Kaksi keskustelun perusmuotoa opetuksessa

1. Kaksi keskustelun perusmuotoa opetuksessa

2. Keskustelevan opetuksen hyödyt • Oscar Brenifier listaa viisi keskustelun hyötyä opetuksessa (Keskusteleva opetus, n&n, 2009, 14): • Se mahdollistaa sen, että opettaja työstää opittavan ydintä yhtäaikaa kohdattujen ongelmien kanssa. • Se mahdollistaa syventyvän suhteen työstämisen oppiaineeseen. • Oppilaiden opiskellessaan kohtaamat ongelmat tiedostetaan selvästi. • Opettaja voi kohdata oppilaiden ongelmat suoraan ja syventää ymmärtämistä. • Oppilas tiedostaa ongelmiensa luonteen ja pääsee syvemmälle oppiaineen ytimeen.

3. Keskustelun edut 2 • Suuri osa Brenifierin mainitsemista eduista liittyy Ausubelin kuuluisaan toteamukseen, että tärkein oppimista säätelevä tekijä on se, mitä oppija jo tietää. • Edellä luetellut edut eivät mainitse eksplisiittisesti mainitse dialogisuutta (vaikka se toki on vahvasti mukana Brenifierin epävarmuutta korostavassa visiossa). • Monet sen sijaan pitävät keskustelua sinänsä kaikkein pedagogisimpana toimintana ja keskustelun oikeutuksena siis seurauksista riippumatta. Esim: ”[D]iscussion is a way for adults and children to be together in a fundamental human relation and essential educational activity. That is the good of discussion, its raison d’être.” (Dillon 1994, 112.)

4. Keskustelu, dialogi, filosofia • Aito keskustelu on luonteeltaan dialogista. • Dialogisuudesta on monella tavalla haettu ratkaisua nykyaikaisen kasvatuksen ja opetuksen ongelmiin (ks. useat artikkelit, esim. teoksissa Kiilakoski-Tomperi-Vuorikoski, toim. Kenen kasvatus?, vastapaino 2005 ja Juuso-Tomperi, toim. Sokrates koulussa, n&n, 2008). • Filosofia on luonteeltaan dialogista (laajassa mielessä)

5. Keskustelun etujen kaksi tasoa • Onpa dialogisuuden taustalla Buberin minä–sinä, Bahtinin moniäänisyys, Brenifierin tai Sokrateen avoimuus ja tietämättömyys, se on selvästi syvällinen kasvatusfilosofinen tulokulma → kysymys ei ole ainoastaan didaktisen jäsennyksen kautta aukeavasta opetustapahtuman analyysista ja kehittämisestä→ dialogisuudella kaksi- tai useampi äänisyytenä tavoitellaan uudenlaista tiedon tilaa: epävarmuus, moniäänisyys tms. → tavoitteena ei ole ensisijassa parempi ”perinteinen” opettaminen. • Toisaalta keskustelulla opetusmuotona näyttää olevan myös tällaisia etuja.

6. Keskustelujen kaksi sudenkuoppaa • Myös negatiivisella puolella keskustelulla näyttää olevan (ainakin) kaksi selkeästi toisista erottuva sudenkuoppaa: • Oppijat keskustelevat ”niitä näitä” ja keskustelu ei edistä OPS:n tavoitteita. • Keskustelussa oppijoita ”petetään” eli heidän vilpittömät käsityksenä otetaan esille vain eräänlaisena diagnostisena testinä ja opettaja jyrää ne OPS-pohjaisella ”totuudella”.

7. Ehdotus • Keskustelussa opetusmuotona tulisi erottaa vapaa keskustelu ja opetuskeskustelu. • Oppijoiden tulee tietää etukäteen, kummasta keskustelusta on kyse.

8. Vapaa keskustelu • Tämä on keskustelun perusmuoto. • Siinä tavoitteena on, että oppijat itsenäisesti ottavat kantaa asiaan, esittävät argumentteja ja kyseenalaistavat niitä. • Tavoite on jollain tasolla dialoginen – ts. oppijoiden omien hypoteesien, argumenttien ja kysymysten kohtaaminen ja tarkentuminen . • Tässä keskustelussa opettaja on pj, fasilitaattori tms. – ei yksi keskustelijoista • Keskustelijoiden kesken vallitsee tasa-arvo, mitä opettajan ja oppijoiden välillä ei koskaa tosiasiassa formaalissa koulussa • Tällainen keskustelu vaatii myös johtamista, joka on opettajan vaativa tehtävä. (Miten toimia: ks. Brenifier 2009.)

9. Opetuskeskustelu • Tämä on keskustelua, jossa opettajan on tarkoitus saada opiskelijat keskustelun kautta oppimaan jokin uusi asia tai syventämään ymmärtämystään jostain kysymyksestä. • Keskustelua käytetään aktivoimaan oppijoiden oma olemassa olevan tietopohja. • Opettajan puheenvuorojen on tarkoitus muuttaa näitä käsityksiä, opetuskeskustelussa opettaja siis tähtää siihen, että opiskelijat oppisivat uusia sisällöllisiä tietoja ja taitoja. • Opettajan puheenvuorot eivät siis yritäkään olla vapaan keskustelun tasa-arvoisilta vaikuttavia kommentteja, vaan hieman poikkeavassa muodossa annettua opetusta.

10. Yhteisiä piirteitä • Esitetyt keskustelun tyypit sisältävät useita yhteisiä piirteitä, joista tärkeimpiä lienevät • oppijan oikeus olla väärässä ja • sokraattis–platoninen tietämättömyyden arvostus. • Opetuskeskustelussa tämä on lähtökohtainen oletus (jos osaisi jo ei tarvitsisi oppia), • vapaassa keskustelussa esitettyjen kantojen moninaisuudesta seuraava todennäköisyys. • Turvallisen keskusteluilmapiirin luominen tarvitsee onnistuakseen näitä elementtejä (mahdollisen) emotionaalisen lämmön lisäksi.

11. Kysymys • Selventääkö ehdotettu erottelu keskustelua opetusmuotona?