Teknologiayrityksen kannattavuuden hallinta (3 op) Tavoitteet

1. Harri Hiljanen Email: harri.hiljanen@metropolia.fi p. 0400 103 279 • Teknologiayrityksen kannattavuuden hallinta (3 op) • Tavoitteet • Opiskelija tuntee yrityksen tilinpäätöksen laskelmat (tuloslaskelma, tase, rahoituslaskelma) ja osaa analysoida yrityksen taloudellista tilannetta tilinpäätöksen ja siitä laskettavien tunnuslukujen perusteella. Opiskelija hallitsee yrityksen kustannuslaskennan peruskäsitteet ja osaa laskea suoritteen kustannukset perinteisen ja toimintolaskennan menetelmin. Opiskelija ymmärtää katetuottolaskennan periaatteet ja käytön yrityksen kannattavuuden hallinnassa. Opiskelija hahmottaa budjetoinnin ja hinnoittelun perusperiaatteet. • Sisältö • Tilinpäätös (tuloslaskelma, tase, rahoituslaskelma) sekä kassavirtalaskelma - Tilinpäätösanalyysi (keskeiset tunnusluvut) - Kustannuslaskennan peruskäsitteet (muuttuvat, kiinteät, välittömät, välilliset...) - Kustannuslaskenta (lisäyslaskenta, toimintolaskenta) - Katetuottolaskenta - Budjetointi – Hinnoittelu

2. Yrityksen toimintaprosessin osat ja laskentatoimi Yrityksen toiminta on mahdollista nähdä ja käsitellä erillisinä prosesseina. Alla yrityksen talousprosessi jakautuu katkoviivan yläpuolelle jäävään reaaliprosessiin ja alapuolelle jäävään rahaprosessiin (Kuva ). Reaaliprosessi koostuu valmistusprosessiin menevistä tuotannontekijöistä ja sieltä tulevista suoritteista. Tuotannontekijöitä ovat raaka-aineet, työ, tuotantovälineet sekä reaalipääoma. Suoritteita ovat tavarat ja palvelut. Rahaprosessi muodostuu meno- ja tulovirroista sekä puhtaista rahoitustapahtumista. Meno aiheutuu tuotannontekijän hankkimisesta ja tulo suoritteen myynnistä ulkopuoliselle. Puhtaita rahoitustapahtumia ovat puolestaan pääoman sijoitukset ja palautukset sekä voitonjako.

4. Laskentatoimi on se osa yrityksen ohjausjärjestelmää, jonka tehtävänä on kerätä, muokata ja tuottaa erilaisia laskelmia sekä muita raportteja eri päätöksentekijöille, joihin kuuluvat sekä yrityksen ylempi johto, mutta myös omistajat, luotonantajat, alempi johto sekä julkinen valta. Laskentatoimi voidaan perinteisesti jakaa yleiseen eli ulkoiseen sekä operatiiviseen eli sisäiseen laskentatoimeen.

5. Laskentatoimi on toimintaa, jonka tehtävänä on kuvata rahaprosessia, kerätä, rekisteröidä ja analysoida yrityksen tai muun organisaation toimintaa kuvaavia taloudellisia laskelmia.[1] Laskentatoimi jakautuu tuotetun tiedon hyväksikäyttäjän mukaan rahoittajan laskentatoimeen ja johdon laskentatoimeen. Rahoittajan laskentatoimea kutsutaan myös ulkoiseksi laskentatoimeksi, ja se käsittää kirjanpidon sekä lakisääteisen raportoinnin yrityksen sidosryhmille. Johdon eli sisäisen laskentatoimen tehtävä taas on tuottaa yrityksen johdolle laskelmia päätöksenteon tueksi sekä parantaa yrityksen toiminnan johdettavuutta esimerkiksi toimintoperusteisella kustannuslaskennalla ja tasapainotetuilla mittaristoilla Ulkoista laskentatointa on tarvittu ja tarvitaan osoittamaan yrityksen jaettavan voiton määrä ja maksukyky yksityisille ja julkisille velkojille. Se on siksi myös kirjanpidon osalta lain velvoittamaan laskentatointa, jota Suomessa säätelee mm. kirjanpitolaki.

6. Laskentatoimen tehtävät voidaan jakaa kahteen pääryhmään. Toinen laskentatoimen perustehtävistä on rekisteröintitehtävä ja toinen on hyväksikäyttötehtävä. Laskentatoimenrekisteröintitehtävällä tarkoitetaan sellaisia toimintoja, jotka keräävät talteen yrityksen toimintaa kuvastavia arvo- ja määrälukuja. Tyypillisimpiä yrityksen laskentatoimen rekisteröintitehtäviä ovat yrityksen tulojen, menojen ja rahoitustapahtumien rekisteröinti eli yrityksen liikekirjanpidon hoito. Laskentatoimen rekisteröintitehtävän piiriin kuuluvat myös yhtiön palkanlaskennan ja varastokirjanpidon tapahtumien rekisteröinti. Laskentatoimen hyväksikäyttötehtävällä tarkoitetaan erilaisten kirjanpidollisten laskelmien tai raporttien laadintaa. Yrityksen laatimat laskelmat kuvaavat yrityksen toimintaa menneeltä ajanjaksolta eli yleensä päättyneeltä tilikaudelta. (Jyrkkiö & Riistama 2004, 23–24.) Yrityksen laskentatoimen avulla laaditut laskelmat jaetaan kahteen eri ryhmään laskelmien käyttötarkoituksen mukaisesti. Yrityksen yleinen laskentatoimi eli ulkoinen laskentatoimi sisältää erilaisia voitonjakolaskelmia tai informaatiolaskelmia. Näitä informaatiolaskelmia yrityksen laskentaosasto tuottaa eri sidosryhmiä varten. Yrityksen operatiiviseen laskentatoimeen eli yrityksen sisäiseen laskentatoimeen sisällytetään erilaisia vaihtoehtolaskelmia, tavoitelaskelmia sekä tarkkailulaskelmia. Operatiivisen laskentatoimen laskelmat laaditaan osittain liikekirjanpidon pohjalta, mutta suuri osa laskelmista perustuu yrityksen tulevaisuuden toiminnan suunnitteluun.

