120 likes | 215 Views
Työtä Tekeville, Oppia Osaajille! Kajaani 20.10.2008. Piia Jolla. Minä itse. Synnyin tavalliseen perheeseen äidin, isän ja isoveljen suureksi hämmästykseksi. Pienestä pitäen olen halunnut aina tehdä kaiken itse, eli ei voi oppia jos ei harjoittele, se on ollut punaisena lankana läpi elämän.
E N D
Työtä Tekeville, Oppia Osaajille!Kajaani 20.10.2008 Piia Jolla
Minä itse Synnyin tavalliseen perheeseen äidin, isän ja isoveljen suureksi hämmästykseksi. Pienestä pitäen olen halunnut aina tehdä kaiken itse, eli ei voi oppia jos ei harjoittele, se on ollut punaisena lankana läpi elämän. Vanhemmat ovat aina kannustaneet ja auttaneet tarvittaessa =)
Koulutushistoriani Ala-aste meni omalla painolla ja selvisin opiskelusta hyvin, aivan samoin arvosanoin kuin ikätoverini. Olen siis käynyt kaikki koulut integroituna tavallisiin luokkiin, minun kohdalla tämä ainoastaan ja vain hyvä asia. Kasvatti myös ihmisenä todella paljon. Yläasteella tuli jonkin verran ongelmia, koska olin ainut ”erilainen” tavisten joukossa. Koulu meni suht hyvin ja selvisin kunnialla. Lukioon menin, koska en tiennyt mitä olisin elämältäni halunnut. Lukion selvitin neljässä vuodessa ja olin ylpeä saadessani valkoisen lakin ja tietenkin luulin olevani niin AIKUINEN. Lukion jälkeen itsenäistyin ja muutin ensimmäiseen omaan kotiin Ouluun. Oulussa opiskelin psykologiaa ja kasvatustieteitä avoimen yliopiston kautta. Lahden ammattikorkeakouluun pääsin opiskelemaan syksyllä 2002.
Unelmista totta LIIKUNTA on ollut tavalla tai toisella mukana koko elämän ajan. Kaikki alkoi uinnista, laskettelusta ja moottorikelkkailusta. Äitini opetti minut uimaan ja nautin uimisesta suunnattomasti. Liikunnan harrastaminen on mukavaa vähän niin kuin huumetta, siihen jäin ikään kuin koukkuun =) Liikunnasta tuli elämäntapa ja lajikirjo monipuolistui entisestään.
Liikunta ja urheilu Urheilu-uralla saavutin ratakelauksessa muutamia SM-mitaleja ja SE-tuloksia. Vauhti ja vaaralliset tilanteet ovat aina kiehtoneet minua. Sattumalta näin lehdessä ilmoituksen Vammaisten Kuntouttavasta kurssista Liikuntakeskus Pajulahdessa, syksyllä 2001. Matka Valkusta Välkyksi siis alkoi. Kurssi kesti 4 kuukautta. Kurssin jälkeen olin entistä varmempi siitä, että liikunnasta voisi tulla minulle myös ammatti. Heinäkuun lopussa 2002 sain kirjeen, jossa minut toivotettiin tervetulleeksi opiskelemaan liikunnanohjaajaksi, Lahden ammattikorkeakouluun.
Liikunnasta ammatti Alun hankaluuksien jälkeen opiskelu uudessa koulussa ja eläminen uudessa kaupungissa alkoi sujua ilman suurimpia ongelmia. Luokkakaverit ottivat minut mukaan kaikkeen jopa käytännöntunteihin mukisematta, opettajien asenteissa oli sen sijaan kovasti toivomisen varaa. Ensimmäinen vuosi oli todella rankka niin fyysisesti kuin henkisestikin. Kiitos kuuluu myös luokkakavereille, ilman heitä en olisi täällä tänään. Osaan käytännön tunneista pystyin osallistumaan pienillä sovelluksilla.
Liikunnasta ammatti… Toisena opiskeluvuotena en juurikaan päässyt osallistumaan käytännön tunneille. Kolmantena vuonna alkoivat suuntautumisopinnot, jotka sujuivat loistavasti. Pääsin osallistumaan melkein kaikkiin käytännöntunteihin, koska opettaja oli niin loistava. Sitten olikin vuorossa opinnäytetyön tekeminen. Haastava prosessi. Valmistuin siis maaliskuussa 2007. Siitä alkoi sitten aktiivinen töiden metsästys.
Työnhakijaksi Ilmoittauduin työvoimatoimistoon työttömäksi työnhakijaksi huhtikuussa 2007. Elokuussa 2007 kävin Helsingissä työhaastattelussa, koska Pohjois-Pohjanmaalla ei ollut vapaita minulle soveltuvia paikkoja. Marraskuussa 2007 pääsin työkokeiluun Oulun Invalidien Yhdistykseen ensin kuukaudeksi, myöhemmin sopimusta jatkettiin tammikuun 2008 loppuun.
Työllistyminen Osallistuin helmikuussa 2008 Oulussa järjestettyyn Sisäänheitto Työelämään-seminaariin. Menimme yhdessä Nuorten Ystävien työhönvalmentajan kanssa haastatteluun. Ensimmäinen haaste oli päästä 2. kerrokseen kokoustiloihin, koska hissiä ei ollut. Jo hyvin varhaisessa vaiheessa kävi selväksi, että minut todellakin haluttiin kyseiseen paikkaan töihin. Haastattelun jälkeen minulle selvisi, että on enää vain byrokratiasta kiinni milloin voisin aloittaa työt.
PoPLi ry Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ry (PoPLi) on perustettu 1995. PoPLin tehtävänä on auttaa ja tukea muita maakunnassa toimivia urheilu- ja liikunta-alan järjestöjä, erityisesti urheiluseuroja ja niiden alueellisia organisaatioita. PoPLi tarjoaa myös yhteystyökumppaneilleen työpaikkaliikuntaa, kunto- ja terveysliikuntaa, lasten ja nuorten liikuntaa ja seurapalveluja, lisäksi toimistomme vastaa erilaisista hallintopalveluista. PoPLi on myös SLU:n (Suomen Liikunta ja Urheilu) jäsen www.popli.fi
Töihin PoPLille Tarvitsin työpaikalle jonkin verran muutostöitä, olosuhdemuutoksia, kuten hieno termi kuuluu. Työhöni kuuluu siis toimistotehtäviä ja tietenkin liikunnanohjausta, lähinnä erityisliikunnan osalta. Olen viihtynyt nykyisessä työpaikassa todella hyvin. Työkaverit ovat mukavia ja tulen hyvin toimeen kaikkien kanssa, ongelmia ei ole ollut tähän mennessä. on PoP Liikkua
Kiitos kaikille ja muistakaa: on PoP Liikkua !!!!