Kolmas sektori suomalaisen hyvinvoinnin kentässä

Kolmas sektori suomalaisen hyvinvoinnin kentässä Martti Muukkonen Kuopion yliopisto / sosiologian laitos 27.2.2008

Suomalainen yhteiskunta maailman tuulien myllerryksessä • Katolinen köyhäinhoito • Katolisessa maailmassa köyhät olemassa, jotta rikkaat voisivat tehdä hyviä töitä • Erottelu ”arvollisiin köyhiin” (lesket, orvot, sairaat, bvanhukset) ja laiskureihin • Keskiajalla killat huolehtivat epäonnisista vertaisistaan – esim ammattiryhmiensä leskistä ja orvoista • Katolinen kirkko huolehti yleisestä köyhäinavusta

Reformaationköyhäinhoito • Lutherin siteeraama Vt:n kohta ”Älköön keskuudessanne olko köyhiä” reformaation sosiaalietiikan perustaksi. • Luther keskitti eri kiltojen ja säänttökuntien rahastot yhdeksi kaupunkien raatien hallinnoimaksi köyhäinhoitorahastoksi -> pohja kunnalliselle sosiaalihuollolle • Jotkut raadit kieltäytyivät kunniasta jolloin rahasto perustettiin kirkollisena -> pohja saksalaisille diakoniasäätiöille • Luther ”maallisti” sosiaalihuollon, josta oli keskiajalla muodostunut kirkon monopoli.

Hallen pietismi pyrki köyhyyden poistamiseen koulutuksen avulla -> koulutti sosiaalisesti ajattelevan virkamieskunnan Preussiin ja Tanskaan -> ensimmäiset hyvinvointivaltioiden alkeet. • Suomessa köyhäinhoito seurakuntien vastuulla -> palveluiden ulkoistaminen jo tuolloin arkipäivää -> köyhät (usein lesket ja orvot) ”myytiin” huutolaisina niille taloille, jotka lupasivat halvimmalla pitää heistä huolta – saaden toisaalta heidän työpanoksensa. • Köyhäinhoidon paisuminen sai kirkkoherrat kypsymään kunnallishallinnon perustamiseen

1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun yhdistysfilantropia • Yhdistyslaitoksen juuret toisaalta killoissa ja toisaalta katolisissa sääntökunnissa. Protestanttinen versio näistä olivat ns. ecclesiola in ecclesia (pienryhmät seurakunnissa) – mm. Johan v. Zinzendorfin veljesseurakunnat. • Yhdistysten syntybuumi Euroopassa 1800-luvun alussa. Yhdistysten synty liittyi usein teollistumisen tuomaan murrokseen. • Toisaalla olivat erilaiset klubit ja muut vertaisryhmät jotka pyrkivät auttamaan jäsenistöään – toisaalla taas yläluokan johtamat filantropiayhdistykset, jotka pyrkivät auttamaan alempia sosiaaliryhmiä.

Britannian köyhäinhoitolait antoivat mallia muulle maailmalle: filantropiayhdistysten ei sopinut politikoida vaan keskittyä armeliaisuuteen. • Mallit levisivät myös Suomeen ja mm. diakonialaitokset toimivat säätiöpohjalla, MLL, Martat ym taas yhdistyspohjalta. • Filantropiayhdistykset olivat erityisesti naisille kanava julkiseen elämään. • Yhdistysten etuna oli laaja vapaaehtoistyö, ongelmana taas köyhien patronointi sekä jatkuva resurssipula. Toisaalta patronointi sitoutti yläluokan auttamiseen – noblisse oblige.