7. Sisäinen laskentatoimi Johdon laskentatoimi on yrityksen tai yhteisön organisaation osa, jonka tehtävänä on tuottaa yrityksen johdon tueksi taloudellisia laskelmia päätöstilanteiden tueksi. Johdon laskentatointa kutsutaan myös sisäiseksi laskentatoimeksi, koska sen asiakkaat ovat yrityksen sisällä. Sen tuottamat laskelmat ovat luonteeltaan joko suunnitelma- tai tarkkailulaskelmia. Suunnittelulaskelmia ovat esimerkiksi investointilaskelmat ja budjetit. Johdon laskentatoimi käyttää osin samaa informaatiota kuin ulkoinen laskentatoimi. Näiden kahden eroja ovat: Normisidonnaisuus; ulkoinen laskentatoimi nojaa lakeihin ja asetuksiin kun taas johdon laskentoimen ratkaisut voivat olla yrityskohtaisia Aikajänne; johdon laskentatoimen laskelmat koskevat myös tulevaisuutta Laskennan kohde; johdon laskentatoimen laskennan kohde on yritys tai sen osa, jopa yksittäinen suorite, mutta ulkoisen laskentatoimen kohde on yritys juridisena yksikkönä

8. Laskentatoimi voidaan jakaa yleiseen laskentatoimeen eli rahoittajien laskentatoimeen (financialaccounting) ja johdon laskentatoimeen (management accounting). Yleinen laskentatoimi muodostaa yrityksen perustietojärjestelmän, jolla kerätään ja rekisteröidään tietoa yrityksen taloudesta. Sen tuottamaa tietoa hyödyntävät erityisesti yrityksen omistajat vaikkapa voitonjaosta päättäessään. Nimensä mukaisesti rahoittajien laskentatoimi antaa tärkeää tietoa yrityksen tilasta myös muille rahoittajille ja yrityksen sidosryhmille. Yleistä laskentatoimea säätelevät suhteellisen tarkasti kansalliset ja kansainväliset lait ja asetukset, kuten kirjanpitolaki. Yleisen laskentatoimen lisäksi on olemassa johdon laskentatoimen tietojärjestelmä (management accounting), jonka tehtävä on avustaa yrityksen johtoa päätöksenteossa. Johdon laskentatoimi eli sisäinen laskentatoimi ei perustu normeihin, joten se voi olla erilaista eri yrityksissä. Luonnollisesti johdon laskentatoimi kuitenkin perustuu yleisen laskentatoimen tietojärjestelmään hyödyntäen sitä ja muokaten sen tuottamaa tietoa omiin tarpeisiinsa. Johdon laskentatoimi suuntautuu tulevaisuuteen, sillä päätöksentekotilanteet koskevat tietysti aina tulevaa. Yritysjohdossa eteen tulevia päätöksentekotilanteita voivat olla esimerkiksi uuden toimipaikan avaaminen tai vanhan sulkeminen, uuden tuotteen tai palvelun lanseeraaminen tai vanhan lopettaminen sekä hinnoittelu- ja investointipäätökset.

9. Rahoittajan laskentatoimi (financialaccounting) huolehtii lähinnä rahaprosessin tapahtumien rekisteröinnistä liikekirjanpidon avulla. Johdon laskentatoimella (management accounting) tarkoitetaan kaikkea sitä laskentatointa, jonka antamia tietoja yrityksen toiminnallinen johto käyttää hyväkseen tehdessään päätöksiä ja ohjatessaan toimintaa. Operatiivinen laskentatoimi kerää tietoja sekä reaali- että rahaprosesseista. Sen keskeisiä osia ovat kustannuslaskenta sen eri muodoissa, sekä investointilaskelmat. Perusdatan käsittely ja arviointi kuuluvat myös laskentatoimen alueeseen.

10. Ulkoinen, rahoituksen laskentatoimi tuottaa raportteja yrityksen ulkopuolelle. Ulkoinen laskentatoimi seuraa yrityksen ja sen ulkopuolisten talousyksiköiden välisiä liiketoimia. Ulkoisen laskentatoimen tehtävä on tuottaa kirjanpidon perusteella virallinen tilinpäätös, joka sisältää tuloslaskelman, taseen, rahoituslaskelman ja liitetiedot. Ulkoinen laskentatoimi tuottaa myös muita raportteja (esim. veroilmoitus) yrityksen ulkopuolisille tahoille. Ulkoinen laskentatoimi kuvaa yrityksen rahaprosessia. Reaaliprosessista otetaan huomioon vain ne kohdat, joissa tuotannontekijätai suorite ylittää yrityksen rajan ja jotka aiheuttavat myös rahavirran. • Sisäinen, johdon laskentatoimi tuottaa raportteja yrityksen sisäpuolelle. Sisäinen laskentatoimi on operatiivista laskentatointa ja sen tehtävä on palvella yrityksen johtamista. Laskelmia ovat esim. suunnittelua avustavat laskelmat, toimeenpanolaskelmat ja tarkkailulaskelmat. Näissä laskelmissa seurataan usein reaaliprosessiin kuuluvaa yrityksessä tapahtuvaa valmistusprosessia. Sisäisen laskentatoimen laskelmat ovat suureksi osaksi reaaliprosessia koskevia tapahtumia, joissa yrityksen rajaa ei ylitetä.

11. 2. Liikekirjanpito Liikekirjanpito (tai lyhyemmin kirjanpito) on yrityksille pakollinen taloudellisten tapahtumien rekisteröinti- ja laskentajärjestelmä, jonka tuloksena syntyy tilinpäätös. Tilinpäätös on ainut laaja, määrämuotoinen ja laajasti julkinen raportti yksittäisen yrityksen taloudesta. Kirjanpidon tuloksena syntyy tilinpäätös, joka kertoo yrityksen taloudellisesta menestymisestä ja taloudellisesta tilanteesta. Tilinpäätös laaditaan kerran vuodessa tilikauden päätyttyä. Tilikausi on yhden vuoden mittainen (kts. poikkeukset, kun toimintaa aloitetaan tai lopetetaan). Tässä yhteydessä tilinpäätöstä tarkastellaan ainoastaan tuloslaskelman ja taseen muodostumisen kannalta. Kirjanpito erottaa tarkastelun kohteena olevan talousyksikön liiketapahtumat muiden talousyksiköiden tapahtumista. Tämä erillään pitotehtävä on välttämätön perustehtävä. Kirjanpidon päätehtävä on kuitenkin tuloksenlaskenta. Virallinen tilinpäätös on osaltaan voitonjakolaskelma, joka kertoo, paljonko yritys voi jakaa voittoa esimerkiksi osinkoina omistajilleen vaarantamatta toimintaedellytyksiään. Kolmas kirjanpidon tehtävä on hyväksikäyttötehtävä. Tilinpäätös on tarkoitettu yrityksen sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien päätöksenteon apuvälineeksi ja edunvalvonnan perustaksi.

