Aleksanteri I:n ja Aleksanteri II:n kielipoliittisia linjauksia Timo Soikkanen

1. Aleksanteri I:n ja Aleksanteri II:n kielipoliittisia linjauksia Timo Soikkanen

2. Aleksanteri I:llä ja Aleksanteri II:lla on poikkeuksellinen asema Suomen historiassa • Molemmat nähdään erityisen Suomi-myönteisinä • Muiden keisarien, Nikolai I:n, Aleksanteri III:n ja Nikolai II:n aikakausiin liittyy selvästi enemmän varauksellisuutta ja Nikolai II:n kauteen jopa vihamielisyyttä • Seuraavassa on tarkoituksena lyhyesti valottaa joitakin kahden ”hyvän” keisarin kielipoliittisia linjauksia Suomen suhteen.

3. Aleksanteri I:n Suomen-politiikka • Aleksanteri I noudatti valloittamansa Suomen suhteen ns. rauhoituspolitiikkaa. Sen taustalla oli pelko ja aavistus Napoleonin hyökkäyksestä ja halu rauhoittaa selusta. Aleksanterin motiiveja Suomen suhteen kuvaa parhaiten salainen ohjesääntö ken-raalikuvernöörille 1810. Siinä todetaan mm.: ”Suomen olojen järjestämisessä on Minun tarkoitukseni ollut antaa tälle kansalle poliittinen (politiceskij) olemus, jotta se ei lukisi itseään Venäjän valloittamaksi, vaan omien ilmeisten etujensa kautta siihen liitetyksi: sen tähden ovat ei ainoastaan sen yhteiskunnalliset, vaan myöskin valtiolliset lait säilytetyt…”

4. Käytännössä Suomi sai pitkälle menevän autonomian • 1809 Turkuun perustettiin Hallituskonselji(se-naatti) ja sen alle syntyivät nopeasti ”ministeriöt” • Aleksanterin neuvonahtajaksi Suomen asioissa nousi Gustaf Mauritz Armfelt. Armfelt toimi Pietarissa Suomen asiain komitean johdossa. Armfelt ajoi monia asioita ohi Hallituskonseljin, näkyvimpänä pääkaupungin siirtäminen Turusta Helsinkiin. • Armfeltin mukaan ”kaikki mikä näyttää lähen-tävän meitä uuteen emämaahamme, antaa meille voimaa!”

5. Armfelt kirjoitti 1811 Rehbinderille: ”Meidän onnemme ja menestyksemme riippuu siitä, että meistä tulee rehellisesti ja koko sydämestämme suomalaisia”. Suomen kansan suoranainen velvollisuus oli Armfeltin mielestä ”elää ja kuolla suomalaisina, ei venäläisinä eikä ruotsalaisina, sillä olla suomalainen on meille kaikkein suurin kunnia”. • Mistä Armfelt sitten aikoi loihtia esiin suomalaisen kansallisuustunnon? • Valistusajan aatelismiehenä hänen tunteellinen ”resonomanginsa” perustui tiukaan ajatteluun: haa-veilu paluusta Ruotsin yhteyteen oli turhaa ja venä-läistyminen johtaisi Suomen kansan häviämiseen.

6. Siksi virkamieseliitin tuli ”sulattaa yhteen Venäjän ja Suomen edut” • Toki Armfeltkin ymmärsi, että autonomia ja Suomen säilyminen edellytti tuekseen suomalaista kansallis-tuntoa. • Mutta 1700-luvun aatelismiehenä Armfeltilla kansallistunto ei rakentunut kielen varaan tai kieli ei edes kuulunut siihen. • Päinvastoin Armfeltin mukaan venäjän kieli oli otettava Suomen hallintokieleksi. Kuultuaan 1812 vt. kenraalikuvernöörinä Pietarissa, ettei Turussa venäjän kielimestarin luennoilla ollut yhtään kuulija, Armfelt raivostui.

7. Hän kirjoitti piispa Tengströmille: ”Onko sellainen säädyllistä? Onko sellainen viisasta? Luullaanko, että kuuden vuoden kuluttua saa paikan osaamatta venäjää tai että Suomi ei olekaan enää Venäjän vallan alla?” • Armfeltille kieli oli vain väline. Sen avulla oli helpompi puolustaa Suomen etuja. Ja sen ollessa hallinnon kieli menestyttäisiin venäläistä hallintoa vastaan paremmin. Se kertoisi suomalaisten halusta sulattaa edut yhteen. • Tammikuussa 1812 Armfelt esitti Suomen asiain komitealle Pietarissa ”keisarin aloitteen” venäjän taidon levittämisestä: milloin Suomen kaikilta virkamiehiltä voitiin odottaa venäjän kielen osaamista?

