Kielioppi 1 Ssu112

Kielioppi 1 Ssu112 5. luento

Astevaihtelu • Kvantitatiinen astevaihtelu: vahva aste avotavun alussa heikko aste umpitavun alussa Esim. pak+ka  pa+kan tak+ka  ta+kan kaap+pi  kaa+pin

Astevaihtelu: jatkuu • Kvalitatiivinen astevaihtelu: k, p ja t vaihtelevat toisen konsonantin tai nollan kanssa Esim: kam+pa  kam+man ran+ta  ran+nan sa+ka  sa+an hal+pa  hal+van so+ta  so+dan

Astevaihtelu: poikkeuksia • Vahva aste umpitavun edessä: • Supistumavokaalin ja –diftongin edellä: a+puun ( apu+hun) vrt. a+pu  a+vun sei+pään (sei+päis+tä  sei+pä+his+tä) vrt. sei+väs  sei+pää+seen

Astevaihtelu: poikkeuksia • Omistusliitteen edellä on vahvaaste: poi+kan+sa (poi+ka  po+jan) tak+kim+me (tak+ki  ta+kin) • is-loppusissa konsonanttivartaloissa on vahva aste: hen+kis+tä (hen+gen) pap-pis-mies (pa+pis+ta)

Astevaihtelu: poikkeuksia • Heikkoaste avutavun alussa, esim. jäännöslopukkeen edellä: hau+dex (hau+tee+na) mur+rex (mur+tee+na) • Heikkoaste tapauksissa, joissa klusiilin sisältävä tavu on vuoroin avonainen, vuoroin umpinainen seuraavalla tavunrajalla olevan geminaattaklusiilin astevaihtelun tähden: a+pu avu+ton; avut+to+man ku+to+a ku+do+tun; ku+dot+tu

Astevaihtelu: poikkeuksia • Heikko aste i-loppuiseen diftongiin päättyvän avotavun edellä: mansikka  man+si+koi+ta; man+si+koi+den (myös man+sik+koi+na)

Astevaihtelu: poikkeuksia • Heikko aste avotavun alussa eräissä –inen-loppuisissa johdoksissa: esi+koi+nen (esikko) va+lin+nai+nen (valinta)

Astevaihtelun ulkopuolelle jääviä ryhmiä • Astevaihtelun ulkopuolelle jäävät seuraavat ryhmät: • konsonattiyhtymä hk karahka  karahkan • ensi- ja toisen tavun rajalla, jos vaihtelu aiheuttaisi paradigmojen sekaantumista puuhka  puuhkan (puuhan lahko  lahkon (lahon)

Astevaihtelun ulkopuolelle jääviä ryhmiä • Eräät henkilönnimet: Kauko  Kaukon Sirpa  Sirpan • Useat nuoret lainasanat: muki  mukissa; mukin auto  autossa (*audossa)

Suffiksaalinen astevaihtelu • Heikon ja vahvan asteen vaihtelu riippuu edellisen tavun painosta: • painollisen tavun vokaalin jäljessä vahva aste • painottoman tavun vokaalin jäljessä heikko aste Esim. partitiivin päätteessä t vaihtelee Ø:n eikä d:n kanssa: puu+ta; sa+la+moi+ta kala+a (*ka+la+da); ta+lo+a (*ta+lo+da)

Supistuminen • Supistuminen on äänteenmuutos, jossa kaksi alkuaan eri tavuihin kuulunutta lyhyttä vokaalia on joutunut samaan tavuun ja muodostaa pitkän supistumavokaalin tai supistuma-diftongin: vierailla  vierahilla veneet  venehet

Supistumaverbit • Supistumaverbeiksi sanotaan sellaisia kaksivartaloisia verbejä, joiden vokaalivartalo päättyy pitkään vokaaliin: pelätä  pelkää- hakata  hakkaa- luvata  lupaa-

