450 likes | 790 Views
KIRP120 Tekstianalyysi. FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto. Johdatus lyriikan analyysiin. Mikä tekee runosta runon? materiaalina kieli säejako kohosteisuus: poikkeavuus ja parallelismi assosiatiivisuus ajattomuus puhetilanne julkaisupaikka.
E N D
KIRP120 Tekstianalyysi FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Johdatus lyriikan analyysiin • Mikä tekee runosta runon? • materiaalina kieli • säejako • kohosteisuus: poikkeavuus ja parallelismi • assosiatiivisuus • ajattomuus • puhetilanne • julkaisupaikka FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Runon puhuja: lyyrinen minä • runon minä, puhuja, on eri kuin tekijä • puhujan ja puhetilanteen hahmottaminen osa tulkintaa • puhujan asennonvaihdokset • voi muuntua puhutelluksi sinäksi tai roolihenkilöksi • lyriikan perusolemukseen kuuluu vahva lyyrisen minän identiteetti ja sen ilmaisu FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Runon puhuja • historiallinen näkökulma: kolme positiota • minä–sinä-positio • meditatiivisuus • moderni monologisuus • Manner: ”runossa kaikki on minän haihduttamista” • T. S. Eliot: ”runous on pakoa persoonallisuudesta” • nykyään tekstualisoitunut minuus? FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Lyriikan lajihistoriaa • varhaisin kirjallisuus runomuotoista • yhteys tanssiin ja musiikkiin • rituaalit ja seremoniat, yksilöllinen tunteenilmaus, työlaulut • runomuoto kaiken sanataiteen tunnusmerkki • lyriikka vakiintui terminä runousoppeihin 1700-luvulla (lyra, lyrikos) FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Lyriikan lajihistoriaa • antiikissa runous osa muusisia taitoja • khoros: kuorolyriikka • melos: soololyriikka • epe: jambi- ja elegiarunous • suomalaisen lyriikan kehitys • kansanrunous – 1800-l. taidekirjallisuus – 1920-l. vapaamittainen lyriikka – 1950-l. lyriikan suuri murros FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Runomitoista • eri kielialueet: kielen foneettinen systeemi vaikuttaa • kansainvälinen vaikutus • rytmin muodostumisessa toistolla tärkeä merkitys • runomittaoppi = metriikka • modernismin murroksen myötä vapaa mitta FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Runomitoista • runomitta (metrum) itseään toistava rytmikaavio • klassinen metriikka jakaa runon säkeet runopolviin eli runojalkoihin • antiikissa tavun laajuus, suomen kielessä paino • nouseva (painollinen) ja laskeva (painoton) asema • mitta voi runoissa väljentyä; ei kaavamaisuutta FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Runon rytmi: säkeenylitys • lause jatkuu säerajan yli seuraavaan säkeeseen • rytmin kannalta poikkeama; säkeen ja lauseen yhteentörmäys • voi aiheuttaa merkityksen huojuntaa • nykyrunossa ei tekninen välttämättömyys: merkityksen muodostaminen FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
ei pelkkä äänteellinen kuviointi (sulous, mielihyvä), vaan äänteellinen ja semanttinen taso yhteydessä (rhyme’s reason) riimi: loppusointu allitteraatio: alkusointu assonanssi: puolisointu konsonanssi: sisäsointu onomatopoeia: jäljittelevä äännetoisto ekspressiivinen kuviointi Äännetason toistorakenteita FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Kuvallisuus • kuuluu runouden perusolemukseen • kielikuvastoon kuuluvat sekä välittömät (esittävät) kuvat että vertauskuvat ja symbolit • Onko puhdas kuva mahdollinen? • ei pakota luopumaan kirjaimellisesta merkityksestä • ut pictura poesis • ”Kuva on yksitulkintainen, runo monitulkintainen” FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Kuvallisuus • metafora • metaforein ’merkityksensiirto’ • kuva kuvattavan paikalle välittömästi • alalajeja mm. personifikaatio (elottoman elollistaminen) ja synestesia (aistipiirien sekoittaminen) • Aristoteleelta lähtöisin metaforan korvaamisteoria • ihmisen ajattelun ja kielenkäytön metaforisuus FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Kuvallisuus • metonymia • kreikk. ’merkityksenvaihto’ • kuvan ja kuvattavan välinen yhteys tunnettuuden ja jatkuvuuden perusteella; ajallinen, paikallinen tai kausaalinen assosiaatio • alalaji esim. synekdokee (osa edustaa kokonaisuutta) FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Kuvallisuus • symboli • merkki, joka edustaa jotain muuta kuin itseään • kiinteä, tunnettu merkitys (tietty kulttuuri) • kuvan ja kuvattavan suhde ei yhtä kiinteä • allegoria • kertova kokonaisuus • pintamerkitys ja kätketty merkitys • käytetty usein kritiikin ja satiirin välineenä FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Runon lajeja • oodi • juhla- tai ylistyslaulu • haltioituminen, innostus, ylistys • valtiollisista yksilöllisiin oodeihin • hymni • jumalille osoitettu rukous tai avunhuuto • sisältää kiitosta ja ylistystä • isänmaallinen, aatteellinen tai hengellinen paatos FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Runon lajeja • elegia • suru- tai valituslaulu • kreikk. runoudessa tietty mitta (eleginen distikon) • ”yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin” • epigrammi • alun perin hauta-, pääty- tai omistuskirjoitus • lyhyt, usein satiirinen pilkkaruno • paradoksit ja antiteesit; nokkeluus FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Runon lajeja • sonetti • määrämuoto (14 säettä, neljä säkeistöä, tietyt loppusointukaavat) • italialainen ja englantilainen traditio • tyypillinen mitta viisipolvinen jambi • balladi • kertova runomuoto • traaginen ja surullinen tarina • stereotyyppiset henkilöhahmot FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Johdatus epiikan analyysiin • päälajien (epiikka, lyriikka, draama) ero muodon, syntyhistorian ja sisältöjen perusteella • epikos = kertova; epos = sana kertova kirjallisuus • nykyisin proosamuotoista • kertojan rooli aina hallitseva • kertomus etenee ajassa, ajallisesti • tärkeää kertojan ja kuulijan/lukijan välinen suhde • peruselementit: juoni, henkilöt, aika ja paikka FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Kertova teksti • toisiaan seuraavien fiktiivisten tapahtumien kerronta • kommunikaatioprosessi • materiaali kieli • tapahtumien jatkumo • fiktiivisyys • henkilökeskeisyys • teksti – tarina – kerronta • narratologiassa kehitetty erilaisia kertovan tekstin malleja (mm. Booth–Chatman): tietyt ongelmat FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Kertova teksti (Pekka Tammi) • kolme tasoa, joilla kolmenlaisia toimijoita • henkilöt, kertoja ja teksti • toiminnot havaitseminen, kertominen ja esittäminen • henkilöt havaitsevat fiktiivisen maailman • kertoja kertoo, että henkilöt havaitsevat • teksti esittää, kuinka kertoo, että henkilöt havaitsevat • Tätä perustilannetta voidaan toki varioida! FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Epiikan lajihistoriaa: eepos • laajahko, runomuotoinen kertova teos • aihe sankari- ja jumaltarustosta • aika tarina- ja sankariaika (kaukainen menneisyys) • yliluonnollisten voimien vaikutus • sankari usein yli-inhimillinen hahmo • kansallinen ja aatteellinen merkitys • sankarin kohtaloihin kytkeytyy yhteisöllisyys • jako kansaneepoksiin ja taide-eepoksiin • lisäksi rajatapauksia FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Eepos (jatkoa) • kerronnallisia tunnusmerkkejä: • rauhallinen eteneminen, juhlava tyyli • yksinkertainen, keskitetty juoni • omistukset, epiteetit, invokaatio • kuvaa maailman kokonaisuutta ja sen järjestystä • romantiikan jälkeen ei enää produktiivinen laji • pilaeepos: tyhjänpäiväinen kohde ylevään tyyliin kuvattuna FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Romaani • 1800-l. lähtien hallitseva genre • Bahtin: ”ainoa muotoutumassa oleva genre” • proosamuotoinen, fiktiivinen kertomus • etymologiaa: lingua romana (kansankieli); romanssi (runoromaanit) • varhaisin lajityyppi ritariromaani; myöh. paimenromaani, pikareskiromaani • pitkään suljettu