Toivon ettet pahastu, jos kutsun sinua tuttavallisesti kollegaksi. Olemmehan molemmat suorittaneet korkeimman akateemisen oppiarvon, minkä lisäksi olemme saman yliopiston dosentteja. Tieteellinen kollegiaalisuus ei edellytä sinunkauppoja, näin ainakin uskon. Olet harvinaisen hyvä suomalainen ulkoministeri. Olet onnistunut yhdistämään Paasikiven – Kekkosen – idänpolitiikkaan Olof Palmen ja Anna Lindhin kehittelemän ruotsalaisen länsipolitiikan. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Venäjän suhteissa noudatat joustavaa reaalipolitiikkaa, kun taas länsipolitiikkaasi sävyttävät voimakkaat moralistiset asenteet. Olet siis tehnyt Suomesta yhtä aikaa tuomarin ja lääkärin. Olet myös harvinaisen sivistynyt ja kielitaitoinen ulkoministeri. Tohtorintutkinto ei tullut vahingossa, vaan se on enemmänkin looginen osa pitkää poliittista uraasi. Olet opiskellut poliittista historiaa, joka Suomessa on pidetty ’kuninkaantekijöiden tieteensä’. Myös historianfilosofiasi on oivallinen: ”Historia tulee tuntea, mutta sen vangiksi ei tule jäädä.” Kuten tiedät, historia ei ole objektiivinen tiede, vaan aina sekoitus faktaa ja tulkintaa. Historiankirjoittaja joutuu aina laittamaan itsensä peliin. Liiallinen tulkinta kuitenkin romuttaa historian uskottavuuden, mutta toisaalta pelkkien faktojen toistaminen jättää lukijan kylmäksi. Viime vuosina on julkaistu useita lähihistoriaa käsitteleviä tutkimuksia, jotka pohtivat sodan loppuratkaisua sekä sen jälkeistä poliittista elämää. Olet kiitettävästi lukenut tutkimuksia ja kommentoinut niitä verkkosivuillasi. Kuten huomaat, nuoremmat historiantutkijat ovat nykyään kriittisiä, eivätkä he jää vanhojen tulkintojen vangiksi. Uudet lähihistorian tutkimukset pohtivat tavalla ja toisella Karjalan kysymystä. Alueluovutukset olivat ilmeisen välttämättömiä syksyllä 1944, mutta menetyksiä yritettiin saada takaisin useita kertoja sodan jälkeen. Toiset yrittivät enemmän, toiset tyytyivät tilanteeseen. Sinulle Karjalan kysymys on ilmeisesti hyvin henkilökohtainen kysymys. Älä pelkää. Tämä ei ole jälleen yksi kirjoitus Karjalan palauttamisen puolesta, vaan akateeminen pohdinta asiasta, joka ei näytä poistuvan päiväjärjestyksestä. Tuskin kuluu kuukauttakaan, kun Karjalan kysymys on esillä julkisuudessa. Ulkoministerinä sinä et tietysti voi loputtomasti väistää haasteita. Ajatteluasi kuvaa hyvin viime keväänä Moskovassa antamasi lausunto: "Suomesta saattaa löytyä evakkoja tai heidän jälkeläisiään, joilla on tunnepohjalta siteitä vanhoihin alueisiin. He ovat kuitenkin pieni vähemmistö". Tiedät varsin hyvin, että Suomesta löytyy aika paljon edelleen elossa olevia evakkoja ja vielä enemmän heidän jälkeläisiään. Tiedät myös hyvin, kuinka tunnesiteet kotipaikkaan ovat tärkeä osa yksilön identiteettiä ja itseymmärrystä. Ehkä juuri sen vuoksi sinäkin olet tutkinut sukulaistasi Hella Wuolijokea ja isääsi Sakari Tuomiojaa. Evakkojen tuntemukset eivät ole sinulle vieraita. Kirjoitit hyvän arvostelun maanpakolaisena elävän Isabel Allenden muistelmakirjasta. Toteat arvostelussasi: ”Vaikka Isabel Allende on 80-luvulta alkaen useasti taas vieraillut synnyinmaassaan, on Chile hänen mielessään edelleen sellainen maa, jollaisena hän sen 70-luvulla joutui jättämään. Minäkin koin jopa tiettyä nostalgiaa kirjaa