170 likes | 301 Views
Maailma rakentuu yhdessä yrittämällä!. Yhdistyneiden Kansakuntien kansainvälinen osuustoimintavuosi 2012. YK:n tavoite. Lisätä osuustoiminnan tunnettavuutta. Rohkaista ihmisiä toimimaan osuuskunnissa. Kehittää osuuskuntien yhteiskunnallisia toimintaedellytyksiä.
E N D
Maailma rakentuu yhdessä yrittämällä! Yhdistyneiden Kansakuntien kansainvälinen osuustoimintavuosi 2012
YK:n tavoite • Lisätä osuustoiminnan tunnettavuutta. • Rohkaista ihmisiä toimimaan osuuskunnissa. • Kehittää osuuskuntien yhteiskunnallisia toimintaedellytyksiä. • Erityisenä kohderyhmänä ovat nuoret.
Osuustoiminnan kehityksen vuosikymmen • Samalla avataan myös osuustoiminnan kehityksen vuosikymmen. • Tavoitteena on saavuttaa asema nopeimmin kasvavana yritysmallina maailmassa.
Osuustoiminnan aakkoset A:sta I:hin
A. Yhdessä olemme enemmän • Osuustoiminta on arvopohjaista ja tavoitteellista yritystoimintaa osuuskunnan jäsenten hyödyksi. Se on tavallisten ihmisten erinomaiseksi osoittautunut keino kohentaa yritystoiminnan avulla omia elinolojaan. • Yhdessä saamme aina enemmän aikaan kuin yksin tekemällä ja hyötyjinä ovat aina osuuskunnan jäsenet.
B. Kaikki mukaan! • Avoin jäsenyys merkitsee, että osuuskuntiin on mahdollista liittyä mukaan kaikkien, jotka voivat käyttää osuuskunnan palveluita ja jotka sitoutuvat toimimaan yhdessä sovittujen sääntöjen mukaan. • Jos olemassa olevista osuuskunnista ei löydy sitä itselle ominta, niin voit perustaa sellaisen yhdessä kavereittesi kanssa. Yhdessä on aina helpompi lähteä yrittämään kuin yksin.
C. Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa • Osuuskunnan asioista päättävät osuuskunnan jäsenet osuuskunnan kokouksessa. • Isoissa osuuskunnissa päätösvaltaa käyttää vaaleilla valittu edustajisto. • Jokaisella osuuskunnan jäsenellä on yksi ääni osuuskunnan kokouksessa tai edustajiston vaalissa. • Jäsen voi myös itse asettua ehdolle ja tulla valituksi osuuskunnan hallinnon eri tehtäviin.
D. Hyödyt jakautuvat palvelujen käytön mukaan • Osuustoiminnassa hyödyt jakautuvat sen mukaan, miten paljon kukin käyttää osuuskunnan palveluja. • Mitä enemmän käytät, sitä enemmän hyödyt!
E. Osuuskunta on joustava liiketoimintamalli • Osuuskunta sopii moneen tarpeeseen, ja osuuskuntia toimii monilla talouselämän aloilla. Osuuskunnan voivat omistaa kuluttajat, tuottajat tai yrityksessä työskentelevät työntekijät. Osuuskunta sopii myös yritysten väliseksi yhteistyöverkostoksi ja yrittäjyyden valmennusympäristöksi oppilaitoksissa. Opiskelijaosuuskuntia on perustettu useimpiin ammattikorkeakouluihin, moniin ammatillisiin oppilaitoksiin ja joihinkin lukioihin.
F. Keskinäisyys on vakuutusalan osuustoimintaa • Keskinäisyys on vakuutuksenottajien yhteistoimintaa. • Vakuutuksenottajat omistavat ja hallinnoivat yhdessä keskinäisiä vakuutusyhtiöitä ja vakuutusyhdistyksiä.
G. Suomi on maailman vahvin osuustoimintamaa • Suomalaisissa osuustoimintayrityksissä on jo yli 7 miljoonaa jäsenyyttä. Lähes yhdeksän kymmenestä aikuisesta on vähintään yhden osuuskunnan jäsen. • Osuustoiminta on ylivoimaisesti laajimmin omistettu yritysmalli maassamme. • Missään muussa maassa ei myöskään ole suhteellisesti vahvempaa osuustoimintaa kuin Suomessa. • Osuustoimintayritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 30 miljardia euroa. Ne työllistävät pitkälti yli 100.000 suomalaista. • Osuustoiminta on suomalaista omistajuutta.
H. Osuustoimintaa on kaikkialla maailmassa • Maailman osuuskunnissa on miljardi jäsentä. Ne tarjoavat työtä 100 miljoonalle ihmiselle. • 300 suurimman osuustoimintayrityksen liikevaihto on 1.600 miljardia US dollaria. • Osuustoiminta on merkittävä keino maailman kehityskysymysten ratkaisussa tavoitteena tasa-arvoisempi maailma. Osuustoiminta on reilua työtä ja kauppaa.
I. Osuustoiminta kasvaa meistä kaikista • Osuustoiminnan yhteiskuntavastuu nousee osuustoiminnan arvoista, toimintaperiaatteista ja tehokkaasta liiketoiminnasta. Osallistumalla osuuskuntien toimintaan olemme kukin osaltamme mukana rakentamassa omaa maailmaamme kestävällä tavalla ja tasa-arvoisessa yhteistyössä muiden kanssa. Tule mukaan osuustoimintaan!
Osuustoiminnan periaatteet 1. Osuuskunnat ovat vapaaehtoisia ja avoimia organisaatioita. 2. Perusosuuskunnat noudattavat jäsen/ääni -periaatetta. 3. Osuuskunnan jäsenet osallistuvat yhdenvertaisesti ja oikeudenmukaisesti pääoman kartuttamiseen. 4. Osuuskunnat ovat itsenäisiä, jäsentensä hallitsemia, omatoimisuuteen perustuvia demokraattisia organisaatioita. 5. Osuuskunnat tarjoavat jäsenilleen, luottamushenkilöilleen, liikkeenjohdolleen ja henkilöstölleen mahdollisuuden koulutukseen. 6. Osuuskunnat harjoittavat keskinäistä yhteistyötä. 7. Osuuskunnat toimivat yhteisöjensä kestävän kehityksen hyväksi jäsenten päättämällä tavalla.
Osuustoiminnan perusarvot 1. Omatoimisuus2. Omavastuisuus3. Demokratia4. Tasa-arvo5. Oikeudenmukaisuus6. Solidaarisuus
Eettiset arvot • Rehellisyys • Avoimuus • Yhteiskunnallinen vastuu • Muista ihmisistä välittäminen
Maailmarakentuu yhdessä yrittämällä! www.osuustoiminta.coop/2012