korkeakirjallisuuden ulkopuolelle FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Romaani • moderni ”porvarillinen” romaani 1700-l. • uusi lukijakunta • moderniin todellisuuteen sijoittuva yksityisten ihmisten elämä • realismi, optimismi, hyveellisyys, individualismi • persoonallisen kertojan tulo (persoonallinen näkökulma) • 1880-l. kertojakeskeisestä henkilökeskeiseen • romaaneja tyypitelty sen mukaan, mikä kuvauksen keskiössä FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Novelli • juuret suullisessa tarinaperinteessä ja antiikin pienoisepiikassa • novella = uutinen: uutuus ja outous • lyhyehkö, suorasanainen fiktiivinen kertomus • kiinteässä muodossa keskitetty tapahtuma, mielentila tai yksilöllinen kehitys usein varsin draamallinen • perinteinen jako: boccacciolainen ja tšehovilainen • pienproosalla myös muita nimityksiä FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Kerronnan muodot • diegesis – mimesis (kertominen vs. näyttäminen) • diegesis: puheen epäsuora esittäminen kertojan tehtävä korostuu Runoilija puhuu itse eikä edes koetakaan kääntää ajatustamme toiseen suuntaan, niin että pitäisimme puhujana ketään muuta kuin häntä itseään. (Platon: Valtio, 3. kirja) • mimesis: kertojan mahdollisimman vähäinen läsnäolo FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Kerronnan muodot • suora kerronta • kuvaus • kuva eli eeppinen tilanne • kohtaus • dialogi • vapaa epäsuora kerronta, eläytymisesitys • sisäinen monologi ja tajunnanvirta FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Proosatekstin kertoja • tekstin puhuva ääni: onko kertoja henkilöitävissä vai vain tekstin rakenteellinen kategoria? • jatkumo: minimaalinen, häivytetty kertoja – itsensä artikuloiva, auktoriteettiaan ilmentävä kertoja • näkökulman ja kerronnan välistä suhdetta varioidaan teksteissä FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Erilaisia kertojia • ekstradiegeettinen kertoja (kertomansa tarinan ”yläpuolella”) ns. kaikkitietävä kertoja tarinan yläpuolella eikä osallistu tarinaan millään tasolla (poissaolo) • intradiegeettinen kertoja tarinan sisällä • voidaan erotella myös tarinaan osallinen ja osallistumaton kertoja (homo- ja heterodiegeettinen) • kertojan havaittavuuden aste vaihtelee FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Kerronnan erityiskysymyksiä • epäluotettava kertoja • ristiriita kertojan sanoman ja lukijan tulkinnan välillä (usein moraalinen) • pyritty ratkomaan sisäistekijän käsitteen avulla) • ironisen tulkinnan mahdollisuus • mise en abyme -rakenteet • tarinan sisäkkäinen kertomus, jolla analoginen suhde ensimmäiseen kertomukseen • kiinnittää huomion temaattisesti olennaiseen FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Fokalisaatio • kerronta aina fokalisoitunutta siihen sisältyy jokin perspektiivi • lähestyy näkökulman käsitettä, mutta laajempi • kerronta ja fokalisaatio kaksi eri asiaa: ne voivat yhdistyä ja erota (ulkoinen vs. sisäinen fokalisaatio) • fokalisaation osatekijät (fasetit): havainto, psykologia, ideologia FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Henkilöhahmoista • lukijan kannalta portti tekstiin (eläytyminen) • synnyttää tekstin jännitteitä (halut, toiveet, pelot) • klassinen kysymys: kumpi määrittää hlöhahmoa, luonne vai toiminta? • Millä tavoin henkilöhahmo on olemassa? • henkilöhahmon kuvausmalleja • litteät (flat) vs. pyöreät (round) hlöhahmot • jatkumomalli (Rimmon-Kenan) FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Henkilöhahmoista • henkilöhahmon rekonstruoiminen tekstistä: • erisnimi koheesiota luova tekijä • ”toisto, kaltaisuus, kontrasti ja implikaatio” • suora määrittely ja epäsuora esittäminen • epäsuoraan esittämiseen kuuluu kaikki henkilöön kytkeytyvä: toiminta, puhe, ulkoinen olemus, ympäristö • analogiat tukevat muuta henkilökuvausta FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Tekstin ajasta • tekstin aika pikemminkin tilallinen