lukiessani, kun omat muistoni keväällä 1973 Chileen tekemältäni pidemmältä tutustumismatkalta palautuivat mieleeni.” Aika moni 60-lukulainen poliitikko on valmis panemaan itsensä likoon Chilen ihmisoikeuksien ja vapauden puolesta. Sen sijaan keskustelu Karjalan kysymyksestä leimataan hölmöilyksi ja populismiksi. Objektiivisesti ajateltuna eroa on vaikea ymmärtää. En tiedä, oletko käynyt Viipurissa tai luovutetussa Karjalassa? Sen tietysti tiedät, että Viipuri oli ennen sotaa Suomen toiseksi suurin ja monella tavalla erikoislaatuinen kaupunki. Tänä päivänä Viipuri on vain 50 kilometrin päässä Lappeenrannasta. Eli melkein kuin Kerava Helsingistä. Tämän lehden lukijat eivät voi ymmärtää, miksi Suomen poliittiset johtajat ovat unohtaneet kappaleen kauneinta Suomea? Tarjolla on kyllä rationaalisia selityksiä, mutta järjellä ei voi selittää näin suuria henkisiä menetyksiä. Uskon, että moni kotinsa menettänyt Karjalan evakko ja hänen jälkeläisensä olisivat tyytyväisiä, jos Suomen presidentti tai ulkoministeri ottaisi heidän asiansa esiin virallisissa neuvotteluissa. Tämä tietysti vaatii rohkeutta. Tiedän, ettei sinusta tule koskaan sellaista ulkoministeriä, joka uskaltaisi nostaa Karjalan asian esiin neuvottelupöydässä venäläisten kanssa. Mutta jos sinulla kuitenkin on joskus aikaa, käy Viipurissa. Sieltä löydät vielä sen Suomen, jota olet itsekin tutkinut. Kalle Michelsen Järjestelmän kritiikki

11. RYSSÄN KANSSA SAA PUHUA Ryssä on suomalaisten suosima sana, jolla kuvataan venäläisiä ja venäläisyyttä. Katukielessä ja kansanperinteessä ’ryssälle’ löytyy monia käyttökohteita. ’Kylmää on kuin ryssän helvetissä’, ’Köyhää kuin ryssän taivaassa’ tai ’Pimeää kuin ryssän kirkossa’. Huolimattomasti tehty työ voidaan mollata sanomalla; ”onpas taas tehty ryssäksi”. Ryssä on kuulunut ja kuuluu edelleen suomalaiseen sanavarastoon kuin kinkku joulupöytään. Pikainen silmäys internetin keskustelupalstoille paljastaa todellisuuden, jonka jokainen suomalainen hyvin tietää. Kansalaiset yhdistävät sujuvasti Venäjän, venäläisyyden ja ryssän itärikollisuuteen, prostituutioon ja korruptoituneeseen poliittiseen kulttuuriin. Ryssä ei ole tuntematon käsite myöskään yhteiskunnan ylätasolla. Sodan aikana ryssä oli yleisnimi kaikelle idästä tulevalle pahuudelle ja sotadokumentit vahvistavat kansalaisten selkäytimeen syöpyneitä ennakkoluuloja. Vaikka virallisesta kielenkäytöstä ryssä on jo poistettu, kulissien takana käydyissä keskusteluissa ryssä pysyy edelleen ryssänä, vaikka sitä paistettaisiin voissa. Ryssä kuuluu siten suomalaisten arkipäivän rasismiin. Monikäyttöisenä sanana se sopii hyvin suomalaisuuteen, jonka suhde muihin kulttuureihin on sekoitus alemmuudentunnetta ja vastenmielistä ylimielisyyttä. Rasismin taustalla on aina katkeruutta, vihaa ja ennakkoluuloja. Käytännön toimissa ne muuttuvat vähemmistön halveksunnaksi ja alistamiseksi. Kun katkeruuksia ja vihaa ei saada purettu, rasismi alkaa elää omaa elämäänsä. Vitsit ja kaskut muuttuvat asenteiksi, jotka kasvavat osaksi ihmisten itseymmärrystä. Anne-Mari Keskisalon tutkimukset kertovatkin karua kieltä siitä, kuinka nuori sukupolvi suhtautuu itäiseen naapuriin. Joensuulaiset peruskoululaiset käyttävät ryssä – sanaa päivittäin puhuessaan venäläisistä ja inkeriläisistä. Joensuun