HISTORIATEORIAN AJANKOHTAISIA KYSYMYKSIÄ

1. HISTORIATEORIAN AJANKOHTAISIA KYSYMYKSIÄ Matti Peltonen Helsingin yliopisto Kl 2014

2. Historiateorian luentosarjan tavoitteet • A: yleiset tavoitteet: tehdä historiateoriaa tutuksi, edes hiukan jäsentyneeksi käsitteeksi ja näyttää mistä siitä keskustellaan; • B: erityiset tavoitteet: avata 1990-luvun historiateoreettisia keskusteluja, esim.: • ns. lingvistinen käänne historiassa ja sen ehtyminen, • mikrohistorian mahdollisuudet, • Michel Foucault ja historiantutkimus, • jokapäiväinen elämä (tai arki) tutkimuskohteena; • esitellä uusia ”metodikirjoja” ja niiden painotuksia • pohtia missä ”nyt mennään”

3. Keskeistä kurssilla on tuoda esille kamppailu historian käsitteestä 1990-luvun jälkipuoliskolla, etenkin uusien ”metodikirjojen” tulvassa. • Vaikka teorioiden erilaisuudesta tai etenkään niiden vastakkaisuudesta ei yleensä kerrota lukijalle, ne ovat tärkeitä ja kiinnostavia… • Malliesimerkki uudesta ”taistelevasta” metodikirjasta Richard J. Evans: In Defence of History (1997), joka ainakin kertoo ketkä ovat historian vihollisia; • Nyt isona teemana ”yhden historian” puolustus ”postmoderneja ylilyöntejä” vastaan -taustalla historiantutkimuksen metodinen uudistuminen edellisinä vuosikymmeninä.

4. Oma taustani on tunnustettava ja tunnistettava, koska luennoissakin voi olla ”astian makua”: - oma tausta synnyttää ”puolueellisuutta” tai ainakin puolen valinnan teoreettisessakinkeskustelussa; - taustaani kuuluu yhteiskuntahistoriallinen koulutus, talous- ja sosiaalihistorian oppiaine ja sen traditio historismista jo varhain 1800-luvun lopulla irtautuneena oppiaineena (kulttuurihistorian rinnalla); - tämä kaikki voi tuntua aluksi oudolta, koska historiantutkimuksen eräs valtavirta jopa ”metodikirjoissa ” edelleen esiintyy ikään kuin olisi vain yksi historia; - tarkoitukseni ei ole loukata kenenkään mielipiteitä tai väittää että olisin maailmassa ainoa oikeassa oleva; oman itsensä ulkopuolelle vain ei voi astua!

5. ”Kahden historian” teemahistoria-teoreettisesssa keskustelussa • Kaksi historiaa-teema 1970-luvulla – esimerkkejä - Eric Hobsbawm, From Social History to the History of Society-artikkeli - Heikkinen ja Ylikangas Kaksi historiaa Haik:ssa - Ongelma numero 1: Miten vetää raja “ensimmäisen” ja “toisen” historian välille? - Ongelma numero 2: Miten vastata yhteiskuntatieteiden, etenkin sosiologian riemumarssiin yhteiskuntatieteiden ykköseksi? - Ongelma numero 3: Miten irtaantua historismin teoriasta?

6. Pieni huomautus: Mitä traditionaalinen historismi oli historiateoriana? • Historia tutkii tapahtumia, jotka ovat jakamattomia ja uniikkeja ilmiöitä; tärkeintä oli kansallisvaltion tai kansakunnan historiaa (nationalismin tärkeä rooli). • Historiallinen tieto saadaan eläytymällä aikalaisten päätöksentekotilanteeseen. • Kronologia muodostaa historiantutkimuksessa teoreettisen välineen, joka järjestää aineiston johdonmukaiseksi kertomukseksi. • Tutkimus nähtiin enemmän lähdeainesta järjestävänä kuin tulkitsevana toimintana (positivismin vaara, historiaa ei saa tulkita vaan tiedon piti nousta puhtaana suoraan läheistä!).