kuin temporaalinen käsite • tekstin ja tarinan väliset kronologiasuhteet epäyhtenevyys ilmenee anakronioina • järjestys: takautumat ja ennakoinnit • keston käsite hieman ongelmallinen suhteessa kuhunkin tekstiin • toiston merkitys tulkinnan kannalta FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Teemasta • teema tekstin perusajatus, kantava idea • ero aiheeseen: tekstin käsittelemä asia tai kohde • ilmaistavissa yleensä abstraktina käsitteenä tai fraasina • tekstin ja lukijan välisen vuorovaikutuksen tulos • Onko tekstillä teemaa? FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Motiivi • pienempi ja konkreettisempi temaattinen yksikkö • tematiikan tai rakenteen kannalta merkittävä toistuva elementti • esim. tietty henkilöhahmo (arkkityypit), tilanne, kuva, esine… • voivat olla yleismaailmallisia ja pitkäikäisiä; myös tekstikohtaisia • johtomotiivi: teoksen keskeinen motiivi FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Tulkinnasta • merkityksen muodostuminen ja välittyminen • osatekijöinä tekijä, teksti, lukija ja konteksti • sisäistekijä ja sisäislukija? • tekstin aukot: lukija luo merkityksiä • ironia ja kuvallisuus: vaativat kielellisen ja kulttuurisen kontekstin tuntemusta • lähiluku ja uudelleenlukeminen FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Johdatus draaman analyysiin • draaman määrittely: näyttämötaiteen ja draamakirjallisuuden välinen suhde • draama aina toimintaa • nykyhetkisyys • tapahtumat toiminnan ja dialogin kautta • tapahtumien kulun tiivistys • draamallinen ironia FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Johdatus draaman analyysiin • kirjallinen teos vs. esitetty teos • ero suhteessa näyttämätoteutukseen • draaman ulkoinen ja sisäinen kommunikaatio • ns. neljännen seinän illuusio • pääteksti ja sivuteksti • tekstin konkretisaatio FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Draaman lajihistoriaa • alku antiikin Kreikassa • tanssi- ja palvontamenot • satyyriesityksistä vakavaksi draamaksi, karnevaalikulkueista komediaksi • kuoron merkittävä rooli käänne ensimmäisen puheroolin irtautuminen • jako tragediaan ja komediaan FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Draaman lajihistoriaa: tragedia • arvokas ja ylevä tyyli • aiheet sankaritarustosta • ihmisen konflikti jumalien ja luonnon kanssa • Aristoteles: aiheuttaa säälin ja pelon tunteiden puhdistuksen (katharsis) FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Draaman lajihistoriaa: komedia • arkipuhe, muoto vapaampi • tavallisten ihmisten kohtalot • komos hillitön juomakulkue (hedelmällisyyskultti) seksuaalisuus, herjat • ihmisten kuuluminen yhteen naurun kautta • poliittinen komedia Aristofaneen myötä (ajankohtaisuus) FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Roolihahmot • dramatis personae (näytelmän naamiot): alun perin hahmon muutos naamiolla • ”pienin yksikkö näyttämöllä ei ole yksi vaan kaksi ihmistä” • päähenkilö: ”kuka tai mikä tahansa, jolle koituu tarina” • protagonisti vs. antagonisti • tyyppihenkilöt; henkilöiden funktiot FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Draaman rakenne • toiminta jäsentyy juonen puitteissa; etenemisliike • perusyksikkönä tilanne • ristiriidat – toiminta – laadullisesti uusi tilanne • analyyttinen draama: ratkaiseva teko ennen näytelmän tapahtumia, ns. purkava juoni • konfliktidraama: ristiriita kehittyy konfliktiksi FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto
Draaman rakenne • draaman kompositio: kohtaukset ja näytökset • suljettu (aristoteelinen draama) • kolme ykseyttä: tapa, paikka, aika • ankara säätyjako • symmetrinen rakenne (ns. Freytagin kaava) • avoin draamamuoto (eeppinen rakenne) • useita toimintalinjoja • episodisuus (ei juonen vetoapua) • ei mitä tapahtuu seuraavaksi, vaan mitä tapahtuu nyt • mahdollista myös absurdius ja tapahtumattomuus FM Kirsi Nikulainen / Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto