180 likes | 320 Views
Valtakunnallinen Norpparalli Kirkkonummella 4.- 5.11.2006. Riihimäen Urheilusukeltajista Valtakunnalliseen Norpparalliin osallistuvat:. Julius Hotakainen. Janne Latikka. Tuula Viikari. Retu Mäki. Norpparallin tehtävä: Selvitä Itämeren salaisuudet Tarina:
E N D
Valtakunnallinen NorpparalliKirkkonummella 4.- 5.11.2006 Riihimäen Urheilusukeltajista Valtakunnalliseen Norpparalliin osallistuvat: Julius Hotakainen Janne Latikka Tuula Viikari Retu Mäki Norpparallin tehtävä: Selvitä Itämeren salaisuudet Tarina: Aikojen alussa, jääkauden väistyessä Pohjolasta, lähtivät suomalaisten esi-isät Itämeren rannoille hylkeenpyyntiin ja riistanmetsästykseen. Olot olivat ankarat, mutta suomalaiset osasivat tunnistaa parhaimmalta maistuvat kalat ja tehdä hienoja pyydyksiä. Saaliit olivat suuria ja suomalaiset päättivät jäädä näille seuduille pitemmäksi aikaa. Aikojen saatossa ihmiset unohtivat vaalia luontoa ja päästivät jätteitään mereen. Kaunis Itämeremme samentui levien vuoksi. Huomattiin, että jotain on tehtävä ja nopeasti, jotta meri pysyisi puhtaana ja kalat viihtyisivät siinä. Viikingit tulivat vierailemaan rannoillamme ja heidän kanssaan suomalaiset kilpailivat lankun päällä kävelyssä. Välillä suomalaiset joutuivat pakenemaan petoja kiipeämällä jäävuoren päälle tai uimalla sen ympäri. Vaaroja uhmaten linnun munia kuljetettiin perheen ravinnoksi. Suomalainen oli nopea ja taitava vaikka joskus munakori kaatuikin. Kun ruoka-aitat olivat täynnä suomalaiset viettivät vapaa-aikaa surffaamalla jäätiköiden sulamisvirroissa. Pohjolan ankarissa oloissa tarvittiin myös nokkeluutta. Ajan mittaan ihmiset oppivat lukemaan, kirjoittamaan ja ratkaisemaan arvoituksia.
Valtakunnallinen NorpparalliKirkkonummella 4.- 5.11.2006 Kilpailunumero 31: Janne ja Julius suunnittelevat kilpailustrategiaa hetkeä ennen rallin alkua. Juliuksen ja Retun kilpailukortin tarkistus lähtöpaikalla. Kilpailunumero 11: Julius ja Retu valmiina norpparalliin.
Rasti 1: Sukella ja tunnista kalat Janne ja Julius lähtevät uimaan ja tunnistamaan noin 1,5 metrin syvyydestä 3 eri kalalajia. Julius ja Retu lähtöruudussa valmiina ralliin. Julius ja Retu kertovat toimitsijoille kalojen nimet. Janne ja Julius näkevät kalat ja sukeltavat altaan pohjalle niitä tunnistamaan.
Rasti 2: Sukella ja poimi meritähtiä ämpäriin Janne ja Julius saavat toimitsijalta ämpärit ja lähtevät etsimään meritähtiä 1,5 metrin syvyydestä. Retu ja Julius ottavat ämpärit ja lähtevät etsimään meritähtiä. Janne ja Julius tuovat 2. rastin toimitsijoille löytämänsä meritähdet. Retun ja Juliuksen tyylinäyte ämpärin kanssa uimisesta.
Rasti 3: Ylitä levämatto ja sukella ketterästi renkaiden läpi. Jannen ja Juliuksen tyylinäytteitä levämaton ylittämisestä. Levämaton ylityksen jälkeen norpat sukelsivat ketterästi neljän renkaan läpi.
Rasti 3 (jatkuu): Miten voin vaikuttaa meren rehevöitymisen vähentämiseen? Retu ja Julius vastaavat 3. rastin kysymykseen. Janne juuri sukeltanut kaikkien renkaiden läpi. Janne ja Julius valitsevat 3 vastausvaihtoehdosta vaihtoehdon B (oikea vastaus!) Perusvälineet riisuttiin 3. rastille.