12. Pelkistettynä liikekirjanpidon prosessi sisältää kolme vaihetta: juoksevan kirjanpidon, tilinpäätöksen ja tilinavauksen. Juokseva kirjanpito on liiketapahtumien rutiininomaista muistiin merkitsemistä tilijärjestelmään. Tuloksen ja taseen ymmärtäminen edellyttää kuitenkin riittäviä perustietoja kirjanpitovienneistä. Juoksevan kirjanpidon vienneistä johdetaan tilikauden tilinpäätös. Tilikausi on useimmiten 12 kuukauden pituinen ajanjakso. Seuraavan tilikauden alussa tilinavauksessa siirretään edellisen kauden päättävän taseen luvut juoksevan kirjanpidon tileille. Tämä varmistaa kirjanpidon jatkuvuuden tilikaudesta toiseen.

13. Liiketapahtumien kirjaaminen Kirjanpidossa liiketapahtumat merkitään tileille. Liiketapahtuma eli tilitapahtuma tarkoittaa taloudellista toimenpidettä, joka aiheuttaa rahamääräisen kirjauksen (tiliviennin) kirjanpitoon. Tiliä voidaan havainnollistaa kuvan tapaan tiliristikolla, jossa erottuu selkeästi vasen puoli eli debet ja oikea puoli eli kredit. Pankkitilin tiliotteessa rahojen lisääntymistä merkitään plussalla ja vähentymistä miinuksella. Tiliristikolla rahojen lisääntyminen merkitään rahatilin debet-puolelle ja rahojen vähentyminen kredit-puolelle.

14. Kahdenkertaisen kirjanpidon periaatteen mukaan jokainen liiketapahtuma kirjataan vähintään kahdelle tilille siten, että debet-merkkisten ja kredit-merkkisten vientien summa on yhtä suuri. Esimerkiksi kun yritys maksaa palkkoja, rahat vähenevät ja rahatilille tulee kredit-merkintä. Vastatilinä on tässä tapauksessa rahan käyttöä kuvaava menotili, jolle syntyy debet-merkintä. Tulot aiheuttavat vastaavasti kirjauksen rahatilin debetiin ja rahan lähdettä kuvaavan tulotilin kreditiin. Liiketapahtumien kirjaamissäännöt voidaan johtaa näistä perustapahtumista.

15. Kuinka menetellään sitten siinä tapauksessa, että yritys myy suoritteitaan kuukauden maksuajalla? Edellä sovellettiin maksuperustetta, jonka mukaan ainoastaan rahan liikkuminen aiheuttaa kirjauksen. Pääsääntöinen kirjaamisperuste on kuitenkin suoriteperuste, jonka mukaan menot ja tulot kirjataan jo niiden syntymishetkellä. Meno kirjataan, kun tuotannontekijä vastaanotetaan, ja tulo, kun suorite luovutetaan. Suoritteen luovuttaminen aiheuttaa viennin tulotilin kreditiin kuten aikaisemminkin, mutta vastatilinä ei ole rahatili vaan myyntisaamisten tili. Kun asiakas maksaa, syntyy rahoitustapahtuma, joka aiheuttaa rahojen lisääntymisen. Se näkyy rahatilin debetissä ja myyntisaamisten kreditissä. Samalla myyntisaaminen häviää, koska tilin molemmilla puolilla on yhtä suuri summa eli saldo on nolla. Raaka-aineen ostaminen maksuajalla aiheuttaa samankaltaisen kirjausketjun, jossa käytetään rahatilin lisäksi aineostojen ja ostovelkojen tiliä.

16. Maksu- ja suoriteperusteen eroa on havainnollistettu yllä. Tapahtuma 1 on kirjattu maksuperusteisesti tai se edustaa käteismyyntiä, kun taas tapahtumassa 2 näkyvät myyntitapahtumaan liittyvät suoriteperusteiset kirjaukset.

17. Edellä on esitelty lyhyesti yhdellä esimerkillä tärkeimmät liiketapahtumatyypit: menot, tulot ja rahoitustapahtumat. Lisäksi voidaan tunnistaa niiden oikaisu- ja siirtoerät. Oikaisueriä aiheuttavat esimerkiksi alennukset ja siirtoeriä menojen käyttötarkoituksen muuttuminen. Todellisiin osto- ja myyntitapahtumiin liittyy useimmiten myös arvonlisävero. Se on yrityksen tuloksen muodostumisen kannalta läpikulkuerä Menot ja tulot koskettavat meno- tai tulotiliä ja vastatilinä on jokin rahoitustili. Rahoitustapahtumat kirjataan aina kahdelle rahoitustilille, toisen debet-puolelle ja toisen kredit-puolelle. Rahoitustilejä ovat raha- ja saamistilit sekä pääomatilit. Raha- ja saamistilit osoittavat, kuinka paljon yrityksellä on kullakin hetkellä rahaa käteisenä tai pankissa ja saamisia asiakkailta tai muilta velallisilta. Pääomatileillä seurataan, mistä lähteistä yritys on hankkinut rahoituksensa. Esimerkiksi lainojen, oman pääoman, kertyneiden voittovarojen ja ostovelkojen tilit ovat pääomatilejä.

18. Lainan noston tai oman pääoman sijoituksen vaikutusta tileillä voi miettiä samaan tapaan kuin myyntitulon yhteydessä. Lainan takaisinmaksun vaikutus rahatiliin ja vieraan pääoman tiliin on samankaltainen kuin ostotapahtumassa. Voitonjako on rahoitustapahtuma, jossa omistajille maksetaan korvaus heidän pääomasijoituksestaan. Esimerkiksi osakeyhtiössä yhtiökokous päättää vuosittain osingonjaosta. Osinkoja ei voida jakaa osakepääomasta, vaan siihen on käytettävä kertyneitä voittovaroja tai muuta vapaata omaa pääomaa. Voitonjako ei näy tuloslaskelmassa. Voitonjako vähentää suoraan vapaata omaa pääomaa, esimerkiksi kertyneitä voittovaroja, ja aiheuttaa maksun yrityksen rahatililtä.

