80 likes | 171 Views
Rahoitusmallin esittely 12.8.2014 Finanssineuvos Teemu Eriksson. Asiointipisteen rahoitusmallin perusta. Lähtökohtana on, että jokainen toimija maksaa omasta toiminnastaan asiointipisteessä aiheutuvat kustannukset Rahoitusmalli perustuu perusosaan ja suoriteosaan.
E N D
Rahoitusmallin esittely 12.8.2014 Finanssineuvos Teemu Eriksson
Asiointipisteen rahoitusmallin perusta • Lähtökohtana on, että jokainen toimija maksaa omasta toiminnastaan asiointipisteessä aiheutuvat kustannukset • Rahoitusmalli perustuu perusosaan ja suoriteosaan. • Perusosalla korvataan kiinteitä kustannuksia ja suoriteosalla muuttuvia kustannuksia.
Perusosa • Toimitilat, ICT-järjestelmät. • Perusosa jaetaan asiointipistettä ylläpitäville kunnille. Yhteisten tietojärjestelmien kustannukset katetaan keskitetysti. • Perusosan valtiolta tulevan osuuden maksaa ylläpitäjäkunnalle VM ja momentille kootaan varat tätä varten pisteisiin osallistuvien tahojen toimintamenomomenteilta. • KELA toteuttaa samankaltaisen sopimukseen pohjautuvan järjestelmän.
Suoriteosa • Palveluneuvojien palkkaus sivukuluineen on keskeisin suoritekorvauksen kohde. • Suoritteet on hinnoiteltu kesäkuussa 2014 ja piloteissa sovelletaan näitä hintoja. • Kukin taho maksaa suoritekorvaukset toimintamenoistaan. • Suoritteiden määrä saadaan asiakaspalvelujärjestelmästä.
Perusosan laskentaperusteet • Perusosakin perustuu asiointipisteen palvelujen kysyntään laskennallisten suureiden välityksellä. • Arvioidun kysynnän perusteella on määritelty tarvittava pisteessä läsnä olevan henkilöstön määrä (6961 käyntiä/htv) • Tilamitoitus on tehty henkilöstömäärän perusteella • Etäpalvelulaitteiden määrä on mitoitettu arvioidun kysynnän mukaan
Suoritekorvausten laskentaperusteet • Kunkin suoritteen antamiseen keskimäärin kuluva aika arvioitiin • Aika hinnoiteltiin asiakaspalvelutehtävissä toimivien tyyppipalkalla ja huomioitiin välillinen työaika sekä ns. taustatyön osuus. • Palveluminuutin hinnaksi määriteltiin 0,59 €
Pilotoinnin tukirahoitus • Valtionavustukset pilotointiin myönnettiin kesäkuussa • Avustusta saa käyttää • Projektihenkilön palkkauksiin, • Palvelujen ostoihin, • Matkakakuluihin ja • Muihin vastaaviin pilotoinnista aiheutuviin kuluihin.
Pilotoinnin tavoitteita rahoitusjärjestelmässä • Pilotoinnissa on tarkoitus saada kokemuksia • Rahoitusjärjestelmän yleisestä toimivuudesta • Järjestelmän tuottamien korvausten kattavuudesta • Järjestelmän toimivuudesta erilaisissa kysyntätilanteissa • Laskentaperusteiden oikeellisuudesta