1970-luvun uudistukset ja yhdistysten työn kunnallistaminen • 1970-luvun kaksi suurta uudistusta: peruskoulu- ja kansanterveysuudistukset • Yhdistysten ja säätiöiden ylläpitämiä kouluja ja vammaishuoltolaitoksia siirrettiin kuntien omistukseen -> kunnallishallinnon paisuminen • Yhdistysten ja säätiöiden sosiaalityö jäi aukkojen paikkaamiseksi

Sosiaalityön kenttä professionaalistui – sekä hyvässä että pahassa: hyvässä siinä mielessä, että toimijoilta vaadittiin koulutustasoa, huonossa siinä, että se tappoi melko ison osan vapaaehtoisuutta • Julkinen sektori saneli – joitain poikkeuksia lukuunottamatta – mallit ja standardit, joiden mukaan jäljelle jääneiden yhdistysten ja säätiöiden oli toimittava • Vapaaehtoisuuden painopiste siirtyi urheiluseuroihin ja seurakuntiin

1990-luvun lama ja julkisen sektorin kriisi • 1980-luku oli erittäin voimakkaasti nousevan markkinaliberalismin aikaa, joka henkilöityi Britannian pääministeriin Margaret Tatcheriin ja USA:n presidenttiin Ronald Reaganiin. • Suomessa tatcherismi ja reaganismi näkyivät säännöstelyn purkuna ja erityisesti rahamarkkinoiden vapauttamisena. Talous ylikuumentui, otettiin valtavia riskejä ja kun Neuvostoliiton kauppa romahti, Suomi sukelsi syvään lamaan.

Sosiaalihuollon kannalta laman seurauksena oli mahdoton yhtälö: avuntarvitsijoiden määrän paisuminen ja supistuvat resurssit. • Selviytymismalleina esiteltiin toisaalta pitäytymistä 1970-luvulla luotuun hyvinvointiyhteiskuntamalliin ja toisaalta palveluiden ulkoistamista • Ulkoistamisen osalta lähes ainoat mallit olivat – ja ovat edelleen – kaupallisia malleja. Muutamaa harvaa teosta ja juhlapuheita lukuunottamatta kolmatta sektoria ei ole katsottu realistiseksi ratkaisumalliksi – Suomessa ei toisaalta ollut tietoa siitä mitä kolmas sektori voisi tehdä ja toisaalta sosiaalipoliitikot vierastivat sitä ideologisista syistä.

EU, globalisaatio ja kulttuuristen syväarvojen törmäys • Liittyminen Euroopan unioniin ja taloudellisen globalisaation syveneminen on laman tuomien haasteiden lisäksi tuonut myös ideologisen haasteen • Pohjoismainen hyvinvointivaltio perustuu pohjimmiltaan orientaalisiin yhteistyöarvoihin, jotka ovat välittyneet luterilaisuuden ja marxismin kautta.

Globalisaatio on korostanut kilpailullisia arvoja, jotka traditiohistoriallisesti juontavat antiikin Kreikan arete- käsitteeseen. Käsitteen voisi kääntää sanalla ”miehuullisuus” ja sen mukaan kaikki hyvää tarkoittavat asiat ovat kilpailuarvoja – hyvä urheilija, voittoisa sotapäällikkö, menestyvä liikemies. Tässä ajattelussa myös valtaosa yhteistyöstä tapahtuu sopimusten – ei esim. sukulaisuuden pohjalta. • Kreikan kilpailuarvot ovat välittyneet ennenkaikkea euro-amerikkalaisten eliittien saaman klassisen koulutuksen kautta – I maailmansotaan asti brittiläiset koulupojat lukivat Aristotelestä ja Vergiliusta alkukielillä.

Kilpailun vastapainona tässä ajattelussa on filantropia. Käsite nousee kreikan sanoista filia (sananmukaisesti ”minun omani” – perheeni, sukuni, ystäväni) ja anthropos (ihminen) ts. sana voitaisiin kääntää ilmaisulla ”minun ihmiseni.” Bysantissa sillä tarkoitettiin Jumalan rakkautta ihmisiä kohtaan ja kun keisari oli Jumalan edustaja, hän osoitti tätä rakkautta ylläpitämällä erilaisia hyväntekeväisyyslaitoksia. • Vanha filantropia-perinne näkyy mm. USA:ssa siinä, että huippurikkaat säätiöivät melkoisen osan omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen. Suomeen kopioiduista amerikkalaisistaa liike-elämämalleista on kokonaan unohdettu tämä noblisse oblige-ajattelu.

