270 likes | 404 Views
Kun koulu loppuu –tutkimus 2013 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista. Teknologiateollisuuden toimialaraportti. Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus.
E N D
Kun koulu loppuu –tutkimus 2013Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista Teknologiateollisuuden toimialaraportti
Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia, koulutuspaikan valintakriteereitä ja työelämään liittyviä ajatuksia. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella marraskuusta 2012 tammikuun 2013 loppupuolelle. Aineisto kerättiin poimimalla T-Median tutkimusrekisteristä otos. Kyselylinkki välitettiin myös yläkoulujen ja lukiolaisten rehtoreille sekä Taloudellisen tiedotustoimiston Opetin.fi ja kunkoululoppuu.fi –sivustoille. Tutkimukseen vastasi yhteensä 4715 nuorta, joista yläkoululaisia oli 1903 ja lukiolaisia 2812. Tutkimuksen toteutti Taloudellisen tiedotustoimiston toimeksiannosta T-Media Oy. Antoisia lukuhetkiä! Liisa Tenhunen- Ruotsalainen Johtaja, TAT Harri Leinikka Toimitusjohtaja Maria Vesanen Tutkija Essi Vesterinen Tutkimusassistentti Mikael Thuneberg Johtava tutkija Tämä raportti on tekijänoikeudenalainen teos ja se on tarkoitettu tilaajaorganisaation sisäiseen käyttöön. Raporttia saa jakaa ja monistaa tilaajaorganisaation sisällä vapaasti, mutta sitä ei saa levittää julkisuuteen tai kolmansille osapuolille ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa.
(vastaajina yläkoululaiset) % vastaajista työskentelisi alalla erittäin tai kohtalaisen mielellään
(vastaajina lukiolaiset) % vastaajista työskentelisi alalla erittäin tai kohtalaisen mielellään
Arvot ja asenteet työtä kohtaan Millaisia suunnittelu- ja konsulttitoimistoista kiinnostuneet lukiolaiset ovat arvoiltaan ja asenteiltaan työhön liittyvissä kysymyksissä muihin lukiolaisiin verrattuna Alasta kiinnostuneet lukiolaiset Muut vastaajat (=kaikki lukiolaiset poislukien alasta kiinnostuneet)
Tietotekniikka-alasta Yläkoululaisten spontaaneja mielikuvia… Metallien jalostuksesta Elektroniikka- ja sähköteollisuudesta Kone- ja metallituoteteollisuudesta Suunnittelu- ja konsulttitoimistoista
Alan vetovoiman yleinen taso Selvitimme Työnantajakuvatutkimuksessa keväällä 2012 eri toimialojen vetovoimaa. Tutkittavana oli 31 toimialaa, joista vastaajat saivat valita kolme kiinnostavinta toimialaa: • Korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa suunnitteluala on sijalla seitsemän (13 % kiinnostunut). • Korkeasti koulutettujen työssä olevien keskuudessa suunnitteluala on sijalla 19 (6 % kiinnostunut). • Nuoret ja johtaminen tutkimuksen mukaan noin neljännes 17-29 vuotiaista nuorista on kiinnostunut työskentelemään suunnittelualalla.
Työhyvinvointi suhteellisen hyvällä tasolla • Selvitimme vuoden 2012 Työnantajakuvatutkimuksessa eri toimialoilla työskentelevien mielipidettä siitä, miten paljon heidän organisaationsa panostavat työhyvinvointiin. • 58 prosenttia suunnittelualalla työskentelevistä arvioi, että heidän työnantajaorganisaationsa panostavat työhyvinvointiin hyvin tai melko paljon. • Myös suhteessa muihin aloihin työhyvinvointiin panostaminen on hyvällä tasolla.
Miten paljon organisaatiossasi panostetaan työhyvinvointiin? NYKYINEN ALA Lähde: Työnantajakuva 2012
Suunnittelualalla arvioidaan olevan hyvää johtamista Syksyllä 2012 julkaistun Nuoret ja johtaminen –tutkimuksen tulokset kertovat, että nuorten käsitykset alalla vallitsevasta johtamiskulttuurista ovat pääasiassa positiivisia. Suunnittelualalla mielletään usein olevan hyvää johtamista, vaikka ala ei ole kaikille kovin tuttu. ”Managementtiä, ei leadershippiä.” (Nainen, yliopisto) ”Insinöörijohtamista ilman viestintätaitoja.” (Nainen, yliopisto) ”Luultavasti pakko olla toimivaa johtamista, korkeasti palkattua, koulutettua yksityisen puolen hommaa.” (Mies, työelämässä) ”Asiat hoidetaan.” (Mies, työelämässä) Lähde: Nuoret ja johtaminen -tutkimus 2012
Työnantajan valintaperusteet eri ryhmissä Kaaviosta näkee, kuinka valintakriteerit eroavat suunnittelualasta kiinnostuneiden korkeakouluopiskelijoiden ja korkeasti koulutettujen keskuudessa. 5
Näin suunnittelualalla työskentelevät eroavat muista vastaajista KOROSTUVAT PIIRTEET ALIKOROSTUVAT PIIRTEET Väittämiä, joiden kanssa työnantajasta kiinnostuneet ovat keskimääräistä useammin samaa mieltä Väittämiä, joiden kanssa työnantajasta kiinnostuneet ovat keskimääräistä harvemmin samaa mieltä 7 TYÖNANTAJAKUVA 2012 KOKOOMARAPORTTI
Suunnittelualan suosikkityönantajat Kaikki vastaajat Tähän kaavioon on yhdistetty kaikkien suunnittelualan tutkimukseen vastanneiden suosikkityönantajat. (N=314) 11
Suosikkityönantajat eri ryhmissä Suunnittelualasta kiinnostuneet korkeasti koulutetut (N=192) Suunnittelualasta kiinnostuneet korkeakouluopiskelijat (N=107) 11
Kiitos mielenkiinnosta! Annamme mielellämme lisätietoja muista sidosryhmätutkimuksistamme ja maineen johtamisen menetelmistä. Maria Vesanen Tutkija maria.vesanen@t-media.fi m. 050 3447480 Tommi Lahtinen Myyntineuvottelija tommi.lahtinen@t-media.fi m. 040-7537234 T-Media Oy on osa Taloudellista tiedotustoimistoa yhdessä Finnfactsin kanssa ja edustaa Suomessa Reputation Institutea. www.t-media.fi Tekijätiimi: Maria Vesanen, Mikael Thuneberg & Päivi Salminen-Kultanen