200 likes | 312 Views
Nokian kaupungin ja Nokian Yrittäjät ry:n infotilaisuus vahingonkorvausasioista 9.1.2008. Vesihuoltolain mukaisesta virhevastuusta VT Pirkka-Petri Lebedeff Suomen Kuntaliitto. Yleistä.
E N D
Nokian kaupungin ja Nokian Yrittäjät ry:n infotilaisuus vahingonkorvausasioista 9.1.2008 Vesihuoltolain mukaisesta virhevastuusta VT Pirkka-Petri Lebedeff Suomen Kuntaliitto
Yleistä • Vesihuoltolaissa on säädetty vesihuoltolaitoksen vastuusta palvelun keskeytymisen tai muun virheen johdosta • Vastuusäännökset ovat vesihuoltolain 27 ja 28 §:issä
Vesihuoltolain soveltamisala (Vesihuoltolaki 2 §) • Vesihuoltolain mukainen vastuu koskee ainoastaan lain soveltamisalan piiriin kuuluvan vesihuollon mukaista toimintaa Vesihuoltolain 2 § (soveltamisala) • Vesihuoltolakia sovelletaan • asutuksen vesihuoltoon ja • asutukseen rinnastuvaan elinkeino- ja vapaa-ajantoiminnan vesihuoltoon • Vesihuollolla tarkoitetaan vedenhankintaan eli veden johtamista, käsittelyä ja toimittamista talousvetenä käytettäväksi • Talousvedellä tarkoitetaan ihmisten käyttöön tarkoitettua vettä sen mukaan kuin siitä terveydensuojelulaissa säädetään
Vesihuoltolain soveltamisala • Vesihuoltolakia sovelletaan sellaisiin elintarvikkeiden tuotantolaitoksiin kuten • meijereihin • teurastamoihin ja • muihin vastaavan tyyppisiin laitoksiin, • jotka enimmäkseen ottavat vetensä vesihuoltolaitokselta ja johtavat jätevetensä vesihuoltolaitokseen • Lakia ei sovelleta sellaiseen vesihuoltoon, jossa veden tai jäteveden käyttö eroaa huomattavasti normaalin asutuksen vesihuollosta kuten esim. • prosessissaan vettä käyttävän teollisuuden vesihuoltoon
Virhe ja hinnanalennus (Vesihuoltolaki 27 §) Virheen määritelmä • Vesihuollossa on virhe kun • veden laatu • veden toimittamistapa • vesihuoltolaitoksen palvelu • ei vastaa sitä mitä sopimuksen tai säädösten perusteella voidaan edellyttää tai • kun, vesihuolto on ollut keskeytyksissä vähäistä pidemmän ajan
Hinnanalennus • Asiakkaalla on oikeus saada virhettä vastaava hinnanalennus • Jos virhe perustuu vesihuollon keskeytykseen, hinnanalennuksen määrä on • vähintään 2 viikkoa vastaava osuus vuotuisesta perusmaksusta • Hinnanalennuksen määrä ei voi ylittää palvelusta perittävää hintaa
Asiakas • Asiakkaalla tarkoitetaan vesihuoltolaitokseen sopimussuhteessa olevaa tahoa kuten esim. • asunto-osakeyhtiötä • omakotitalon omistajaa • yritystä • Asiakkaita ovat liittymissopimuksen tekevä liittyjä kuin veden toimittamisesta ja muista vesihuoltopalveluiden käyttämisestä laitoksen kanssa tehnyt sopimuspuoli
Vaatimuksen esittäminen • Vaatimus hinnanalennuksesta on esitettävä vesihuoltolaitokselle kohtuullisessa ajassa siitä, kun asiakas havaitsi virheen tai hänen olisi se pitänyt havaita Hinnanalennuksen suhde vahingonkorvaukseen • Hinnanalennus ei ole vahingonkorvauksen vaihtoehto vaan samalla asiakkaalla voi olla oikeus hinnanalennukseen ja vahingonkorvaukseen • Hinnanalennuksen määrä ei voi ylittää palvelusta perittävää hintaa
Vahingonkorvaus (Vesihuoltolaki 28 §) • Vesihuoltolain 28 §:ssä on säädetty vesihuoltolaitoksen virheeseen perustuvasta vahingonkorvausvastuusta. • Säännöksessä on erotettu henkilö- ja esinevahingot taloudellisista vahingosta ja niiden korvattavuuden edellytykset poikkeavat toisistaan • vastuuperusteen ja • korvaukseen oikeutettujen tahojen osalta
Korvattavat vahingot • Vesihuoltolaitos on velvollinen korvaamaan vesihuollossa olevasta virheestä aiheutuvat • henkilövahingot ja • yksityiseen käyttöön tai kulutukseen tarkoitetulle ja pääasiassa sellaiseen tarkoitetukseen käytetylle omaisuudelle aiheutuneet vahingot
