270 likes | 380 Views
YLE 2009. YLE. YLE on julkista täyden palvelun yleisradiotoimintaa harjoittava viestintäyhtiö, jonka tehtävät, toiminta ja toiminnan rahoittaminen ovat laissa määriteltyjä. YLEn pääomistaja on valtio. Toiminta rahoitetaan tv-maksulla. Ylintä päätösvaltaa käyttävät eduskunnan valitsema
E N D
YLE YLE on julkista täyden palvelun yleisradiotoimintaa harjoittava viestintäyhtiö, jonka tehtävät, toiminta ja toiminnan rahoittaminen ovat laissa määriteltyjä. YLEn pääomistaja on valtio. Toiminta rahoitetaan tv-maksulla. Ylintä päätösvaltaa käyttävät eduskunnan valitsema hallintoneuvosto ja hallintoneuvoston nimeämä hallitus. Yhtiö on perustettu vuonna 1926. Toimitusjohtaja on Mikael Jungner. 29.09.09 2
YLEn erityistehtävät lain mukaan 29.09.09 3
YLE • tukee kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia; • tuottaa, luo ja kehittää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä; • edistää sivistystä, tasa-arvoa, suvaitsevaisuutta, monikulttuurisuutta ja kulttuurien vuorovaikutusta, • tukee oppimista ja itsensä kehittämistä, • painottaa lapsille suunnattuja ohjelmistoja • kohtelee yhtäläisin perustein suomen- ja ruotsinkielistä väestöä, • tarjoaa hartausohjelmia • tuottaa palveluja maan eri kieli- ja vähemmistöryhmille • ylläpitää ohjelmatarjontaa ulkomaille. • välittää viranomaistiedotuksia ja varautuu televisio- ja radiotoiminnan hoitamiseen poikkeusoloissa. (Laki Yleisradio Oy:stä, 7§) 29.09.09 4
YLE Oppiminen ja tiede Opettaja.tv
Oppimisen ja tieteen osaamiskeskus • Noin 60 työntekijää • Osaamiskeskus ideoi, kehittää ja tuottaa ohjelmia YLE:n radio- ja televisiokanaville sekä internetiin • Osaamiskeskus tarjoaa, kanava tilaa • Kilpailu YLE:n sisällä ja indy-yhtiöiden kanssa
Television kanavat YLE TV1 keskittyy asia-, uutis- ja ajankohtaisohjelmiin sekä draamaan ja viihteeseen. Joitakin oppimisen ohjelmia mm. historia. YLE TV2 tarjoaa aamuisin ja alkuillasta ohjelmaa lapsille ja tämän jälkeen koko perheelle. Myöhäisilta painottuu nuoriin. Joitakin oppimisen ohjelmia. YLE Teemaon kulttuurin, oppimisen ja elokuvien kanava. Arvostetuin tv-kanava YLE FST5on koko yleisölle suunnattu suomenruotsalainen ja pohjoismainen kanava. 29.09.09 7
Radio YLE Radio 1 on kulttuurin, taiteen ja asiaohjelmien kanava. Tiedeohjelmia. YLE Radio Suomi tarjoaa alueellista läsnäoloa ja uutisia ympäri Suomen. YleX on populaarikulttuuria tarjoava nuorisomedia. Tiedeohjelmia YLE Radio Vega on suomenruotsalainen yleiskanava. YLE Radio X3M on suomenruotsalainen nuorisokanava. YLE Puhe lähettää erityisesti puheohjelmia. 29.09.09 8
Internetissä • Yle.fi tarjoaa • julkisen palvelun sisältöä • tv- ja radio-ohjelmia • arkistomateriaaliaan yleiseen käyttöön • sekä laajan uutispalvelun, joka on käytettävissä myös ulkomailla. • Palvelu opettajille opettajatv.yle.fi • Sisältöä mm. koululaisille ja kielten opiskelijoille 29.09.09 9
TV-kanavien osuudet katseluajasta 29.09.09 10
YLE Teeman ohjelmatarjonta 29.09.09 11
YLE TV1:n ohjelmatarjonta 29.09.09 12
Katselun ja kuuntelun kehitys 1999 - 2008 29.09.09 13