19. Tuloslaskelma ja tase Edellä kirjanpidon prosessin pääkohtia havainnollistettiin tiliristikkojen avulla. Tilinpäätöstä ei kuitenkaan julkisteta tulostilin ja tasetilin muodossa, vaan kirjanpitolainsäädännössä, tarkemmin sanottuna kirjanpitoasetuksessa, on annettu tuloslaskelman ja taseen esitysmuoto. Tuloslaskelma on yksi tilinpäätöksen raportti. Se kertoo, kuinka paljon voittoa tai tappiota yritys on esim. yhden vuoden aikana tehnyt. Tuloslaskelma kertoo yrityksen voiton tai tappion yhdeltä tilikaudelta. Taseon toinen tärkeä tilinpäätökseen kuuluva raportti. Se kertoo yrityksen varat ja omaisuuden sekä sen, miten yritys on rahoittanut toimintaansa eli kuinka paljon omaa tai vierasta pääomaa yrityksellä on tilinpäätöshetkellä. (historia)

20. Tilinpäätökseen kuuluvat myös rahoituslaskelma sekä liitetiedot. Kirjanpidolla on informaatiotehtävä. Keskeiset tiedot ovat tuloslaskelmassa, joka osoittaa tuloksen muodostumisen sekä taseessa, joka kuvaa tilinpäätöspäivän taloudellista asemaa. Kirjanpidolla on erillään pitotehtävä. Kirjanpidon avulla pidetään erillään yrityksen ja muiden talousyksikköjen menot, tulot ja rahat. Esimerkiksi yrityksen omistajan menot, tulot ja rahat on pidettävä erillään yrityksen menoista, tuloista ja rahoista. Erillään pitotehtävä tarkoittaa esim. sitä, että yrityksen kirjanpitoon ei voi merkitä omistajan henkilökohtaisia elämiseen liittyviä menoja tai sitä, että yrityksen A kirjanpitoon ei voi merkitä yrityksen B menoja tai tuloja. Tilinpäätöksellä on merkitystä myös voitonjakopäätökselle. Yrityksen jakokelpoinen voitto kiinnostaa omistajia, mutta myös verottajaa, koska veroilmoitus laaditaan kirjanpidon perusteella. Yrityksen tulos, voitto tai tappio, vaikuttaa maksettaviin veroihin.

21. Tulostilillä tuotot näkyivät kredit-puolella ja kulut debet-puolella, mutta tuloslaskelmassa käytetään etumerkkejä. Plus- ja miinus-merkkien käytössä on oltava tarkkana varsinkin varasto­jen muutosten kohdalla. Varastojen kasvu vaikuttaa aina lopulta tulosta lisäävästi (kredit). Valmistevarastojen osalta tämä näkyy selvästi, mutta materiaaleihin sisältyvä varaston kasvu vähentää kuluja (ainekäyttöä), joten etumerkki on miinus. Vaikka taseessa voidaankin nähdä debet- ja kredit-puoli, esitetään tulos aina vastattavien omassa pääomassa ja tuloksella on etumerkki. Rahoituskulut tarkoittavat korkokuluja ja muita vieraan pääoman hankintaan liittyviä kuluja, kuten toimitusmaksut ja provisiot. Yrityksellä voi olla myös rahoitustuottoja, kuten korko- tai osinkotuottoja. Satunnaiset erät ovat tilikaudelle ajoittuvia poikkeuksellisia tuottoja ja kuluja, joita ei normaalisti esiinny. Tilinpäätössiirrot ovat verotuksessa hyväksyttäviä joustokohtia, eivät varsinaisia kuluja. Tuloveroja laskettaessa kirjanpidon tulosta pidetään lähtökohtana verotettaville tuloille, mutta ne eivät ole täsmälleen sama asia. Karkeasti tuloverojen määrä on laskettavissa veroprosentin avulla tilikauden voitosta ennen verojen vähentämistä.

22. Tuloslaskelman kaava Tuloslaskennan kaava on annettu kirjanpitoasetuksessa. 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan muut tuotot 5. Materiaalit ja palvelut a) Aineet, tarvikkeet ja tavarat aa) Ostot tilikauden aikana ab) Varastojen muutos b) Ulkopuoliset palvelut 6. Henkilöstökulut a) Palkat ja palkkiot b) Henkilösivukulut ba) Eläkekulut bb) Muut henkilösivukulut 7. Poistot ja arvonalentumiset a) Suunnitelman mukaiset poistot b) Arvonalentumiset pysyvien vastaavien hyödykkeistä c) Vaihtuvien vastaavien poikkeukselliset arvonalentumiset 8. Liiketoiminnan muut kulut 9. LIIKEVOITTO (-TAPPIO) 10. Rahoitustuotot ja -kulut a) Tuotot osuuksista saman konsernin yrityksissä b) Tuotot osuuksista omistusyhteysyrityksissä c) Tuotot muista pysyvien vastaavien sijoituksista d) Muut korko- ja rahoitustuotot e) Arvonalentumiset pysyvien vastaavien sijoituksista f) Arvonalentumiset vaihtuvien vastaavien rahoitusarvopapereista g) Korkokulut ja muut rahoituskulut 11. VOITTO (TAPPIO) ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ 12. Satunnaiset erät a) Satunnaiset tuotot b) Satunnaiset kulut 13. VOITTO (TAPPIO) ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA 14. Tilinpäätössiirrot a) Poistoeron muutos b) Vapaaehtoisten varausten muutos 15. Tuloverot 16. Muut välittömät verot 17. TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO)

23. - + - -

24. TASE Yrityksen tulisi seurata taseesta oman toimintansa pääomarakennetta. Sen tulisi tunnistaa ajoissa merkit liiallisen vieraan pääoman käytöstä. Tase ilmoittaa yrityksen taloudellisen tilanteen tilinpäätöshetkellä. Siihen kuuluvat varat ja velat, rahan käyttö ja sen lähteet. Kyseessä on toiminnallisen historian lopputulos. Taseen loppusumma on liikevaihdon ohella yrityksen tärkeimpiä mittareita. Sellaisenaan luku ei kuitenkaan kerro koko totuutta, huomioon tulee ottaa yrityksen toimiala ja tuotantotapavalinnat. Esimerkiksi tilitoimiston ja teollisuusyrityksen taseen loppusummaa on hankala vertailla täysin erilaisen toimialan takia. (Lauslahti 2007) Kirjanpitoasetuksessa oleva tasekaava on kaikille kirjanpitovelvollisille yhteinen, pienet kirjanpitovelvolliset voivat kuitenkin käyttää vaihtoehtoisesti myös lyhennettyä kaavaa. Jos tase ei sellaisenaan pysty antamaan oikeaa ja riittävää kuvaa yrityksen taloudellisesta asemasta, lisätiedot tulee mainita erikseen liitetiedoissa. (Salmi 2006: 59) Tase-erät ovat normaalisti melko hitaasti muuttuvia, joten lukijan kannattaa kiinnittää huomio merkittäviin muutoksiin. (Leppiniemi & Leppiniemi 2000: 140)