8. Hallituskonselji Turussa ryhtyi tekemään työtä käskettyä. Neuvoteltiin Turun Akatemian kanssa venäjän opetuksesta. • Hallituskonseljin pidättyvä vastaus ja 10 vuoden siirtymäaika ei tyydyttänyt lainkaan Armfeltia; hän tyrmäsi sen ”typeränä ja valtiotaidon puutetta osoittavana tekeleenä” sekä katsoi sen ilmentävän ”Turussa vallitsevaa kehnoa hen-keä”. (päätös pääkaup:nsiirrosta samaan. aik.) • Pietarissa ei oltu lainkaan tyytyväisiä. Katsottiin tarvittavan puolet vähemmän aikaa. • Kesäkuussa 1812 keisari antoi käskykirjeen, jossa aika oli viisi vuotta.

9. Seuraavana vuonna annettiin vielä asetus, jossa aika oli viisi vuotta: vuoden 1818 jälkeen ei keisarin asetuksen mukaan voinut saada minkäänlaista valtion virkaa ilman todistusta venäjän taidosta. • Myös eräistä muista hallinnollisista ratkai-suistanäkyy, että keisari ja venäläinen hallintoeliitti uskoivat tuohon aikaan, että Suomen virkamiehistö, erityisesti sen ylin kerros, venäläistyisi hyvin nopeasti. Ilmeisesti näin oli tapahtunut muualla Venäjän keisarikunnassa.

10. Todellisuus meni kuitenkin toisin. Ensinnäkin siirty-mäaika oli toivottoman lyhyt. Toiseksi asetus koski kaikkia virkoja, ei vain ylimpiä. Viimemainittu olisi edes teoriassa ollut toteutettavissa. Kolmanneksi ”venäjän taitoa” ei ollut määritelty, mikä johti löysään todistusten antoon • Tärkeintä oli kuitenkin Turun Akatemian oikeus antaa poikkeuksia: poikkeusoikeutta oli ajateltu lähinnä pappien kohdalla, koska heidän oli osattava ruotsia ja suomea saarnatessaan kirkoissa. Mutta akatemia antoi poikkeusoikeuden lähes kaikille.

11. Turun Akatemian konsistorissa sekä tuomiokapitulissa muotoutui oppositio, joka vastusti venäjän kielen omaksumista virkakieleksi. Vuosien myötä oppositio onnistuikin poikkeuksia myöntämällä tehokkaasti vesittämään koko kieliasetuksen. • Mielenkiintoista asiassa on, että suomen kieli ei ollut lainkaan esillä. Armfeltin ja virkamies-eliitin kannalta asia on täysin ymmärrettävä. Mutta keisarille suomen kielen korottaminen olisi toiminut aseena kontaktien katkaise-misessaRuotsiin, mitä keisari piti muuten erittäin tärkeänä. Esimerkiksi Turun Akatemian kontaktit Upsalan yliopistoon katkaistiin tehokkaasti.

12. Kenraalikuvernööri Zakrevski kiinnittikin 1826 huomiota siihen, että vuosina 1818-24 Turun Keisarillisesta Akatemiasta oli valmistunut 756 opiskelijaa, joiden olisi pitänyt osataa venäjää. Silti Suomen läänien virkamiesten joukossa oli tuskin yhtäkään, joka olisi hallinnut venäjän kielen kunnolla. • Venäjän johtopiireissä levisi suomalaisten avustamana kuva Turusta ja Turun seudusta epäluotettavana ja ”ruotsinmielisenä”.

13. On huomioitava, että suomalaisen hallintoeliitin taholta ei vaadittu suomen kielen aseman paranta-mista. Edes vähän myöhemmin syntynyt runebergi-läinenfennomania ei tehnyt tätä. Se opetti yläluokkaa ihailemaan suomalaista talonpoikaa (Saarijärven Paavoa), mutta ei esittänyt vaatimuksia yläluo-kalle samaistua kansaan tai kieleen. Tämän teki vasta snellmanilainen fennomania! • Se, mikä ilmeisesti pidätteli keisareita käyttämästä suomen kielen korttia oli näkemys, että vaarallisten ulkom. aatteiden leviäminen estyi, kun rahvas puhui omaa eristettyä kieltään. Suomeksi sai julkaista vain uskonnollista tekstiä. Kuvaavaa on, että kenraalikuver-nööri käytti 1848 Snellmanista adjektiivia ”kommunisti”

14. Toki venäläiset havainnoivat ja seurasivat tarkasti suomen kielen asemasta käytyä keskustelua. Niinpä kenraalikuvernööri Menšikov laati 1846 laajan muistion suomen ja venäjän kielen asemasta ja opetuksesta Suomessa. Hänen mukaansa Suomessa jatkuvasti lisääntyvä ”rakkaus” suomen kieltä kohtaan voisi palvella hallituksen keinona saada suomalaiset ymmärtämään myös venäjän kielen opiskelun tärkeys. • Venäläinen hallinto tarkastelikin suomen kieltä kahdesta eri näkökulmasta: se tarjoaisi aseen Ruotsin suhteiden katkaisemisiin ja auttaisi venäjän tuloa ruotsin kielen tilalle. Toisaalta se uhkasi radikalisoida rahvasta (Euroopan tapahtumat erityisesti 1830 ja 1848 pelottivat venäläisiä)