Henkilövahingot • Henkilövahinko on kysymyksessä silloin, kun henkilö (vedenkäyttäjä) sairastuu sen vuoksi, ettei laitoksen toimittama talousvesi täytä terveydensuojelulain mukaisia laatuvaatimuksia • Henkilövahinkona korvataan ko. sairaudesta johtuvat • tarpeelliset sairaanhoitokustannukset ja muut tarpeelliset kulut • ansionmenetys • kipu ja särky ja muu tilapäinen haitta • mahdollinen pysyvä haitta
Esinevahingot • Yksityiseen käyttöön tai kulutukseen tarkoitettua ja pääasiallisesti sellaiseen tarkoitetukseen käytettyä omaisuutta on mm. • vaatteet • liinavaatteet • huonekalut • Omaisuudelle aiheutuneet vahingot ovat ns. esinevahinkoja • Esinevahinkoina korvataan mm. virheen johdosta aiheutuneet • esineen tarpeelliset korjauskulut (puhdistuskulut) • mahdollinen arvon alennus • muut välittömät kulut • tuhoutuneen esineen käypä arvo
Esinevahingot • Vastuu muulle kuin yksityiseen käyttöön tai kulutukseen tarkoitetulle omaisuudelle aiheutuneiden vahinkojen korvaamisesta määräytyy vesihuoltolaitoksen ja asiakkaan välisen sopimuksen mukaisesti
Taloudellinen vahinko • Taloudellinen vahinko on korvattava vesihuoltolain mukaan vain asiakkaalle eli vesihuoltolaitoksen kanssa sopimussuhteessa olevalle taholle. • Taloudellista vahinkoa ei korvata muulle taholle kuin vesihuoltolaitoksen asiakkaalle eli sopimuskumppanille. • Taloudellinen vahinko voi olla luonteeltaan välitöntä tai välillistä vahinkoa
Välittömät taloudelliset vahingot Vastuuperuste • Vesihuoltolaitos on velvollinen korvamaan vesihuollon virheestä asiakkaalle aiheutuvat välittömät taloudelliset vahingot tuottamuksestaan riippumatta • Vesihuollon virheestä aiheutuvia välittömiä vahinkoja ovat mm talousveden muualta hankkimisesta aiheutuneet tarpeelliset kustannukset
Välilliset taloudelliset vahingot Vastuuperuste • Vesihuoltolaitos on velvollinen korvaamaan välilliset taloudelliset vahingot vain, jos virhe tai vahinko aiheutuu huolimattomuudesta laitoksen puolella (tuottamusvastuu) • Välilliset taloudelliset vahingot määritellään vesihuoltolain 28 § 3 momentissa
Välilliset vahingot Välillisinä taloudellisina vahinkoina pidetään • ansionmenetystä, joka aiheutuu vesihuollossa olevasta virheestä tai siitä johtuvista toimenpiteistä • esim. jos tuotannon keskeytyksestä aiheutuu tulonmenetystä tai • asiakas joutuu olemaan poissa työstä antaakseen laitokselle tilaisuuden virheen korjaamiseen • vahinkoa, joka aiheutuu muuhun sopimukseen perustuvasta velvollisuudesta • esim. palkanmaksuvelvollisuutta töiden ollessa virheen/viivästyksen takia keskeytyksessä taikka • tuotannon viivästymisestä aiheutuva korvausvelvollisuutta tuotteiden tilaajalle • vesihuollon palveluiden käyttöön perustuvan hyödyn olennaista menetystä • muuta samankaltaista vaikeasti ennakoitavaa vahinkoa
Vahingontorjuntavelvollisuus • Vahingonkärsijä on velvollinen ryhtymään omalta osaltaan vahingontorjunta ja rajoittamistoimenpiteisiin. Tämän vuoksi välittömien vahinkojen asianmukaisista vahingon rajoittamisesta aiheutuvat kohtuulliset kustannukset korvataan kuin välittömät vahingot.
Pakottavuus (Vesihuoltolaki 25 §) • Muun kuin kuluttaja-asiakkaan vesihuoltosopimuksessa on voitu ottaa vesihuoltolaista poikkeavia sopimusehtoja mm. korvausvastuun osalta, jolloin sopimusehdot määrittelevät vesihuoltolaitoksen korvausvastuun suhteessa muuhun kuin kuluttaja-asiakkaaseen lukuun ottamatta henkilövahinkoja
Kiitokset mielenkiinnostanne! VT Pirkka-Petri Lebedeff Suomen Kuntaliitto Toinen linja 14, Helsinki puh 09 771 2773