70 likes | 279 Views
Hyvästä Paras. Jim Collins. Yleistä. Olen vasta viime aikoina ollut kiinnostunut johtamisesta ja kun minua ei huolittu kansainväliseen johtamiskoulutukseen päätin ruveta itse kehittämään itseäni kyseisessä asiassa.
E N D
Hyvästä Paras Jim Collins
Yleistä • Olen vasta viime aikoina ollut kiinnostunut johtamisesta ja kun minua ei huolittu kansainväliseen johtamiskoulutukseen päätin ruveta itse kehittämään itseäni kyseisessä asiassa. • Hyvästä Paras on ensimmäinen johtamiseen liittyvä kirja jonka olen koskaan lukenut. Kirja oli myös helppolukuisin jonka olen lukenut, asioita kerrataan tiuhaan tahtiin jotta lukija pysyy mahdollisimman hyvin kärryillä.
Idea • Kirja kertoo nimensä mukaisesti siitä kuinka hyvästä yrityksestä voi tulla alansa paras. Ja miksi jokaisen yrityksen tulisi uskaltaa tavoitella hyvän sijasta parasta, sillä jos tavoitteena on vain hyvä niin onko edes mahdollista olla paras? • Ollakseen edes hyvä parhaasta puhumattakaan tarvitaan hyvä johto/johtaja. Teoksessa käsitellään 5 eri tason johtajaa (enimmäkseen 5 tason johtajuutta) • Myös 3 kehän siilikonsepti tulee esille kirjassa (siitä lisää myöhemmin)
Johtaminen • Kirjassa painotetaan, että parhaaksi pääsemiseen tarvitaan paras johtaja (viidennen tason johtaja). Jim Collins kuvaa 5 johtamisen tasoa seuraavasti: • Taso 5 VIIDENNEN TASON JOHTAJUUS Tuo pohjaa pysyvälle paremmuudelle olemalla ihmisenä vaatimaton , mutta ammatti-ihmisenä voimakastahtoinen. • Taso 4 TEHOKAS IHMISTEN JOHTAJA Innostaa sitoutumaan selvään ja motivoivaan visioon ja kannustaa yhä parempiin suorituksiin. • Taso 3 PÄTEVÄ ASIOIDEN HOITAJA Organisoi ihmisiä ja resursseja ennalta määritettyjen tavoitteiden tehokasta ja tuloksellista toteuttamista varten. • Taso 2 AIKAANSAAVA TIIMIN JÄSEN Edistää yksilöllisten kykyjensä ansiosta ryhmän tavoitteiden saavuttamista ja tekee tehokkaasti työtä ryhmässä. • Taso 1 KYVYKÄS YKSILÖ Tekee tuottavaa työtä lahjojensa, tietojensa, taitojensa ja hyvien työskentelytottumustensa ansiosta. • Itselläni ei ole johtamiskokemusta Proakatemialta, vain vähäisesti aiemmista kouluista ja parista työpaikasta, joten ”ränkkään” itseni ensimmäiseen tasoon. Johtajuus on kuitenkin osaamisalue jota aion kehittää, olin tulevaisuudessa sitten yksityisyrittäjänä tai isossa puljussa töissä . Kirjan lukeminen motivoi minua vain enemmän ottamaan vastuuta itseäni kiinnostavista projekteista .
Siilikonsepti • Siilikonsepti tuodaan useasti esille kirjassa ja se koostuu kolmesta kysymyksestä 1.Mistä olemme innostuneita? 2.Missä voimme olla maailman parhaita? 3.Mikä vaikuttaa taloudelliseen tulokseen? Emme ole varsinaisesti pohtineet näitä kysymyksiä Extempon sisällä, mutta itseeni pystyn näitä soveltamaan. 1. Ensinmäisestätiko vuodestani asti olen ollut innostunut AV-tuotannosta ja viime aikaiset TTVO:lla käydyt kurssini ovat vain vahvistaneet asiaa. Olen löytänyt akatemialta muutaman jotka jakavat saman innostuksen ja aijomme viedä asiaa eteenpäin, joten voin melkein puhua meistä. 2. AV-tuotannossa (eteenkin jos erikoistumme johonkin tiettyyn alan haaraan) voimme kovan harjoittelun kautta tulla ”parhaiksi”. 3. Graaffisella alalla työt puhuvat puolestaan ja kun siinä pääsee ”parhaaksi” vaikuttaa se automaattisesti tulokseen. Harjoittelu tekee mestariksi! Innostus luo motivaation ja motivaatio takaa harjoittelun, harjoittelemalla taas kehittyy hyväksi ja kun harjoittelee lisää tulee parhaaksi.
Visio • Niin tässä kuin monissa muissakin alan kirjoissa tuotiin esille vision tärkeys ja se kuinka hyvän johtajan tulisi johtaa tiimiä kohti tätä visiota. Alkuun olin hyvin hämmentynyt kun valmentajat ja vanhemmat tiimit jatkuvasti kyselivät Extempon visiota ja missiota ja kaikenlaisia eri tavoitteita. Olen kuitenkin ruvennut ymmärtämään niiden merkitystä tämänkaltaisten kirjojen ansiosta huomattavasti paremmin. On vaikeaa sitoutua tavoitteisiin tai ajaa omalta osaltaan tiimiä vision suuntaan jos ei itse usko niihin, mutta tässä asiassa suuntani on vain ylöspäin ja omat ”uskoni” siirtyvät yhä enemmän syrjään tiimin uskojen tieltä :D
Käytäntöön • Aion jatkaa itseni kehittämistä kaikilla osa-alueilla, mutta erityisesti johtamisessa. Taso 1 ”is notenough” • Harjoittelua, harjoittelua ja lisää harjoittelua, jotta joku päivä tuottamani videot/editoimani efektit olisivat parhaita.