110 likes | 261 Views
Punk hankkeen syksyn 2010 – kevään 2011 toiminta 8.9.2010 Pirkko Mäkelä-Pusa. Hankkeen tilanne. Hankkeessa aloittanut 83 työpaikkaa ( tavoite 73) yrityksiä 64 ja muita organisaatioita ( säätiöt, yhdistykset jne.).
E N D
Punk hankkeen syksyn 2010 – kevään 2011 toiminta8.9.2010 Pirkko Mäkelä-Pusa
Hankkeen tilanne • Hankkeessa aloittanut 83 työpaikkaa ( tavoite 73) yrityksiä 64 ja muita organisaatioita ( säätiöt, yhdistykset jne.). • Syksyn 2010 aikana voidaan ottaa vielä joitain alle 50 tt työpaikkoja mukaan hankkeeseen. • Hankkeessa siirrytään kevään aikana enemmän tiedottamaan ja kouluttamaan hankkeen tuloksista • alkusyksystä järjestetään yhteistyössä Tampereen yliopiston kanssa koulutusta työterveyshuolloille tuotteistamisesta ja talousviestinnästä.
1. Varhaisen reagoinnin käytännöt • Työpaikan työkyvyntuki – malliin pohjautuva nettiopas www.tyokyvyntuki.fi syksyn 2010 käytettävissä hankkeessa mukana olevien työpaikkojen työkyvyn tuki mallin tekemiseen, siten että työterveyshuoltotyöstä mallin tekemisestä voi ns. työterveyshuollon jalkautumisena laskuttaa hanketta max. 8 h työpanos ( Esr-periaatteet). • Nettiopas on maksuton ja jatkossa käytössä vapaasti. • Kaikkein pienimpien alle (20 tt) työpaikkojen osalta kerätään kokemuksia, miten toimintasuunnitelmaan kirjataan työkyvyntuki. • työkykyasioiden puheeksiottokoulutus – hanke järjestää yhden koulutuksen keväällä 2011 • kuntoutuspalveluohjaus (esite) • aloite työterveyshuollolta tai henkilöltä itseltä – esimies tietoinen alusta asti • työuraohjaus – pääasiassa ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuuksien selvittely ja uudelleen suuntautumis-mahdollisuuksien ohjausta
2. Oman hyvinvoinnin lähteille varhaiskuntoutus työssä jaksamisen tueksi 5 pv + seurantapäivä, Kuntoutussäätiö toteuttaa 4 hankkeen aikana ja Kiipulan kuntoutuskeskus 3 kurssia syksyn 2010 aikana 2 kurssia ( elokuussa alkava Kiipula ja lokakuussa alkava Avire-kuntoutus, Kuntoutussäätiö ) kevään 2011 aikana 2 kurssia ( tammikuussa alkava Kiipula ja maaliskuussa alkava Avire-kuntoutus ) jokaisesta kurssista tehdään oma esite, jota toimitetaan työterveyshuolloille jaettavaksi asiakkaille työterveyshuolto lähettäjänä – vrt. kuntoutusraha Kela tiedot kuntoutuskursseista myös www.kuntoutussaatio.fi/punk
3-4. Välineitä työhyvinvointityöhön • Työyhteisökyselyjä toteutettu 7 työpaikassa – jatkotyö ollut eri työpaikoilla erilainen. Työyhteisökysymysten käsittelystä ja työkyvyn tuesta tehdään opas esimiehille. Työyhteisökysely voidaan sopia vielä kahdelle työpaikalle, jos on halukkuutta. • Osaamiskartoitus on pilottivaiheessa ja siitä tehdään myös opas, joka valmistuu syksyllä 2010. • Hankkeen kehittämistyöstä työhyvinvointivälineiden osalta ( työyhteisökysymysten käsittely, osaamiskartoitus ja henkilöstötunnusluvut ) järjestetään koulutustilaisuudet puolipv Kuntoutussäätiöllä, Hämeenlinnassa ja Tampereella maaliskuussa 2011. Tarkoitettu sekä työpaikoille että tth:lle.
5. Kumppanuusmalli työpaikan ja tth yhteistyöhön • Kysely • Toteutetaan Wepropol – kysely hankkeen työterveyshuoltojen asiakasyrityksissä ja mahdollisesti yrittäjäjärjestöjen kanssa sovittaville ryhmille. • Raportoidaan eri kokoisten yritysten odotukset erikseen. • Kehittämistyö • Suunnitellaan yhteistoiminnallisesti eri kokoisten työpaikkojen ja työterveyshuoltojen kesken ( osallistavan suunnittelun menetelmiä käyttäen) toimintasuunnitelma . Arvioidaan yhteistyön sujumista ja muutoksia kehittämispalavereissa. Toimintasuunnitelmamallin suositukset tehdään yksinyrittäjälle, mikroyritykselle, pienyritykselle ja pk-yritykselle. • Verkkopalveluiden soveltuvuuden kokeilu • Kokeillaan mahdollisesti muutaman työterveyshuollon kanssa soveltuvin osin räätälöityinä.
5. Selvitys pien- ja mikrotyöpaikkojen sekä yksinyrittäjien kuntoutustarpeesta • kyselyjä toteutetaan sähköisenä kyselynä hankkeen aikana eri vaiheissa • ensimmäinen kysely marraskuussa 2009, jossa myös kartoitetaan osaamisen kehittämistarpeita • kyselyn toteuttaa Innokuntoutus • ennen kyselyjä sovitaan työpaikan kanssa, että kysely voidaan toteuttaa
HANKEMUUTOS 12.6.2009 - 31.12.2010 • Esimiesten hyvinvointikoulutus – Voimavaroja esimiestyöhön 2 koulutusta syksyn 2010 aikana. • Työterveyshuoltoammattilaisten jalkautuminen työpaikoille Työpaikoilla, joilla kuormittava tilanne, epävarmuutta tms. hanke kustantaa ohjausta max. 8 h/työpaikka. Jalkautumiseen käytettävää työaikaa voi käyttää myös työkyvyntuki-mallin tekemiseen. Huom. työajan seuranta !
Yhteistyökoulutus TTL:n kanssa • Työterveyspäivillä 26-27.10.2010 ständi Työkyvyntuki – nettioppaasta • Yhteistyökoulutus Synergoksen kanssa Tre – syksy 2010 • Yhteistyö TTL:n kanssa 2.12.2010 Lahdessa 9.12.2010 Helsingissä 18.1.2010 Oulu 27.1.2010 Kuopio 3.2.2010 Turku
Ohje osaamiskartan laadintaan pk-työpaikoilla (2010) Opas esimiehille työyhteisökysymyksiin (2011) Ohje henkilöstötunnuslukujen tuottamiseksi pk-työpaikoille (2011) Työkyvyn tuen polut – opas työpaikoille (2011) Arviointiraportti yksinyrittäjien ja mikroyritysten kuntoutus- tarpeista (2011) Raportti kumppanuusmalleista (2011) Loppuraportti ja kansanomainen loppuraportti (2012) Hankkeessa tuotettavat julkaisut