rasismista puhutaan paljon, mutta todennäköisesti vastaavia arvioita saataisiin myös muista suomalaisista kaupungeista Euroopassa puhutaan nyt monikulttuurisuuden puolesta. Paras onkin puhua, sillä Turkki on tulossa Unionin jäseneksi ja globalisaatio sekä kansallisvaltioiden alasajo murtavat perinteiset kulttuurirajat. . Ihmiset, työpaikat ja asuinpaikat sekoittuvat uudessa Euroopassa ja suomalaistenkin on sopeuduttava muutokseen. Itäisen Suomen lääkärikunnasta merkittävä osa tulee Virosta ja tulevaisuudessa valkotakkiin pukeutuu lisää eri kulttuuritaustan omaavia asiantuntijoita. Rasistiset paikkakunnat ovat vaarallisia, vastenmielisiä ja ummehtuneita. Sellaisia on valitettavan paljon ja määrä tuntuu lisääntyvän. Suomessa kaivattaisiinkin kansallinen ohjelma, jolla lisättäisiin kaupunkien, taajamien ja maaseudun suvaitsevaisuutta, viihtyvyyttä ja monikulttuurisuutta. Etelä-Karjala on etuoikeutetussa asemassa, koska raja-alueet ovat luonnostaan monikulttuurisuuden kohtauspaikkoja. Mutta Suomen itärajalla on ruma historia. Vuosikymmenien ja vuosisatojen aikana rajalle on kasaantunut paljon vihaa ja katkeruutta, joka luo kasvualustan rasismille. Asenteiden ja ennakkoluulojen poistaminen alkaa aina ihmisestä itsestään. Peiliin katsominen on tässäkin viisauden alku. Kuinka moni meistä osaa puhua venäjänkieltä? Kuinka moni meistä oikeasti on kiinnostunut itäisen naapurin kulttuurista ja ihmisten mentaliteetista? Kuinka monella on venäläisiä ystäviä ja kuinka moni on valmis avaamaan kotinsa rajan takaa tuleville maahanmuuttajille? Amerikkalaiset ovat kieltäneet rasistiset ’neekeri’ ja ’musta’ käsitteet. Vaikka kiellon valvonta on vaikeaa, se kuitenkin vaikuttaa asenteisiin. Tänä päivänä virallinen amerikkalainen arkikieli ei enää hyväksy alentavia sanoja ’nigger’ ja ihonväriä korostavaa sanaa ’black’. Suomessa olisi myös syytä kieltää ryssä – sanan käyttö kaikissa julkisissa ja virallisissa yhteyksissä. Ryssää ei saisi sisällyttää laulujen ja kirjojen nimiin ja sen käyttö olisi kiellettävä julkisessa sanassa. Koulut olisivat velvollisia valvomaan, etteivät oppilaat lausu tunneilla tai välitunneilla ryssä – sanaa. Aloite kannattaa tehdä, vaikka kieltäminen on aina vaikeaa ja se kohtaa vastarintaa. Kielto on kuitenkin selkeä viesti kansakunnan tahdosta hyväksyä vähemmistöt ja luoda suvaitseva ilmapiiri. Ryssä sanan kieltäminen olisi myös erinomainen osoitus uudesta sivistyksestä. Kalle Michelsen Kirjoittaja on professori ja Etelä-Karjala-instituutin johtaja Suvaitsevaisuus

12. Voiko tänä päivänä olla kansalaisvaikuttaja? • - Globalisaatio ja glokalisaatio: Globaali maailma rakentuu paikallisista kulttuureista ja yhteisöistä. • - Kansallisvaikuttajalta edellytetään vahvaa paikallistuntemusta, mutta samalla kansainvälistä verkostumista. • - Kansalaisyhteiskunta post-modernin maailman nelikentässä: Valtiot, media, elinkeinoelämä, kansalaisyhteiskunta. • - Nelikentän lukuisat ristiin sidokset ja vuorovaikutuskanavat. • - Yhden asian oikeutus, mutta mikä on se YKSI ASIA? • - Vaikutuskanavien nopea uudistuminen: Missä kannattaa vaikuttaa ja miten? • - Hajoavat järjestelmät ja uudet järjestelmät: Mihin järjestelmään kansalaisvaikuttajan kannattaa sitoutua? • - Julkisuuden paine: Läpinäkyvä yksityisyys ja julkisuus?