Subsidiariteetti • EU-ratkaisu toi keskusteluun katolisen Etelä-Euroopan arvot, ennenkaikkea meille vieraan subsidiariteetti-periaatteen. Sen mukaan • Yksilöllä on ensisijainen vastuu itsestään. Jos han ei kykene vastuutaan kantamaan, vastuu siirtyy perheelle, suvulle, vapaaehtoisjärjestöille ja vasta viime hädässä valtiolle. • Ylemmällä instanssilla ei ole oikeutta puuttua alemman tason toimiin mikäli tämä taso kykenee hoitamaan velvoitteensa • Ylemmällä instanssilla on velvollisuus huolehtia siitä, että alemmalla tasolla on kyky vastata velvoitteistaan

Katolinen ajattelu on synteesi orientaalisesta ja kreikkalaisesta ajattelusta: Raamattua on tulkittu joko Platonin tai Asistoteleen filosofian kautta. Mm. subsidiariteettiperiaate on kahden saksalaisen jesuiitan tomismin pohjalta kehittelemä sosiaalioppi, joka julkaistiin paavin kiertokirjeessä Rerum Novarum vuonna 1891.

Sopimusyhteiskunta-arvot näkyvät mm. ulkoistamisissa: palvelun tarjoaja tekee vain ja ainoastaan sen mitä sopimukseen on kirjattu. Yhteisöllisyyttä korostavassa yhteiskunnassa tehtäisiin se mitä tarve vaatii. Näiden kahden ajattelutavan eroon törmää jatkuvasti kun huomaa, että on asioita, joista vastuu ei kuulu kenellekään. Ajatellaanpa vaikka käsiin räjähtävää homeongelmaa – vanhanajan talonmies piti talot kunnossa ja huolehti korjauksista ennen kuin viat aiheuttivat suurempia ongelmia. Huoltoyhtiöiden vastuu ei ole näin kokonaisvaltaista ja seuraukset näkyvät.

Määritelmät Kolmatta sektoria käsittelevät nimitykset ja niiden mukaiset määritelmät vaihtelevat maasta ja oppiaineesta toiseen. Yhteistä jonkinlainen perusinstituutioiden välissä olo Kolmannen sektorin perusteoriatMakrotason teoriat

käsite syntyi amerikkalaisessa taloustieteessä 1970-luvulla ja tarkoittaa taloudellista aluetta julkisen sektorin ja kaupallisen sektorin välissä. Kolmas sektori

Kansalaisyhteiskunta (civil society) • Käsite on kolmannen sektorin nimityksistä vanhin • juontaa Aristoteleen koinonia polithike (kaupungin kohtalonyhteys) ja Ciceron societas civilis (kansalaisten yhteisö). • Eri aikakausina sillä on ollut eri merkityksiä, mutta kaikille merkityksille on ollut yhteistä jonkinlainen välittäjän rooli muiden instituutioiden välillä (senaatti hallitsijan ja kansan välissä; markkinat perheen ja valtion välissä; porvarillinen yhteiskunta perheen, kiltojen, kirkon ja hallitsijan välissä; järjestöt markkinoiden ja valtion välissä).

Välittävät verkostot tai välittävät organisaatiot on edellisen tapainen nimitys alueelle joka jää perheen, julkisen sektorin ja liike-elämän väliin. Välittävät verkostot

Nonprofit organisations • Nonprofit organisations ja nonprofit sector ovat amerikkalaisia käsitteitä ja tarkoittavat käytännössä yhdistyksiä, rahastoja ja säätiöitä. Pitkälti määritelmä nousee USA:n verolainsäädännöstä, jossa niille on määritelty verovapaus. On huomattavaa, että esim. ammattiyhdistykset ja kirkot eivät kuulu tähän luokkaan koska niiden verovapaus on määritelty ao. lain eri pykälässä. Nonprofitin määritelmän ytimenä on se, ettei organisaatio saa jakaa voittojeen millekään sen omistajataholle. Tämä sulkee pois mm. osuuskunnat, keskinäiset yhtiöt ja oma-apujärjestöt.

Nongovernmental organisations • Nongovernmental organisations on YK:n piiristä lähtenyt käsite ja tarkoittaa periaatteessa muita kuin valtiojohtoisia organisaatioita. • Tarkoittaa käytännössä samaa kuin nonprofit. • Valtava määrä alanimityksiä kuten INGO (International NGO), QUANGO (Quasi NGO), BINGO (Big International NGO) jne.