25. Käyttöomaisuudesta ja pitkäaikaisista sijoituksista käytetään myös nimitystä pysyvät vastaavat ja vaihto- ja rahoitusomaisuudesta nimitystä vaihtuvat vastaavat. Aineettomiin hyödykkeisiin kuuluu mm. erikseen luovutettavia oikeuksia sekä aktivoituja tutkimus- ja kehittämismenoja. Aineellisiin hyödykkeisiin luetaan koneet ja kalusto, rakennukset sekä maa-alueet. Sijoitukset ja rahoitusarvopaperit voivat sisältää samankaltaisia eriä, mutta sijoitukset on tarkoitettu tuottamaan usean tilikauden aikana, kun taas rahoitusarvopaperit on tarkoitettu pidettäväksi vain lyhyen aikaa. Pitkäaikaiset saamiset tai velat erääntyvät maksettavaksi yli vuoden kuluttua tilinpäätöspäivästä. Muut saamiset ja velat ovat lyhytaikaisia. Saamisia ovat myyntisaamiset sekä siirtosaamiset, lainasaamiset ja muut saamiset. Velkoja ovat erilaiset lainat, ostovelat, saadut ennakkomaksut, siirtovelat ja muut velat. Siirtosaamiset ja siirtovelat, samoin kuin pakolliset varaukset, liittyvät tulojen ja menojen kohdentamiseen oikealle tilikaudelle.

26. Taseen vastaava-puoli kertoo yrityksen omaisuuden ja varojen sidonnaisuudesta ja koostumuksesta. Se jaetaan kahteen pääryhmään omaisuuden käyttötarkoituksen perusteella: pysyviin vastaaviin ja vaihtuviin vastaaviin. Vaihtuvat vastaavat tuottavat tuloa ainoastaan yhtenä tilikautena, toisin kuin pysyvät vastaavat, jotka tuottavat tuloa useampana tilikautena. Näiden ero on usein melko häilyvä, tapahtuma voi vaihtaa paikkaan riippuen tilanteen kehityksestä. Esimerkiksi myyntisaaminen voi vaihtua vaihtuvista pysyviin, jos ostajalla on suurempia maksuvaikeuksia. (Salmi 2006: 59) Pysyvät vastaavat käsittävät aineettomat ja aineelliset hyödykkeet sekä sijoitukset. Kyseessä on melko kiinteät tulonlähteet, eikä niitä ole helppo muuttaa rahaksi. Nämä myös tuottavat tuloa useamman tilikauden ajan. Aineettomat hyödykkeet ovat immateriaalista varallisuutta, kuten patentteja ja kehittämismenoja. Aineelliset hyödykkeet ovat materiaalista, konkreettista omaisuutta, johon liittyy tulevaisuuden tulonodotuksia. Niihin kuuluu muun muassa rakennukset sekä koneet ja kalusto. Myös ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat ovat aineellisia hyödykkeitä. Sijoituksiin sisältyy osakkeita sekä saamisia ja osuuksia omistusyhteysyrityksiltä. Niiden tarkoitus on tuottaa tuloa pidemmän ajan kuluessa, siitä syystä ne eroavat lyhytaikaisista arvopaperisijoituksista. (Salmi 2006: 60-63)

27. Vaihtuvat vastaavat ovat lyhytkestoista omaisuutta. Niiden muuttaminen rahaksi käy helpommin, eivätkä ne tuota tuloa yhtä tilikautta pidempään. Ensimmäinen erä on Vaihto-omaisuus, joka sisältää myyntiin tarkoitetut tuotteet, niiden raaka-aineet ja puolivalmisteet. Jos varaston määrä on huomattavasti kasvanut, tulee kiinnittää huomiota sen aiheuttajaan. Syynä saattaa olla se, ettei epäkurantteja tuotteita ole huomioitu asianmukaisesti. Tällä taas on vaikutusta tilikauden tulokseen. Vaihtuvien vastaavien erä Saamiset sisältää saamisia, jotka on suunniteltu tuottavan tuloa ainoastaan yhden tilikauden aikana. Maksuaika saattaa kuitenkin olla yli vuodenkin. Rahoitusarvopaperit ovat tilapäisiä sijoituksia ja Rahat ja pankkisaamiset käteisluontoista maksuvalmiusreserviä. (Leppiniemi & Leppiniemi 2000: 146-154)

28. Taseen vastattavaa-puoli kertoo yrityksen pääomarakenteen. Se selventää lukijalle, mistä lähteistä rahoitus koostuu, omasta vai vieraasta pääomasta. Oma pääoma kertoo yrityksen hyvästä pääomarakenteesta, mitä enemmän sitä on, sitä joustavampi on rahoituksellinen tilanne ja suuremmat rahoitukselliset reservit. Rahoitusriski on aina sitä pienempi, mitä enemmän yrityksellä on omaa pääomaa. Omaa pääomaa yritys voi saada joko omistajien sijoituksista, omasta toiminnasta tai omaisuuden hallussapidosta. Tällainen on esimerkiksi kiinteistöosakkeet, joiden arvo on noussut ostamisen jälkeen. Vieraan pääoman määrä ja sen osuus koko pääomasta kuvaa yrityksen rahoitusriskiä. Riski johtuu lainojen tiettyihin ajankohtiin sijoittuvista korkomaksuista ja takaisinmaksuvelvoitteesta. Rahoituksen tulee riittää näiden velvoitteiden hoitamiseen, tai muussa tapauksessa olemassa oleva riski toteutuu. Jos arvioidaan yrityksen vakavaraisuutta ja rahoitusriskiä, otetaan huomioon vieraan pääoman lisäksi myös pakolliset varaukset ja verovelat. (Leppiniemi & Leppiniemi 2000: 162) Vieras pääoma jaetaan lyhytaikaiseksi ja pitkäaikaiseksi velaksi. Jako menee yhden vuoden kohdalla, pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksuaika on sitä pidempi ja lyhytaikaisten lyhyempi. Yrityksen maksuvalmiuteen vaikuttavat erityisesti lyhytaikaiset lainat, riskinä on, etteivät rahat riitä lainojen takaisinmaksuun. Yrityksen rahoitustilanne on sitä riskittömämpi, mitä suuremmat ovat sen maksuvalmiusreservit. (Leppiniemi & Leppiniemi 2000: 162)