Rasti 4: Hyppää lankulta veteen 4. rastin toimitsija antaa ohjeita lankulta hyppäämisestä norpille. Retu hyppäämässä veteen. Julius pitää tiukasti nenästä kiinni. Julius lankulla ja valmiina hyppyyn!
Rasti 5: Kiipeä vuorelle, liu’u alas ja ui portaille. Retu ja Julius ovat juuri huiputtamassa jäävuoren. Janne ottamassa ensimmäisiä askelia . . . . . Jannen viimeinen ponnistus ennen huiputusta! Pahin osa kiipeilystä melkein jo ohitettu.
Rasti 6: Kuljeta linnun munia koskea alas. Kerää munat ruokavarastoon. Julius juuri tullut liukumäen alas, muovimukissa munat hyvin tallella. Jannella taisi muovimuki ja munat olla kadoksissa ….. Rasti suoritettu ja toimitsija merkitsee tuloksen kilpailukorttiin. Liukumäki liuttu ja Retu kuljettaa munat ruokavarastoon.
Rasti 7:Ui sulamisvirrassa Retu lähdössä uimaan sulamisvirtaan. Juliuksen tyylinäyte sulamisvirrassa. Janne ja Julius matkalla kohti maalia. Janne yrittää saavuttaa pariansa.
Rasti 8: Maali – ratkaise arvoitus: Mikä sana muodostuu rasteilta keräämistäsi kirjaimista? Retu ja Julius arvuuttelevat -> vastaus KAMPELA! Jannen ja Juliuksen osalta urakka melkein ohi. Urakka suoritettu päätökseen ja onnellisia ollaan ja hieman väsyneitäkin!
Gesterbyn koulun luokkahuoneessa nro 4 yövyimme. Janne löytänyt oman makuupaikan luokkahuoneesta. Retu ja Jyväskylän Sammakoista Lauri Kangasaho. Illan elokuva: Star Wars 2!
Sunnuntaiaamun liikuntatuokio ennen palkintojenjakoa Ison lakanan alla oli kaikkien tarkoitus mennä piiloon. Retu palloviestissä mukana. Kohta alkaa norpparallin palkintojenjakotilaisuus.
Norpparallin palkintojenjakotilaisuus Eri norpparallisarjojen mitalistit
Norpparallin palkintojenjakotilaisuus Rauma-Repola Diving Club ry:lle jaetaan Valtakunnallisen Norpparallin osallistumismitalit.
Norpparallin palkintojenjakotilaisuus Jyväskylän Sammakot ry:lle jaetaan Valtakunnallisen Norpparallin osallistumismitalit.
Norpparallin palkintojenjakotilaisuus Riihimäen Urheilusukeltajat ry:n joukkue juuri saanut Valtakunnallisen Norpparallin osallistumismitalit.
Yhteenveto Kiitos seuramme norpille: Retulle, Jannelle ja Juliukselle – teidän ansiosta Riihimäen Urheilusukeltajat ry pystyi osallistumaan ensimmäistä kertaa Valtakunnalliseen Norpparalliin. Meillä kaikilla oli hauskaa ja olemme nyt monta uutta elämänkokemusta ja norppatuttavuutta rikkaampia. Kiitos Jyväskylän Sammakot ry:lle Petelle ja Jannelle, jotka huolehtivat riihimäkeläisten bussikuljetusjärjestelyistä Kirkkonummelle ja takaisin. Bussimatkan aikana meillä oli mahdollisuus tutustua moneen uuteen norppaan – samoin kuin ”ihmelappuun”, jonka avulla pystyimme käsipelin lataamaan kännyköiden akkuja! Kiitos Sukellusseura Calypso ry:lle hyvin järjestetystä valtakunnallisesta norpparallista. Toivottavasti seuramme norpilla ja norppaohjaajilla on vuonna 2007 jälleen mahdollisuus tutustua leikkimielisen kisailun merkeissä muiden seurojen norppiin ja norppaohjaajiin. Tuula Viikari nuorisovastaava Riihimäen Urheilusukeltajat ry