15. Aleksanteri II • Suomalaisten toiminta Krimin sodassa sekä Suomen rauhallisuus tekivät vaikutuksen Aleksanteri II:een. Aleksanterin suorittama Puolan kapinan verinen kukistaminen 1863 loi puitteet Suomen tapahtumille • Puolan tapahtumien seurauksena länsivallat ryhmittyivät Venäjää vastaan. Erityisesti Ranskan ja Venäjän välit kiristyivät. • Venäjän keisarikunnan eri osista lähetettiin keisarille adresseja, joissa vakuutettiin uskollisuutta ja alamaisuutta. Suomesta vain ei adressia kuulunut! • Aleksanteri II lähti itse ottamaan selvää mielialoista

16. Aleksanteri II:n vieraillessa Suomessa kesällä 1863 heti Puolan tapahtumien jälkeen hän halusi olla erityisen myötämielinen suomalaisille. Halusi osoittaa koko Euroopalle, että hyvä ja rauhallinen käytös palkittiin. Palkintona oli ajateltu säätyvaltiopäivien kokoon kutsumista, ei muuta • Keisarin vierailun pääkohde oli Hämeenlinnan Parola, sillä Hänen Majesteettinsa vierailun muodollisena syynä oli sotajoukkojen tarkastus. • Snellman matkusti paikalle oma-aloitteisesti ja tapasi keisarin Parolan kentällä 29.7. Osasi toimia aivan oikein. Siperia (Kuopio) oli opettanut Snellmaninkin • Aleksanteri allekirjoitti kieliasetuksen seuraavana päivänä.

17. Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus Suomen kielen asettamisesta yhdenmoisiin oikeuksiin Ruotsin kielen kanssa kaikissa semmoisissa koh-dissa, jotka wälittömästi koskevat maan nimen-omaan suomalaista wäestöä

18. Tapahtuman kunniaksi paljastettiin vuonna 1868 kuvanveistäjä EnasSjöstrandin ”Parolan leijona”

19. Allekirjoittamalla keisari osoitti Euroopalle palkitsevansa lainkuuliaisen ja rauhallisen politiikan ja alamaiset!! • Suomen kansa sai Aleksanteri II:lta lähes kaiken toivomansa: oman rahan ja keskuspankin, säätyvaltiopäivät ja niiden säännöllisen kokoon-tumisensekä pitkään toivomansa kieliasetuksen. • Kieliasetuksen voi sanoa tulleen viime tingassa. Puolan kapina kiihdytti nationalismin nousua sekä Venäjällä että Suomessa. Siten yhteen-törmäys oli tavallaan sisäänsyötetty. Venäjä omaksui muiden suurvaltojen tavoin yhtenäistämispo-litiikan, mihin suomenkielen nousu sopi huonosti

20. Vuoden 1863 kieliasetus koki osittain saman kohtalon kuin vuoden 1813 asetus. Ruotsin-kielinen ja Venäjä-myönteinen hallinto alkoi vesittää kun 20 vuotta kulumassa umpeen. (Aleksanteri II oli murhattu 1881) • Casimir von Kothen oli nimitetty yliopiston sijaiskansleriksi ja kouluylihallituksen puheenjohtajaksi. Oli Snellmanin vastustaja ja fennomanian vannoutunut vihollinen. Lausunnossaan suomen kielen komitean mietinnöstä von Kothen painotti, ettei kouluissa tullut pyrkiä edistämään siirtymistä yhteiskunta-luokasta toiseen vaan vahvistaa sivistystä jokaisessa luokassa erikseen. (sivist. apartheid)

21. Casimir von Kothen

22. Aleksanteri II:n aika koettiin Suomessa erittäin myönteisenä ja hänen murhansa traagisena takaiskuna. • Kiitollinen kansakunta pystyttikin patsaan arvokkaimmalle paikalleen, Senaatintorille (ks. kaksi kuvaa) • Aleksanterin II patsas on ollut suomalaisten ajattelussa suorastaan myyttisenä (ks. sotakuva jossa dramaattinen tunnelma)

23. Johannes Takasen ja Walter Runebergin Aleksanteri II:n patsaan paljastustilaisuus Senaatintorilla 1894.

26. Suomessa ja Bulgariassa arvostusta ja kiitollisuutta. Bulgariassa perustuu ortodoksiseen uskontoon ja taisteluun turkkilaisia vastaan • Välimaastossa vihattu • Venäjällä merkkejä arvostuksen ja kunnioituksen palauttamisesta. • Venäjällä patsas palautettu (ks. kuva)

27. Keisari Aleksanteri II:n muistomerkki Moskovassa valmistui vuonna 1898. Muistomerkin patsas tuhottiin vuonna 1918 ja koko muisto-merkki 1931 Stalinin määräyksestä. Se rakennettiin uudelleen 2005.

28. Aleksanteri II kohtaan tunnettua kunnioitusta osittaa lisääntyvä tapa tulkinta patsaan jalustassa oleva Laki-veistos Suomi-neidoksi ja sen takana oleva leijona Suomen leijonaksi. (Sortovuosien mielenosoitukset)

29. K i i t o s