29. Vastaavaa (varat) * Pysyvät vastaavat o Aineettomat hyödykkeet + Kehittämismenot + Aineettomat oikeudet o Aineelliset hyödykkeet + Maa- ja vesialueet + Rakennukset ja rakennelmat + Koneet ja kalusto o Sijoitukset + Osakkeet ja osuudet + Saamiset * Vaihtuvat vastaavat o Vaihto-omaisuus + Aineet ja tarvikkeet + Keskeneräiset tuotteet + Valmiit tuotteet/tavarat o Saamiset + Myyntisaamiset + Lainasaamiset + Siirtosaamiset o Rahoitusarvopaperit + Osakkeet ja osuudet + Muut arvopaperit o Rahat ja pankkisaamiset • Vastattavaa (oma pääoma ja vieras pääoma) • Oma pääoma • Osake-, osuus- tai muu vastaava pääoma • Ylikurssirahasto • Arvonkorotusrahasto • Muut rahastot • Edellisien tilikausien voitto (tappio) • Tilikauden voitto (tappio) • Tilinpäätössiirtojen kertymä • Poistoero • Vapaaehtoiset varaukset • Pakolliset varaukset • Vieras pääoma • Joukkovelkakirjalainat • Lainat rahoituslaitoksilta • Eläkelainat • Saadut ennakot • Ostovelat • Siirtovelat

31. Tilinpäätös Ensimmäinen vaihe on laskea kunkin tilin saldo. Tämä tapahtuu laskemalla tilin kummallakin puolella olevien kirjausten summat erikseen yhteen. Kun suuremmasta summasta vähennetään pienempi summa, saadaan erotuksena tilin saldo. Tili tasataan siten, että saldo merkitään tilin pienemmälle puolelle, minkä jälkeen tilin molempien puolien summat ovat yhtä suuret. Laskettaessa tilin saldoja vedetään tiliristikon poikki yksinkertainen poikkiviiva, jonka alapuolelle merkitään yläpuolen erien summa. Tilin päättäminen tapahtuu kirjanpitoviennillä, jonka jälkeen tilin molemmilla puolilla on yhtä suuri saldo ("tili menee tasan"). Tämä merkitään kaksinkertaisella poikkiviivalla

32. Kahdenkertaisuuden periaate pätee myös tilinpäätösvienneissä, joten vastakirjaus on tehtävä tulos- tai tasetilille. Jos jaksotusongelma sivuutetaan, voidaan yksinkertaistaen todeta, että tulo- ja menotilit päätetään tulostilille ja muut tilit taseeseen. Kun kaikki tilit on päätetty, lasketaan tulostilin saldo ja lopuksi tulostili päätetään tasetilille. Tulojen jaksottaminen on vaivatonta, koska pääsääntöisesti suoriteperusteisesti kirjatut tulot ovat tilikauden tuottoja. Seuraavaksi pitäisi kuitenkin tunnistaa näitä tuottoja vastaavat menot. Ongelma on siinä, että osa menoista tuottaa tuloa useana tilikautena. Jotta kauden tuloksesta saisi oikean käsityksen, on menot jaettava usealle tilikaudelle. Yleinen periaate menojen jaksottamisessa on, että se osa menosta, josta ei enää odoteta tuloja vastaisuudessa, kirjataan tulostilille kuluksi. Loppuosa menosta aktivoidaan tasetilille, josta se siirtyy aikanaan kuluksi myöhempien tilikausien tuloslaskelmaan.

33. Poistot tilinpäätöksessä Esimerkiksi tuotantolaitoksen koneet ja rakennukset ovat pitkävaikutteisia menoja, joten koneen hankintamenoa ei vähennetä kokonaisuudessaan hankintavuoden tuotoista vaan ainoastaan tietty kuluosa eli poisto. Kirjanpidon poisto perustuu ennalta laadittuun poistosuunnitelmaan. Varsin usein poistosuunnitelman taustalla on kuitenkin jokin kaavamainen poistomenetelmä, kuten tasapoisto tai menojäännöspoisto. Tasapoistoerät saadaan jakamalla käyttöomaisuuden hankintameno pito­ajalla. Tasapoistoa käytettäessä tilikauden poisto säilyy yhtä suurena kullakin tilikaudella. Menojäännöspoistossa poiston määrä pienenee omaisuuden vanhentuessa. Menojäännös tarkoittaa hankinta­menon vielä poistamatonta osaa. Poiston suuruus lasketaan vakiona pysyvän prosentin avulla tilikausittain pienenevästä menojäännöksestä. Alla on tarkasteltu poistomenetelmien eroa käyttäen esimerkkinä hankintamenoltaan 1 miljoonan euron arvoista konetta, joka on hankittu tilikauden 1 alussa ja jonka pitoaika on viisi vuotta.

34. Vaihto-omaisuus tilinpäätöksessä Vaihto-omaisuusmeno on toinen tyypillinen tapaus, jossa jaksottamisongelma on ratkaistava. Vaihto-omaisuutta ovat esimerkiksi erilaiset raaka-aineet, puolivalmisteet, valmisteet, pakkaustarvikkeet, erilaiset apu- ja tarveaineet sekä kesken­eräiset työt. Koska kaikkea tilikauden aikana hankittua raaka-ainetta ei käytetä tilikauden aikana luovutettujen suoritteiden valmistuksessa, ei raaka-aineen hankintamenoa voi kokonaisuudessaan merkitä kuluksi. Varastossa olevasta myyntikelpoisesta tavarasta odotetaan tuloa myöhempinä tilikausina, joten varaston arvo on aktivoitava taseeseen

35. Rahoituslaskelmalla tarkoitetaan kirjanpitovelvollisen tietyn tilikauden ¬rahavirrat käsittävää laskelmaa, josta käy selville varojen hankinta ja varojen käyttö. Yleisohjeen lähtökohtana on ohjata kirjanpitovelvollista laatimaan rahoituslaskelma maksuperusteisesti siten, että se kuvaa kirjanpitoasetuksen säännösten mukaisesti liiketoiminnan, investointien ja rahoituksen rahavirtoja (ns. rahavirtalaskelma). Koska rahoituslaskelman laatimisperiaatteista ja esittämistavasta ei ole eri yhteisömuotojen erillislainsäädännössä tarkempia säännöksiä ja kirjanpitolaissa ja -asetuksessa annetut säännöt ovat suhteellisen yleisluonteisia, voi kirjanpitovelvollinen perustellusta syystä oikean ja riittävän kuvan niin vaatiessa määrin poiketa tämän yleisohjeen mukaisesta rahoituslaskelmasta. Rahoituslaskelmassa tulee kuitenkin aina esittää kirjanpitoasetuksessa säädetyt liiketoiminnan, investointien ja rahoituksen rahavirrat. Mainittujen pääryhmien alla olevat erät voidaan tarvittaessa esittää tätä ohjetta yksityiskohtaisemmin tai suppeammin eriä yhdistellen. Rahoituslaskelmaa laadittaessa voidaan soveltaa hyvään kirjanpitotapaan kuuluvaa olennaisuuden periaatetta, joka tässä yhteydessä tarkoittaa muun muassa sitä, että rahoituslaskelmaerien esittämisessä maksuperusteisina voidaan pitäytyä olennaisiin eriin.