Ranskalainen käsite ja tarkoittaa osuuskuntia, keskinäisiä yhtiöitä ja yhdistyksiä eli organisaatioita, jotka ovat syntyneet ihmisten yhteenliittyminä riippumatta siitä ovatko ne liikeyrityksiä vai ei. Sosiaalitalous (économie sociale)

Yleishyödylliset yhteisöt on Saksassa ja Suomessa käytetty termi ja se tarkoittaa pääosin yhdistyksiä ja säätiöitä. Saksassa myös osuuskuntia. • Filantropia tai hyväntekeväisyys on toinen vanha käsite, josta edellä oli jo puhe. • Vapaaehtoisuus tarkoittaa työtä jota tehdään vastikkeetta tai kulukorvauksella ja vapaaehtoisorganisaatio taas järjestöä, jonka jäsenyys on vapaaehtoista ja sen työ perustuu vapaaehtoistyövoiman käyttöön.

Käsiteperhe • Käsiteperheen ytimessä ovat yhdistykset ja säätiöt. Muut joko lasketaan mukaan tai rajataan ulos. • Matriisissaa I-V kuvaavat määritelmiä ja A-E eri organisaatiotyyppejä. • Vaikka I-V ovat erilaisia niissä on 80 % samat tekijät.

Syntyteoriat • Burton Weisbrodin ns. ”julkisen valinnan teorian” tai ”valtion epäonnistumisteorian” mukaan julkinen valta järjestää palveluja keskiarvoäänestäjän tarpeiden mukaan jättäen erityistarpeiden tyydyttämisen muille. Järjestöt syntyvät paikkaamaan valtion kyvyttömyyttä räätälöidä erikoisratkaisuja erityisryhmille. • Henry Hansmannin ”luotettavuusteoria” tai ”markkinoiden epäonnistumisteoria” selittää kolmannen sektorin syntyä täysin päinvastaisesti. Sen mukaan silloin kun markkinoilla olevan tuotteen laatua ei pystytä objektiivisesti arvioimaan edeltä käsin, kuluttajat luottavat enemmän ei-kaupallisiin toimijoihin kuin kaupallisiin. Tämä johtuu siitä, että kun järjestöt eivät saa jakaa voittoja millekään omistajaryhmälleen, voidaan olettaa palvelun tarjoajan laittavan palvelusta saatavat tulot sen kehittämiseen eikä rahastavan sillä pikavoittoja.

Lester Salamonin ”kolmannen osapuolen teoriaa” voitaisiin rinnastuksen vuoksi kutsua myös ”järjestöjen epäonnistumisteoriaksi”. Sen mukaan palvelut syntyvät kolmannella sektorilla mutta siirtyvät sitten joko valtiollisiksi tai kaupallisiksi. • Neljäntenä syntyteoriana on ”transaktio-teoria”, joka epäonnistumisteorioista poiketen ei pidä jotain sektoria lähtökohtana, vaan selittää järjestöjen olevan eräänlaisia hyväntekeväisyyden tukkuliikkeitä. Ne helpottavat avun kulkemista kokoamalla useilta auttajilta tulevat pienet avustukset yhteen ja jakavat ne taas useille autettaville. Tämä vähentää auttamisen kustannuksia, kun auttajan ja autettavan ei välttämättä tarvitse kohdata lainkaan.

Meso-tason teoriat • Organisatoriset käyttäytymisteoriat • Teorioissa on tutkittu sitä, miten kolmannen sektorin organisaatiot poikkeavat muista organisaatioista.

Järjestöjen on katsottu olevan innovaatiolaboratorioita, jotka synnyttävät uusia organisatorisia malleja koska ne eivät ole julkisen sektorin tavoin sidottuja tarjoamaan universaaleja palveluita. Yhteiskunta ei pahemmin kärsi, jos huono idea johtaa jonkun 200-hengen yhdistyksen kaatumiseen, mutta onnistunut idea leviää muihin instituutioihin. • Järjestöt ovat identiteetin luojia ja ylläpitäjiä. Melkoinen osa yhdistyksistä syntyy kielellisten tai uskonnollisten vähemmistöjen tai erilaisten harrastepiirien pohjalle.