7. 2. ”Kahden historian” keskustelun seurauksia historiateorian kehitykselle  2.1. ”Ensimmäisen” historian kriisi. a.. ”Ensimmäinen” historia vetäytyy teoriakeskusteluista pariksi vuosikymmeneksi. b. Carrin (1961) ja Eltonin (1967) metodikirjojen jälkeen pitkä hiljaisuus, sen sijaan talous- ja sosiaalihistoriassa vilkasta keskustelua, joka nykyisin lähes sivuutetaan uusissa metodikirjoissa (esim. Evans 1997) puhuttaessa historiantutkimuksen kehityksestä.

8. 2.2. Fragmentaarisuuden pelko 1.Triviaali ongelma, jossa sekoitetaan tutkimuskohteiden kirjavuus (joka ei ole sentään mikän aivan uusi ilmiö) näkökulmien moninaisuuteen (joka on tosiasiassa se pelottava fragmentaarisuuden muoto, jota ei aina edes uskalleta lausua ääneen!). 2. Ilmenee useimmiten huolestuneena suhtautumisena ns. uusiin historioihin (ikään kuin ne olisivat uusi ilmiö): syy fragmen-taarisuuden kasvusta langetetaan ”uusille historioille”, jotka tunkeilevat ”oikean” historian kentälle.

9. 2.3. Historiatieteen omaperäisen ytimen tyhjentyminen . •  Jos historiantutkimus jakaantuu erilaisiin osa- tai alahistorioihin, niin yhteinen aines jää määrittelemättä ja se lähestyy huolestuttavasti nollaa (piirakkametafora). •  Jos historiantutkimuksen yhteinen ydin on vain kiinnostus menneisyyttä kohtaan tai ajan kategorian korostaminen, historiantutkimuksen omaperäisyyden määrittely jää triviaaliksi. • Ytimen tyhjentyminen peitetään yhtenäisen historian äänekkääseen puolustamiseen postmoderneja ”ylilyöntejä” ja ”hyökkäyksiä” vastaan. Usein myös väitetään, ettei ”historiantutkimuksella ole omaperäistä teorianmuodostusta”.

10. Taas pieni sivupolku: Historiantutkijoiden ”perisynti”: • Aina kun tulee vaikea paikka (teoriaa tai metodologisia periaatteita käsiteltäessä) aletaankin puhua ihan jostain muusta; • Se turvallinen pakopaikka on yleensä tutkimuskohteen erittely; • Esimerkki: englanninkieliset metodioppaat vaihtavat Fernand Braudelin idean historiallisen ajan kolmesta nopeudesta kolmeen eri tutkimuskoh-teeseen (ympäristö, yhteiskunta ja politiikka).

11. Dikotomisia ilmauksia ”kahden historian” rinnakkaisuudelle (näkökulmien moninaisuus palaa ikkunasta tultuaan heitetyksi ovesta ulos!): • A ”ensimmänen” ja ”toinen” (väärä!) historia; raakaa ja öykkärimäistä vallankäyttöä tieteen sisällä; • B narratiivinen ja analyyttinen historia (kertova ja analysoiva historia; mutta miksi analyyttinen teksti ei olisi kerrontaa? Ja voiko olla pelkkää narratiivia (ts. pelkkää muotoa)?) • C tapahtumahistoria ja rakennehistoria [tapahtumahistorian määrittelyä vastakohdaksi mielletyn tutkimustyylin kautta]

12. Kirjallisuutta: Eric Hobsbawm: ”From Social History to the History of Society”, Teok-sessa Eric Hobsbawn: On History.Weidenfeld & Nicolson 1997, 94-123.   Antero Heikkinen ja Heikki Ylikangas: ”Kaksi historiaa”, Historiallinen Aikakauskirja 1971, 53-59. Jorma Kalela: The ”Fragmentation” of Historiography and the Work of Historian as a Collective Undertaking. Suomen Antropologi 20, 1995:1, 12-17. Matti Peltonen: ”Kieli, kulttuuri ja arki.” Historiallinen Aikakauskirja 2000 Pentti Renvall: ”Ns. toinen historia”. Historiallinen Aikakauskirja 1971, 158-163.