60 likes | 164 Views
Pohjoismainen yhteistyö JAKKissa. Tavoitteet, toiminta ja vaikutukset 2000-luvulla. Kansainvälisen toiminnan strategiasta ja tavoitteista. JAKKin perustehtävä: Tukea koulutus- ja kehittämispalvelujen avulla asiakkaiden ja yhteistyökumppanien menestystä tietyillä, valituilla toimialoilla
E N D
Pohjoismainen yhteistyö JAKKissa Tavoitteet, toiminta ja vaikutukset 2000-luvulla
Kansainvälisen toiminnan strategiasta ja tavoitteista • JAKKin perustehtävä: Tukea koulutus- ja kehittämispalvelujen avulla asiakkaiden ja yhteistyökumppanien menestystä tietyillä, valituilla toimialoilla • Kansainvälistymisen strategia tukee perustehtävää: Kansainvälisestä toiminnasta tulee olla hyötyä toimialoille ja asiakkaille • Kansainvälinen hanketoiminta on yksi työväline osaamisen kehittämisessä • Työntekijän ammatti- ja/tai kielitaito paranee → Hyöty toimialalle → Asiakkaiden menestyksen tukeminen
Miksi pohjoismaista yhteistyötä • JAKKin vaikuttimet voidaan jakaa noin neljään pääluokkaan: • Pohjoismaiden yhteiskunnallinen samankaltaisuus: ihmiset, toiminta, koulutusjärjestelmät,… • Asiakkaiden tarpeet • Oman toiminnan kehittämisen tarpeet • Routa ja jää
Kansainvälisen yhteistyön merkityksestä • Aina oppii, kun on kotoa poissa! • Osaaminen lisääntyy ja monipuolistuu • Asiakkaiden palvelumahdollisuudet paranevat ja lisääntyvät • Kielitaito paranee • Katse avartuu • Toiminnan laajentumismahdollisuudet paranevat
Hyvä käytäntö? • Hanketoiminnan peruskysymysten hyödyntäminen kansainvälisen hankkeen suunnittelussa: Kenelle? Miksi? Mitä? Miten? • Näihin kysymyksiin pitää olla vastaukset ennen kuin aletaan suunnitella esim. täydennyskoulutuskurssille osallistumista • Mistä vastaukset löytyvät? • Oleellinen kysymys on: Kenelle? • Kun se tiedetään, saadaan sieltä loput vastaukset
KIITOS Europe Direct JAKK EU-tietokeskus www.jakknet.com/eu-tietokeskus Jari Alanko jari.alanko@jakk.fi 0400 624 290