Organisaatiososiologiset teoriat ovat käsitelleet järjestöjen adaptoitumista, muuntumista ja organisaatiokuolleisuutta. • Adaptaatioteoriat selittävät menestymistä järjestöjen muuntumis- ja sopeutumiskyvyllä. Niiden mukaan organisaatiot kykenevät muuttumaan ympäristönsä vaatimusten mukaan. Tällöin organisaatiolla on kolme eri vaihtoehtoa. Se voi sopeutuessaan a) muuttaa missiotaan, b) saavuttaa päämääränsä ja etsii uusia tehtäviä tai c) se voi säilyttää tavoitteensa. Kahdessa viimeksi mainitussa tapauksessa niitä nimitetään onnistuneiksi organisaatioiksi.

Ekologinen organisaatioteoria lainaa mallinsa biologiasta ja näkee organisaatioiden maailman olemassaolon taisteluna, jossa selviytymiseen vaikuttavat organisaation elinlokero, ikä, organisaatiopopulaation koko ja muut ekologiset tekijät. Siten muutokset organisaatiokentässä tapahtuvat pikemminkin vanhojen organisaatioiden kuoleman ja uusien synnyn kautta kuin niiden muuntumisella.

Institutionaalisen teorian mukaan jokaisella toimialalla on joitakin keskeisiä organisaatioita, jotka ovat esikuvina toisille ja silloin nämä organisaatiot käytännössä luovat toimintamallit ja keskeiset arvostukset alalla. Ehkä tunnetuimpia tällaisia organisaatioita ovat Kansainvälinen olympiakomitea ja NHL. Muut saman alan organisaatiot pyrkivät toimimaan niiden antaman mallin mukaan. Toinen arvoja ja käytäntöjä luova instituutio on alan koulutusjärjestelmä, joka sosiaalistaa uudet työntekijät ammatin keskeisiin arvoihin.

Vastuu • Käyttäytymisteorioissa on myös käsitelty sitä, kenelle tai keille järjestöt ovat vastuussa toimistaan • jäsenistölleen, • palvelun tilaajalle/maksajalle, • palvelun nauttijalle ja/vai • ympäröivälle yhteiskunnalle.

Hierarkisen inertian teorian mukaan organisaation ytimessä olevat arvot ovat pysyvimpiä. Mitä kauemmas ytimestä tullaan, sitä helpompi jotain on muuttaa Muutos tapahtuu yleensä kun jokin asia haastaa vanhat käytännöt Organisaation muutos

Tehokkuusteoriat • Erilaiset optimointimallit ovat käsittelvät lähinnä palveluiden määrän tai laadun maksimointia, asiakastyytyväisyyttä tai organisaation itsensä kasvua. • Mitattiin tehokkuutta miten vain, kolmannen sektorin tehokkuus palveluiden tuottajana on suurempi kuin julkisen vallan. Tämä johtuu pitkälti siitä, että julkisessa päätöksenteossa on noudatettava säädettyä hallintomenettelyä ja tämä tuo merkittäviä lisäkustannuksia. • Suhteessa kaupalliseen sektoriin tulokset ovat ristiriitaisia. Kaupallisella sektorilla on toisaalta enemmän ammattilaisia töissä, mutta kolmas sektori kykenee rekrytoimaan ilmaista vapaaehtoistyövoimaa aivan eri volyymillä kuin julkinen tai kaupallinen sektori.

Mikro-tason teoriat • Mikro-tason teoriat käsittelevät yksittäisen ihmisen kokemusmaailmaa ja käyttäytymistä kolmannen sektorin kentässä

Altruismiteoriat • Altruismi on egoismin vastakohta ts. kyseessä on toisten hyvän asettaminen oman hyvän edelle • Altruismi-teorioiden suuri kysymys on siinä onko ihminen epäitsekäs vai ei. Vastaukset nousevat pitkälti sen mukaan mikä on kunkin tutkijan tai tutkimusperinteen vallitseva ihmiskuva. Onko ihminen pohjimmiltaa hyvä (kuten humanismi ja marxismi selittävät) vai turmeltunut (kuten kristinusko opettaa)? Jälkimmäinen herättää edelleen kysymyksen onko syntinen/vajavainen ihminen kykenevä epäitsekkäisiin tekoihin ja jos on niin millä edellytyksillä?