36. Rahoituslaskelma Mäkisen kehittämä kassavirtalaskelma pohjautuu perinteiseen rahoituslaskelmaan, josta on määrätty kirjanpitolaissa ja –asetuksessa. Kirjanpitolautakunta on antanut yleisohjeen rahoituslaskelman laatimisesta (30.12007). Kirjanpitolain 3. luvun 1§ 1. momentissa määrätään, että tilinpäätöksen tulee sisältää rahoituslaskelma. Rahoituslaskelmaa ei tarvitse kuitenkaan laatia, jos kyseessä on niin sanottu pienyritys (pienyrityksen rajat lueteltu kappaleessa 2.1). Rahoituslaskelman laadintaa ohjaavassa kirjanpitolautakunnan yleisohjeessa on, että rahoituslaskelma käsittää kirjanpitovelvollisen tilikauden rahavirrat, joista käy ilmi yrityksen varojen hankinta sekä niiden käyttö. Rahoituslaskelma laaditaan maksuperusteisesti tilikaudelta, ja se muodostuu liiketoiminnan, investointien ja rahoituksen rahavirroista. Rahoituslaskelmassa käsitellään vain olennaisia maksuperusteisia eriä. Kirjanpitolautakunnan yleisohjeessa esitetty suora rahoituslaskelma on vastaava jaottelultaan ja sisällöltään Mäkisen oman tilikartan kanssa. Suorassa rahoituslaskelmassa liiketoiminnan rahavirtaa ei ole oikaistu esimerkiksi varaston muutoksella ja poistoilla, kuten epäsuorassa rahoituslaskelmassa tehdään. Suorassa ja epäsuorassa rahoituslaskelmassa rahoituksen ja investointien rahavirrat on esitetty samalla tavalla. Mäkisen kassavirtalaskelmissa lukuja ei oikaista ja ne esitetään bruttomääräisinä, kuten suorassa rahoituslaskelmassa.

37. Kassavirtalaskelma Lassi Mäkinen kehitti 2004 kassavirtapohjaisen kirjanpitomenetelmän. Kassakirjanpito pohjautuu siihen, että kirjanpito laaditaan maksuperusteisesti eikä siitä laadita tuloslaskelmaa eikä tasetta muutoin kuin tilinpäätöksessä, koska kirjanpitolaki (3 § 1) edellyttää sitä. Kassakirjanpidon on tarkoitus tuottaa kassavirtalaskelmia joiden perusteella voidaan todeta menneen ajan rahojen riittävyys ja hyödyntää siitä saatuja lukuja kassasuunnitteluun ilman ajallista katkeamista. Lisäksi tavoitteena on hyödyntää tietoa rahavarojen riittävyydestä, niin ettei voitonjako vaaranna yrityksen maksukykyä. (Mäkinen 2009.) Lassi Mäkisen kehittämä kassakirjanpito perustuu siihen, että kaikki liiketapahtumat kirjataan kirjanpitoon vasta, kun ne näkyvät pankin tiliotteella. Tällöin on kyseessä maksuperusteinen kirjaaminen.

38. Mäkinen ei käytä menetelmässään perinteistä tuloslaskelmakaavaa kirjanpitonsa pohjana vaan perustaa sen kassavirtalaskelman muotoon. Lähtökohtana on kassa kuukauden alussa eli periaatteessa pankkitilin saldo lisättynä mahdollisen käteiskassan varoilla.

39. Laskelmassa ovat varsinaisen liiketoiminnan tulot ja menot. Näiden välituloksena saadaan juokseva kassavirta. Toisena kassavirran kohtana ovat investointien tulot ja menot, joista saadaan yhteenlaskettuna investointien kassavirta. Viimeisenä kassavirran eränä ovat rahoitukselliset erät ja niiden muodostama rahoituksen kassavirta. Viimeisenä laskelmassa on kassa kuukauden lopussa, joka saadaan lisäämällä ja vähentämällä välitulokset kuukauden alun kassasta. Kassakirjanpidossa kassa sisältää kaikki käteisvarat (lukuun ottamatta pohjakassaa), pankkitilillä olevat varat sekä mahdollisen luotollisen pankkitilin limiitin. Juoksevaan kassavirtaan sisältyvät varsinaisen liiketoiminnan tulot ja menot. Liiketoiminnan mukaan laaditaan erilliset alatilit juokseville kassatuloille ja -menoille. Kassatulot voidaan esimerkiksi jaotella maksuluokan mukaan: käteismyyntitulot, pankkikorttitilitykset, laskutulot, muut tulot jne. (Liite 1). Jos halutaan seurata esimerkiksi tietyn asiakkaan myyntituloja, Mäkinen suosittelee erillisen kustannuspaikan tai asiakasnumeroon perustuvan seurannan perustamista selkeyden vuoksi. Kassamenoihin sisältyvät ostot, palkat, vakuutukset, vuokrat jne.

40. Investointien kassavirta Investointeihin kuuluu pitkään tuloa tuottavat menoerät, samalla periaatteella kuin normaalisti taseeseen merkittävä käyttöomaisuus. Jaotteluna voidaan käyttää seuraavaa: kiinteistöjen ostot, irtainten esineiden ostot, arvopapereiden ostot, aineettomien oikeuksien ostot. Samalla tavalla jaottelu toimii investointien kassatulojen kohdalla: kiinteistöjen myynnit, irtainten esineiden myynnit jne. Investointien kassavirran tulisi yleensä olla negatiivista, koska tällöin yritys on laajentamassa tai uusimassa toimintaansa. Investointien hankintamenot tulisi kattaa tulorahoituksella, sekä tarvittavalla vieraalla pääomalla, joka käsitellään kassakirjanpidossa rahoituksen kassavirroissa. Positiivinen kassavirta taas muodostuu, kun yritys luopuu tarpeettomasta kalustosta tai toimitiloista. Toisaalta rahan tarve voi olla syynä käyttöomaisuuden myymiseen. Tällöin juoksevat kassatulot eivät ole olleet riittäviä, eikä yrityksen rahoitus ole kunnossa. Käyttöomaisuuden hankintojen kirjaaminen tapahtuu kassakirjanpidossa bruttomääräisinä, eikä ostohintaan mahdollisesti kuuluvaa arvonlisäveron osuutta vähennetä. Vähennettävän veron osuus huomioidaan kuukausittaisessa arvonlisäverolaskelmassa. Huomioitavaa on myös, että itse kassakirjanpitoon ei kirjata poistoja, vaan ne huomioidaan veroilmoitusta varten tehtävää tulovero- ja varallisuuslaskelmaa laadittaessa.

