130 likes | 274 Views
Villapuseron tarina. Sari Taimi. Näin unta, että Jumala istui pilven reunalla kutomassa villapuseroa. Ilokseni sain kuulla, että se olisi minulle. Uteliaana seurasin työn edistymistä. Työ eteni kuitenkin kovin hitaasti.
E N D
Villapuseron tarina Sari Taimi
Näin unta, että Jumala istui pilven reunalla kutomassa villapuseroa. Ilokseni sain kuulla, että se olisi minulle.
Uteliaana seurasin työn edistymistä. Työ eteni kuitenkin kovin hitaasti. Minusta värivalinnatkin olivat hieman omalaatuisia.
Yrittäessäni saada selvää kuvioista, en parhaalla tahdollanikaan ymmärtänyt niitä. Aika ajoin unohdin jo koko asian.
Eräänä päivänä Jumala sai työnsä päätökseen ja hän kutsui minut katsomaan valmista puseroa.
Hämmästykseni oli suuri, kun näin miten hieno siitä oli tullut. kooltaan se sopi kuin valettu.
Yht` äkkiä kaikki kuviot saivat selityksensä. Tajusin, että kutoja oli itse mestari ja, että olin katsellut puseron valmistumista koko ajan nurjalta puolelta.