110 likes | 235 Views
Joutsenen selviäminen talouden myllerryksessä. KASVAAKO TALOUS ? Seminaari Lopella 2.10.2014 Eero Kotkasaari Toimitusjohtaja, Joutsen Finland Oy. Yrityksen perustajat. Miten Joutsen lähti maailmalle? Tärkein on päätös.
E N D
Joutsenen selviäminen talouden myllerryksessä. KASVAAKO TALOUS ? Seminaari Lopella 2.10.2014 Eero Kotkasaari Toimitusjohtaja, Joutsen Finland Oy
Miten Joutsen lähti maailmalle? Tärkein on päätös. Me päätimme 1992 kasvattaa vientiä. Henkilöstön palaverissa se todettiin ainoaksi keinoksi selvitä lamasta. Vuonna 1993 Japanin vienti kolminkertaistui 3 milj. mk:sta 9 milj. mk. Tällä keinolla me selvisimme.
Miksi lähteä vientiin ja kansainvälistymiseen? Kansainvälinen kilpailu on jo kotimaassa. Suomessa on pienet kotimarkkinat. 5,3 milj. ihmistä ei ole kovin paljon. Kaupallisesti Suomen sijainti on muuttunut viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Emme ole syrjässä kaikista markkinoista kuten ennen. Viro on lähialuetta. Venäjälle voi mennä pienikin yritys. Ennen Neuvostoliiton aikana se oli lähinnä suuryritysten vientimaa. Finnairilla on suorat lennot kasvaviin Kaukoidän kohteisiin. Lennot lisäävät Suomen tunnettavuutta, helppo mennä ja asiakkaiden helppo vierailla Suomessa. Päätös. Ei lähdetä vientiin. Hyvää onnea, näinkin voi selvitä. Lähdetään vientiin. Varaa kohtuudella rahaa ja aikaa projektiin. Etsi parhaat seniortason asiantuntijat. Tässä voi auttaa ELY keskukset ja Finpro. Kaikissa maissa on tolloja. Tarkasta kumppaneiden ja asiantuntijoiden taustat.
Miten Joutsen lähti vientiin: • Japani 1982 • Et. Korea 1992 • Saksa 1991 • Ruotsi 1970 luvulla ja uudelleen 1997 • Taiwan 2010 • Kiina 2011 • Venäjä tytäryritys 2005 • Viro tytäryritys 1998 • Mikä on yrityksen suurin riski? Ei ole tilauksia. • Tätä riskiä voi pienentää toimimalla usealla markkinoilla ja elämä on mielenkiintoista. • Joutsenen paras ajanjakso 78 vuotisessa historiassa on ollut aika, jolloin olemme eurossa ja Suomi EU:n jäsen.
ASIAKAS ON YKKÖNEN MARKKINOINTI Hyvääkään tuotetta ei tulla kotoa hakemaan. LOGISTIIKKA TUOTEKEHITYS / DESIGN IHMISTEN ARVOSTAMINEN