Altruismia on katsottu olevan useammanlaatuista: • Perheeseen tai sukulaisuuteen perustuvaa. Tämä näkemys korostaa ihmisellä olevan luonnollinen taipumus toimia läheistensä hyväksi. • Viiteryhmään (esim. uskonnollinen ryhmä) kohdistuvaa. Tämä näkemys painottaa altruismia ryhmän selviytymismekanismina ja edellyttää jonkinlaisen arvomaailman sisäistämistä. • Vastavuoroista eli resiprookkista altruismia. Tässä ajattelussa korostuu vastavuoroisuuden luomat siteet: lahja synnyttää aina velan, joka edellyttää vastalahjaa tai palvelusta. Tämäkin edellyttää tietynlaisen arvomaailman hyväksymistä.

Vapaaehtoisuusteoriat • Vapaaehtoisuusteoriat pohtivat vapaaehtoisuuden luonnetta ja motivaatioita sekä lahjoitusten muotoja

Vapaaehtoisuus • Vapaaehtoisuudessa on eri dimensioita, joissa on laaja vaihteluväli: • aktin luonne (vaihtelee täysin vapaasta tahdosta – velvollisuuteen), • korvaus (vaihtelee omien kulujenkin maksamisesta jonkinasteiseen korvaukseen), • aktin konteksti (vaihtelee sukulais- ja naapuriavusta muodolliseen järjestötyöhön), • autettavat (vaihtelee lähipiiristä täysin vieraisiin, jopa vihollisiin).

Vapaaehtoisorganisaatiot • Vapaaehtoisorganisaatiot voidaan puolestaan jakaa kolmeen ryhmään: • vapaaehtoisten hallitsemat (ts. johtokunta vapaaehtoisia, mutta voi olla palkattuja työntekijöitä), • vapaaehtoisiin tukeutuvat (johdetaan ammattitaitoisesti mutta käytetään laajasti vapaaehtoisten työpanosta) ja • vapaaehtoisten pyörittämät (kaikki toiminnot hoidetaan vapaaehtoistyövoimalla).

Vapaaehtoisten motivaatiot • Vapaaehtoisten motivaatioista voidaan löytää seuraavia piirteitä: • persoonallisuuden piirteet, • asenne vapaaehtoistyöhön yleensä, • suhde johonkin tiettyyn organisaatioon, • konteksti, • sosiaaliset tekijät, • koulutuksen ja/tai työkokemuksen tarve, • mahdollisuus • jne.

Suomalainen kolmas sektori tänään • Suomi Johns Hopkins yliopiston kansainvälisen vertailututkimuksen valossa • Kolmannen sektorin tutkimuksessa oppiaineiden ja valtioiden rajat alkoivat tutkimuksessa rikkoutua 1980-luvulta alkaen. Merkittävin projekti on ollut 1990-luvulla toteutettu Johns Hopkins -yliopiston johtama kansainvälinen kolmannen sektorin tutkimusprojekti, jolla pyrittiin keräämään vertailukelpoista aineistoa eri maista.

Kyseisen projektin merkittävimpiä tuloksia on ollut huomio, jonka mukaan kolmannen sektorin osuus vertailumaiden bruttokansantuotteesta ja työvoimasta on keskimäärin 4-5 prosenttia. Joissakin maissa, kuten Hollannissa ja Irlannissa, sen osuus työvoimasta on yli 10 prosenttia. • Kolmannen sektorin työvoima on kuitenkin keskittynyt pääosin neljälle alalle, jotka muodostavat 3/4 sektorin koko palkatusta työvoimasta. Nämä ovat koulutus (30 % sektorin työvoimasta), terveydenhuolto (20 %), sosiaalipalvelut (18 %) ja vapaa-aika (14 %).