Supistumaverbit: jatkuu • Supistumaverbeinä pidetään myös sellaisia kaksivartaloisia verbejä, joiden vokaalivartalo päättyy kahteen lyhyeen vokaaliin: kadota  katoa- langeta  lankea- selvitä  selviä-

Supistumanominit • Supistumanomineiksi sanotaan sellaisia nomineja, joiden vokaalivartalo päättyy pääpainottoman tavun pitkään vokaaliin: vene  venee-n ori  orii-n rakas  rakkaa-n

Supistumanominit: jatkuu • Supistumanomineina pidetään myös sellaisia nomineja, joiden vokaalivartalo päättyy kahteen lyhyeen vokaaliin: vihreä  vihreä-n lyhyt  lyhye-n ainoa  ainoa-n

t ~ s -vaihtelu • t ~ s –vaihtelu on äännevaihtelu, jossa sanan eri taivutusmuodoissa muuten on t (tai sen heikko aste d), mutta i:n edellä s.

t ~ s –vaihtelu toteutuu seuraavissa muotoryhmissä • a) kaksivartaloiset te-nominit, joissa yksikön nominatiivissa ja monikon i: edellä on s, muissa muodoissa t: sute-na; sude-n; sus-i-ssa • b) nte-vartaloiset ordinaalit; yksikön nominatiivissa ja monikon i:n edellä on s, muissa muodoissa t: viides: viidens+i+nä

t ~ s –vaihtelu jatkuu • c) Ne tA-vartaloiset verbit, joissa a/ä katoaa ennen suffiksin i:tä: kieltä+ä  kiels+i rakenta+a  rakens+i löytä+vät  löys+ivät

t ~ s –vaihtelu jatkuu • d) Supistumaverbit: vastat+koon  vastaa+n  vastas+in pudot+koon  putoa+n  putos+in

Loppukahdennus (rajageminaatio) • Seuraavan sanan alkukonsonantti kahdentuu yhtäjaksoisessa puheessa tiettyjen sananmuototyyppien jäljessä, esim. [menekkotiin]. • Jos seuraava sana päättyy vokaaliin, sanojen rajalla voi ääntyä glottaaliklusiili (huolellisessa ääntämyksessä sekin kahdentuu), esim. [ota’ ’itse].

Loppukahdennus: jatkuu • Loppukahdennus toteutuu myös sanan sisällä yhdyssanoissa sekä liitepartikkeleiden ja lAinen-, mAinen –adjektiivijohdinten edellä: hernekeitto [hernekkeitto] otapas [otappas] eläkeläinen [eläkelläinen] aavemainen [aavemmainen]

Tärkeimmät sananmuototyypit, joissa tapahtuu loppukahdennus • Yks. 2. pers. imperatiivi: tulettänne; anna’ ’olla • A-infinitiivi: saako tullas sisään

Loppukahdenteiset sananmuototyypit: jatkuu • Verbin kieltomuodot (ei konditionaali): en otakkahvia; älä tulettänne; älkää tulkol lähelle • Tuote-nominien yks. nominatiivi sadel lakkasi; puoluettuki

Loppukahdenteiset sananmuototyypit: jatkuu • Allatiivi: meillettulee vieraita • 3. pers. omistusliite –nsAx: vaimonsakkanssa • stix-adverbit: runsaastivvettä

Loppukahdenteiset sananmuototyypit: jatkuu • nnex-adverbit: sinnettännemmentiin • (i)tsex-adverbit: sähkeitsejja puhelimitse

Loppukahdennus: jatkuu • Loppukahdennus tapahtuu vain sellaisten morfeemien yhteydessä, jotka ennen ovat päättyneet konsonanttiin (pääasiassa k:hon tai h:hon). • Tämä loppukonsonantti on sananrajaisena assimiloitunut seuraavan konsonantin kaltaiseksi. • Sananloppuiset k ja h ovat kadonneet, mutta niitä edustamassa on sanan lopussa ns. jäännöslopuke.

Kielioppi 1 Ssu112