Tv:n katseluaika ikäryhmittäin v. 2008 29.09.09 14
YLE Oppimisen haasteet • Resurssit • Nykyiset ohjelmat eivät kiinnosta nuoria, menetetäänkö nuoret katsojat muille välineille? • Pelkästään hyvä sisältö ei riitä katsojien tavoittamiseksi • Digitalisoituminen tuonut uusia kanavia, kilpailu katsojista kiristynyt • Televisiosta haetaan ennen kaikkea viihdettä • Katsojat eivät löydä kanavaviidakosta ohjelmia 29.09.09 15
Miten haasteisiin vastataan • Ohjelmien sisällön tasoon sekä audiovisuaaliseen ilmaisuun ja tyyliin liittyvä osaaminen nostetaan Suomen parhaaksi. • YLEn sisältöjä kehitetään analysoimalla vuosittain asiakkaiden tarpeita ja haluja. Asiakkuusanalyysien perusteella päätetään kanavien ja ohjelmistojen kehittämisen painopisteet. • YLEn palveluja ja niiden onnistumista mitataan ohjelmien vaikuttavuudella ja tavoittavuudella. 29.09.09 16
Miten haasteisiin vastataan • YLE:n etu: kotimaisia oppimisen ohjelmia ei juuri kaupallisilla kanavilla • Asiakkaiden tarpeet huomioon entistä paremmin Hyvä sisältö osattava kertoa eri yleisöille kertoa eri tavoilla • Apuna erilaisia kehittämistyökaluja • Tietoa mm. Risc-kyselystä, joka mittaa väestön asenteita ja muutoksia siinä
RISC Nelikenttä naapurimaissamme 14 % _____ _______ 23% 17% 25% Näkemyk-selliset Nopealiikkeiset Vakiintuneet Mukavuuden-haluiset Suomi Venäjä: Moskovan ja Pietarin seudut 9% 41% 32 % 41% Ruotsi 20 % 19% 17% 23 % 43 % Viro 19% 27% 30%
Miten erilaisten katsojien tarpeisiin on vastattu? Koululaiset ja nuoret - Koulu-tv:n ohjelmien lisäksi netistä tullut entistä tärkeämpi, vuorovaikutteisuus • Abitreenit – nettisivulla käyvät kaikki ylioppilaskirjoituksiin valmistautuvat • Kielikursseja sekä televisiossa että netissä
Opettaja-tv: arki helpommaksi • Suunnittelutyökalu opettajille • Opettajien täydennyskoulutusta • Televisio-ohjelmia, klippejä, verkkokursseja, opetusmateriaalia, vertaistukea • Opettajat iso kohderyhmä, myös lasten vanhemmat kiinnostuneet mitä koulussa tapahtuu - http://opettajatv.yle.fi
Historiaa aikuisille • Historia kestosuosikki • Lähihistoria suosittua • Viihteen lisäksi televisiosta toivotaan myös dokumentteja • Perusteellinen taustatyö, hyvä sisältö, kerrontaa uudistetaan
Strategia 2008 Saimi & Jalmari – ohjelma television ”suurkuluttajille” - Ohjelma +65 –ikäisille, mutta herättänyt kiinnostusta myös nuoremmissa • Nuorten ohjelmien tyyli • Paljon positiivista palautetta • Hyvät katsojaluvut
Löydettävyys ja näkyvyys • Ohjelmien markkinointi tärkeä • Markkinointikampanjat • Kumppanuudet ja YLE mahdollistajana esimerkiksi Mediabussi koululaisille • Ohjelmien paketointi isommiksi kokonaisuuksiksi, esimerkiksi japanin kielen -sarja osana Japani -teemaa
Miksi oppimisen ohjelmia tarvitaan - itsensä toteuttamisen tarve on suomalaisilla vahva - yleismaailmallisuus, arvot ja luonnon huomioon ottaminen ovat suomalaisille tärkeitä • kaivataan luotettavaa ja perusteltua tietoa • mahdollisuus oivaltaa itse, työkaluja ymmärtämiseen • haastavat ajattelemaan, oppimaan ja toimimaan