70 likes | 186 Views
Sosiaalisen median palvelut ja niiden hyödyntäminen nuorisotyössä. Tuhti2013. Twitter.
E N D
Sosiaalisen median palvelut ja niiden hyödyntäminen nuorisotyössä Tuhti2013
Twitter Twitter on yhteisö- ja mikroblogipalvelu, jonka käyttäjät pystyvät lähettämään ja lukemaan toistensa päivityksiä netissä. Tekstipohjaiset viestit eli twiitit voivat sisältää korkeintaan 140 merkkiä. Viestejä voi myös hakea tunnusten eli ns. hashtagien avulla. Twitterin käyttö perustuu viestien kollektiiviseen jakamiseen, mutta myös kahdenkeskisiä viestejä on mahdollista lähettää, mikäli kumpikin käyttäjä on toisensa ns. seuraaja. Perustettiin 2006. Suomessa käyttö on kuitenkin yleistynyt vasta viime vuosina. Heinäkuussa 2013 aktiivisia käyttäjiä oli Suomessa arviolta 260 000, heistä noin puolet twiittaavat itse. Suomalaisnuorten keskuudessa Twitter ei ole yhtä suosittu kuin aikuisväestöllä. Tosin nuorillakin käyttö on kasvussa ja tällä hetkellä se on viidenneksi suosituin somen palvelu (Ebrand, 2013). Nuorisotyössä Twitteriä käytetään melko vähän ja lähinnä tiedotuksellisessa mielessä. https://twitter.com
Instagram Instagramin idea perustuu kuvien ottamiseen, jakamiseen, selailuun sekä niistä keskusteluun ja niiden tykkäämiseen. Palvelua käytetään lähinnä mobiili-laitteilla. Twitterin tavoin Instagramissa voi hakea kuvia ns. hashtagilla. Palvelu tarjoaa useita erilaisia automaattisuotimia, jotka muokkaavat kuvista kivan näköisiä. Näin aloitteleva kuvaajakin voi tuntea itsensä taitavaksi kuvaajaksi ja saada onnistumisen kokemuksia. Instagramin suosio on kasvussa Suomessa. Nuorten keskuudessa se on kuudenneksi suosituin somen palvelu (Ebrand 2013). Nuorisotyön kentällä Instagramia hyödyntää mm. Kuopion nuorisovaltuusto http://instagram.com/
Pinterest Pinterest on ilmoitustaulutyyppinen sosiaalinen linkkien, kuvien ja ylipäänsä inspiraation lähteiden jakopalvelu. Palvelussa voidaan luodaan ja ylläpidetään kokoelmia eli tauluja, joihin liitetään ns. pinnataan kuvia eri puolilta nettiä. Näistä kuvapinnauksista voi myös keskustella. Kuvapinnauksia tehdään johonkin teemaan, kuten tapahtumaan tai harrastukseen liittyen. Pinterestiä voi käyttää niin pöytäkoneella, tabletilla kuin älypuhelimella. Myös tämän palvelun käyttäjämäärä on kasvussa. Se onkin yksi maailman nopeimmin kasvava yhteisöpalvelu. Pinterest on erityisesti tyttöjen ja naisten suosima palvelu. Nuorisotyön kentällä Pinterestiä hyödyntää mm. Riihimäen nuorisoyksikkö. http://www.pinterest.com
Bambuser Bambuser on palvelu, jonka kautta älypuhelimen tai tietokoneen käyttäjä voi lähettää videota suorana internetiin. Lähetyksestä jää myös tallenne Bambuseriin, joten lähetystä on mahdollista katsella myös jälkikäteen. Palvelussa on myös chat, jonka välityksellä lähetyksen seuraajat voivat käydä keskustelua sekä osallistua lähetykseen lähettämällä chatissa kommentteja ja kysymyksiä lähetyksen esiintyjille. Palvelu on ilmainen yksityishenkilöille ja voittoa tuottamattomille yhteisöille… (vai onko muuttunut?) Nuorisotyössä Bambuseriavoi hyödyntää esim. niin, että nuoret kuvaavat bändi-illan suorana lähetyksenä nettiin ja mahdollistavat sen seuraamisen ja kommentoinnin myös etänä. Osa Bambuserin palveluista on äskettäin tullut maksullisiksi. Samankaltaisia palveluita löytyy muitakin kuten Qik. http://bambuser.com
Steam Steam on pelaajille suunnattu palvelu, jossa yhdistyvät pelikauppa sekä sosiaalisen median tutut työkalut, kuten pikaviestin, VoIP-puhepalvelin, yhteisöjen muodostaminen sekä kaverilistaukset. Steamiin kirjautuneille on lisäksi mahdollisuus ladata muiden käyttäjien tekemiä lisäsisältöjä eri peleihin sekä tehdä omia sisältöjä. Steam on pääsääntöisesti pc-pelaajille suunnattu palvelu, joka toimii kuitenkin myös Playstation 3-konsolilla. Steam tulee ladata laitteistolle, jolla sitä käytetään ja siitä on olemassa myös älypuhelimille tarkoitettu rajatumpi applikaatio. Kirjautuessaan palveluun pelaaja näkee muiden kaverien aktiviteetin ja voi joko liittyä kaverinsa peliin tai pyytää kavereita mukaan pelaamaan hänen kanssaan. Steamon itsessään ilmainen ja sisältää runsaasti myös ilmaispelejä. Pelikaupassa on myynnissä valtaosa kaikista pc-peleistä ja varsinkin kausialennukset ovat palvelussa suosittuja. Nuorisotyössä Steamia käyttää mm. Hyvinkään nuorisotoimi sekä Pelitaito-hanke. http://store.steampowered.com/
Kiitos! Lisätietoa: (09) 310 89067 info@verke.org www.verke.org