Suomessa kolmas sektori on muihin maihin verrattuna suhteellisen vaatimaton, vain 3,8 prosenttia BKT:stä ja 3 prosenttia työvoimasta. Kuitenkin vuonna 1996 12,6 prosenttia suomalaisista toimi vapaaehtoistehtävissä yhdistyksissä ja seuroissa. Muutettuna työvuosiksi tämä vastaa 75 000 päätoimista työntekijää. Tämä on lähes kaksi kertaa se määrä, mitä Nokia työllisti samaan aikaan. Luvusta puuttuu vielä kummankin kansankirkon vapaaehtoisten määrä. • Suomessa kolmannen sektorin työvoimasta on koulutuksen ja tutkimuksen alalla 25 prosenttia, terveydenhuollossa 23 prosenttia, sosiaalipalveluissa 17,8 prosenttia, kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluissa 14,2 prosenttia ja 8,7 prosenttia neuvontapalveluissa (joka sisältää myös poliittisen ja ammattiyhdistystoiminnan).

Mikäli vapaaehtoisten työmäärä lasketaan mukaan, kuva suomalaisesta kolmannesta sektorista muuttuu radikaalisti. Palkatusta ja vapaaehtoistyövoimasta peräti 32,6 prosenttia on kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluissa. Seuraavina tulevat neuvontapalvelut 16,8 prosentilla ja sosiaalipalvelut 15,5 prosentilla terveydenhuollon jäädessä vain 13,1 prosenttiin ja koulutuksen 12,4 prosenttiin. Tämä kertoo suomalaisen vapaaehtoistyön voimakkaasta keskittymisestä kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluihin. • Suomen suurimmat kolmannen sektorin organisaatiot eivät ole mitenkään pieniä toimijoita: Helsingin Diakonissalaitoksen Säätiö on Suomen suurin yksityinen terveydenhuoltoalan konserni; YTHS hoitaa yliopisto-opiskelijoiden koko terveydenhuollon; Näiden lisäksi ovat erilaiset veteraani- ja vammaisjärjestöt, kansanopistot ym.

Suomalainen kolmannen sektorin tutkimus tänään • Kolmannen sektorin tutkimuksen painopistealueet Suomessa ovat monimuotoiset mutta keskittyvät määrällisesti muutamalle alalle. • Kansalaisyhteiskuntaa tutkitaan useassakin yliopistossa mutta alan keskus on tällä hetkellä Jyväskylässä. • Vapaaehtoisuuden ja altruismin tutkimuksen keskus on tällä hetkellä Helsingissä ja erityisesti teologisessa tiedekunnassa. • Historiallista järjestötutkimusta tehdään ympäri Suomea sekä historiatieteen parissa että sosiologiassa. • Sosiaalipolitiikan parissa on tutkittu jonkin verran sosiaalijärjestöjen asemaa palveluntarjoajina mutta tutkimuksella ei ole selkeää kotipesää. • Muu kolmannen sektorin tutkimus Suomessa perustuu lähinnä yksittäisten tutkijoiden kiinnostukseen ilman sen laajempaa institutionaalista tukea.

Kolmannen sektorin roolin visiointia • Edellä mainitut EU- ja globalisaatio vaikutteet saanevat aikaan sen, että Suomalainen hyvinvointivaltiomalli tulee kokemaan melkoisen muutoksen lähitulevaisuudessa. • Seuraavan 5-10 vuoden aikana yksityistämisen mallit haetaan liike-elämästä mutta sen jälkeen todennäköisesti eri kolmannen sektorin mallit alkavat kiinnostaa kaupallisten mallien osoitettua toimimattomuutensa ja julkisen palvelutuotannon osoittautuessa yhä kalliimmaksi. • Järjestöjen eittämätön etu on siinä, että ne kykenevät yhdistämään liikeyritysten tehokkuuden ja julkisen palvelun. Ts. ne ovat liikeyrityksiä, jotka eivät pyri voiton vaan palveluiden maksimointiin. • Toinen järjestöjen etu on niiden kyky rekrytoida vapaaehtoistyöntekijöitä. Ainoa julkiset organisaatiot, jotka kykenevät samaan ovat molemmat kansankirkkomme. Liikeyrityksistä erittäin harva kykenee saamaan vapaaehtoistyövoimaa – ja silloinkin motiivit nousevat jostain muualta, esim. sukulaisuudesta. • Järjestöjen ongelmana on usein niiden pienuus, lyhytikäisyys ja spesifin ammattitaidon puute.

Kolmas sektori suomalaisen hyvinvoinnin kentässä