41. Rahoituksen kassavirta Oman ja vieraan pääoman tarve luo yritykselle rahoituksen kassavirran. Rahoituksen kassatuloihin sisältyvät oman pääoman panokset, lainan nostot sekä mahdolliset korkotulot. Rahoituksen kassamenoja ovat vastaavasti pääoman palautukset, lainan lyhennykset, voitonjako sekä korkokulut. Henkilöyhtiöissä on otettava huomioon yksityiskäyttö, ja sitä varten rahoituksen kassamenoihin on varattava oma tilinsä. Rahoituksen kassavirta voi olla positiivista tai negatiivista, sen mukaan, mikä tilanne on investointien kassavirrassa.

43. Tilinpäätösanalyysi Tärkeimmät tilinpäätöksestä tehtävät johtopäätökset tehdään yrityksen taloudellisiksi toimintaedellytyksiksi kutsutuista seikoista. Taloudelliset toimintaedellytykset esitetään yleensä kahtena osa-alueena: kannattavuutena ja rahoituksena. Rahoitusta voidaan tarkastella erikseen maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden näkökulmasta. Tilinpäätöstä lukemalla ja analysoimalla on mahdollista saada tietoa myös kannattavuuden ja rahoituksen taustoista.

44. Kannattavuus Kannattavuus on tavoitetekijä, jota voidaan mitata usealla tavalla. Voiton määrä on yksinkertainen, absoluuttinen kannattavuuden mittari, mutta usein on käytännöllisempää mitata suhteellista kannattavuutta. Tällöin voitto suhteutetaan johonkin rajoittavaan tekijään. Voittoprosenttitunnusluvuissa voittoa kuvaava luku suhteutetaan liikevaihtoon, jolloin saadaan esimerkiksi liikevoittoprosentti tai myyntikateprosentti. Myyntikateprosentin laskeminen edellyttää, että tuloslaskelman kulut ovat jaettavissa muuttuviin ja kiinteisiin kuluihin

45. Kun voitto suhteutetaan toimintaan liittyvään pääomaan, saadaan erilaisia pääoman tuottoasteita. Yritysten välisissä vertailuissa yleisimmin käytetty pääoman tuottoaste -tunnusluku lienee sijoitetun pääoman tuottoprosentti, josta usein käytetään englanninkielistä lyhennettä ROCE, Return On Capital Employed (samaan tarkoitukseen saatetaan myös käyttää lyhennettä ROI, Return On Investment). Sijoitettu pääoma tarkoittaa koko omaa pääomaa ja korollisia vieraan pääoman eriä. Korottomia, pois jätettäviä eriä ovat esimerkiksi ostovelat. Rahoituskuluja ei vähennetä voitosta, koska ne ovat vieraan pääoman tuottoa.

46. Tarkasteltaessa pääoman tuottoa pelkästään omistajien kannalta lasketaan oman pääoman tuottoprosentti (ROE, Return On Equity). Tilinpäätössiirtojen kertymän verollinen osa luetaan vieraaseen pääomaan ja veroton osa omaan pääomaan. Pakolliset varaukset luetaan vieraaseen pääomaan. Voitto lasketaan kuten sijoitetun pääoman tuotossakin. Kaikkia pääoman tuottoasteen tunnuslukujen versioita laskettaessa pääomana pidetään tilikauden aikana keskimäärin käytössä ollutta pääomaa. Tämä saadaan laskemalla tilikauden tasearvon ja edellisen tilikauden tasearvon keskiarvo, mikäli molemmat arvot ovat käytettävissä. Jos molempia ei ole käytettävissä, voidaan yksinkertaistuksen vuoksi käyttää vain aloittaneen taseen arvoja.

47. Yrityksen liiketoimintaan sitoutunut pääoma voidaan jakaa karkeasti käyttöomaisuuteen ja käyttöpääomaan. Käyttöomaisuus tuottaa tuloa useampana vuotena. Käyttöpääoma on sitä vastoin nopeammin kiertävä omaisuuserä. Koska käyttöpääomasta vähennetään ostovelat, on käyttöomaisuuden ja käyttöpääoman summa vähemmän kuin taseen loppusumma. Käyttöomaisuuden ja edellä määritellyn käyttöpääoman avulla laskettu toimintaan sitoutunut pääoma on muutenkin suppeampi käsite kuin aiemmin esitetty sijoitettu pääoma. Tässä yhteydessä voitaisiinkin käyttää nimitystä Net Assets, ja pääoman tuottoasteena tunnuslukua RONA (return on netassets).

48. Maksuvalmius Maksuvalmius eli likviditeetti tarkoittaa rahan jokahetkistä riittämistä eli yrityksen kykyä selviytyä juoksevista maksuvelvoitteistaan. Maksuvalmiuden tunnusluvut perustuvat helposti rahaksi muutettavan (likvidin) omaisuuden ja lyhytaikaisten velkojen suhteeseen.

49. Vakavaraisuus  Yrityksen vakavaraisuus eli rahoitusaseman terveys tarkoittaa yrityksen kykyä selviytyä veloistaan pitkällä aikajänteellä. Rahoitusrakenteen tyypillisiä tunnuslukuja ovat: Velkaantumisasteesta käytetään myös englanninkielistä termiä Gearing. Tällöin on puhe useimmiten nettovelkaantumisasteesta, missä korollisesta vieraasta pääomasta on vähennetty likvidit rahavarat.

50. Tunnuslukuja arvioidaan suhteessa asetettuihin tavoitteisiin, yleiseen markkinatilanteeseen ja yrityksen sekä toimialan kehitykseen. Yritystutkimusneuvottelukunta (YTN) on antanut kolmiportaiset ohjearvot tietyille tunnusluvuille. Eri yritysten tai vuosien tunnuslukujen arvoja vertailtaessa on syytä olla tarkka siitä, että käytetyt laskentakaavat ja -perusteet ovat samoja.